Mikä on kohtelias tapa mennä ohi jos kaupan eteisessä on siivoaja?
Eli aamulla hain lähikaupasta kahvia, eteisessä oli siivoaja juuri siivoamassa. Tuli tosi huono omatunto kun menin ensin sisään hänen ohitseen ja sitten vielä ulos, tässä kelissä kun kengistä tulee lunta/loskaa sisälle vaikka mitä tekisi.
Miten tuollaisessa tilanteessa on kohteliasta käyttäytyä? Pyytelin anteeksi, mutta tuli paha mieli kun toinen oli juuri siivonnut ja siivoamassa ja samalla toin lunta/loskaa sisään kengissä, samoin kuin muutkin asiakkaat.
Kommentit (10)
Eihän siitä voi kuin mennä. Kuuluu työnkuvaan, että kulkijoita riittää ja juuri siivottuun tulee sotkua. Siivoojana minua häiritsi lähinnä aggressiiviset ihmiset, jotka alkoivat valittamaan, kun häiritsin heitä tekemällä työtäni. Ei niitä paljon ollut, mutta mieleen jäivät. Toisaalta sellainen ylenmääräinen pahoittelu ja omien sotkujen kauhistelu oli myös ihan turhaa, kun siinä piti sitten itsekin keskeyttää työt ja lohdutella tätä asiakasta. Vaikka ajatus oli toki heillä hyvä.
Olin hetki sitten Lidlissä, jossa työntekijäparka jostain syystä pesi lattiaa koneella pahimpaan ruuhka-aikaan. Kukaan ei väistänyt, paitsi minä. Ihmiset on niin välinpitämättömiä ympäristönsä suhteen.
Itse kohteliaasti twerkkaan ohitse.
Jos ei siivooja väistä, niin minä väistän. Niin ja yleensä vielä tervehdin ohi mennessäni. Etkö ap osaa kopistella pois lumia kengistäsi ennen sisäänmenoa? Jos et, niin opettele!
Hei haloo, kyllähän siivooja tietää että kaupassa käy ihmisiä koko päivän eikä siivoojan tarvitse heti siivota niitä uusia jälkiä jotka asiakkaat jättävät jo kerran siivotulle pinnalle. Ne liat jäävät odottamaan sitten seuraavaan vuoroon/päivään.
Ihan normaalisti voit edetä. Siivoustaajuus on sama riippumatta siitä koska ensimmäiset lumet tulevat eteiseen.
Huudan kovaan ääneen POIS ALTA, ja yleensä siirtyvät kiitettävästi.
Älä ainakaan siivoojan rinnoista purista ja sano tööt tööt.
Kerran sen virheen tein ja voin sanoa, että sanomista tulee.
Et sä hänen työaikaansa valitse, eikä hän todennäköisesti itsekään sitä tee. Jos sopimuksessa on että siivotaan aikana, jolloin kauppa on auki, niin sitten näin on. Tai saikkutapauksessa tietysti myös voi tulla tilanne, jossa näin toimitaan. Vaikkei olisi tavanomaista.
Menet vaan ohi ja sillä selvä. Pointtihan ei ole putipuhdas kauppa koko ajan. Vaan se, että siivous tehdään jotta lika ei pinty ta kerry.
voi hellanlettas