Joulutähti on arka kylmälle
Siksi ihmettelin kun hallmark- elokuvassa laitettiin joulutähtiruukkuja pihapolun koristeeksi.
Eilen luin englantilaista kirjaa jossa kylän asukkaat koristivat kyläaukiotaan joulutähdillä kahdeksan asteen pakkasessa ja lumisateessa, joka tukki tiet.
Minua fiktioissakin häiritsee ihan epätodet asiat.
Kommentit (8)
Joulutähti on Etelä-Euroopassa yleinen ulkokukka juuri nyt. Esim. brittien suosimalla Teneriffan saarella moni kukkapenkki oli täytetty joulutähdillä. Ehkä tuo epäloogisuus tulee sieltä.
Olet oikeassa. Naurattaa välillä, kun näkee filmejä esimerkiksi pelastustehtävistä hyytävän kylmissä olosuhteissa. Pakkasta on lähes 40 astetta, mutta ammattipelastajat kiinnittävät hinausköysiä paljain käsin ja ilman päähinettä. Edes hengitys ei höyryä!
Se oli myös huvittava ohjelma, missä joku ihminen pudotettiin erämaahan selviytymään yksin, tällä kertaa Suomen Lappiin. Selviytyjä suunnitteli kaivavansa marjoja hangen alta ja ampuvansa "karibun" jousipyssyllä. Jonkin aikaa lumessa vaellettuaan selviytyjä näkee onneksi savukiehkuran. Ja kas, sielläpä olikin alkuasukasperhe kansallispuvuissaan pystyttänyt kodan erämaahan ja englantia sujuvasti puhuva saamelaisneito tarjosi urhealle selviytyjälle höyryävän kuumaa keittoa, porosta tehtyä kai?
Tätä samaa näytelmää voimme seurata, kun Suomeen saapuu erämaassa satoja kilometrejä hangessa ja kovassa pakkasessa lastenpyörillä polkeneita henkilöitä. Eikä haittaa edes se, että pyörästä puuttuu satula tai polkimet!
Joulutähti on myrkyllinen esim. kissoille ja koirille, joten en semmoisia hanki. Minulla on kyllä yksi, ei ole muovinen, saattaa olla silkkikankaasta tehty ja kukat ovat sametin näköistä. Aidon näköinen on jos ei ihan nenuaan kukkaan kiinni laita ja tarkastele.
Pitäkää lemmikit turvassa ja erossa joulukasveistanne.
"Joulukasvit, jotka voivat aiheuttaa kissalle myrkytyksen oireita: jouluruusu. hyasintti. joulutähti."
No juu, itsekin katoin joku ilta jotain noita elokuvia ja ne joulutähdet ei ollut aitoa nähneetkään! Muovi kestää kylmää.