Eroavien vertaistukiketju

Eka mies jota oon ikinä oikeesti rakastanut, niin onhan tää hirveetä paskaa että rupes juomaan ja sille tielle halus jäädä. Älytön pettymys. Jostain pitäis repiä uskoa parempaan tulevaisuuteen. Kai se tulee ajan kanssa. Täällä sitä ei ainakaan olis tullut.

Ap

Onko niin onnellisesti että kukaan muu ei oo tällä hetkellä tässä viheliäisessä tilanteessa? 

En nyt juuri tuollaisessa tilanteesa ole, mutta toukokuussa mies täysin yllättäen ilmoitti haluavansa eron. Olihan meillä välillä ollut vaikeaa, mutta jokaisessa parisuhteessa on. Mies sellainen, että ei osaa puhua vaikeista asioista ja patoaa kaiken sisälleen. Tuli raja vastaan ja teki saman ratkaisun kuin aiemmassa avioliitossaan eli pakeni eron kautta. Missään nimessä ei kannata opetella puhumaan mieltä painavista asioista vaan parempi pitää mykkäkoulua. Yritä siinä sitten yrittää keskustella ja kysyä mikä toista vaivaa kun ei suostu puhumaan. En mä yksin voinut asioita keskustella läpi.

Mun maailma romahti tuona päivänä kun mies erosta kertoi. Oli siis jo hakenut eroa kertomatta asiasta mulle. Aika syvissä vesissä kävin ja jouduin sairauslomalle ahdistuksen ja unettomuuden vuoksi. Sydän ja elämä täysin murskana. Päivät kului ihan sumussa ja mietin, että miten tästä selviän. Työterveyden kautta sain kolme käyntiä psykologilla ja nekin jo helpotti kun sai puhua jonkun ulkopuolisen kanssa.

Läheisyyden ja seksin kaipuussa otin jo parin kuukauden päästä yhteyttä vanhaan tuttuun josko häntä kiinnostaisi tavata. No tämä mies oli heti valmis. Kyllä piristi seksi kummasti niin fyysisesti kuin henkisesti vaikka olikin outoa antaa toisen miehen koska muhun, suudella ja olla alasti hänen edessään. Vaikka siis oltiin vanhoja tuttuja, mutta edellisestä kerrasta oli 13 vuotta aikaa ja olin viimeiset 10 vuotta ollut yhden miehen kanssa. No seksisuhde tuon miehen kanssa jatkuu edelleen enkä kaipaa parisuhdetta.

Olen nyt reilun kuukauden ajatellut, että en osaa edes enää kuvitella olevani yhdessä exän kanssa. Tässä yksi päivä tajusin, että en osaa enää kuvitella harrastavani seksiä exän kanssa. Välillä toki tulee mustia hetkiä ja itken miksi näin kävin. Eihän tässä nyt niin kauaa ole mennyt. Katsotaan vuoden päästä sitten mikä on mieli silloin. Virallista eroa saa hakea pian. Olisi voinut hakea jo marraskuun lopussa jos mä olisin suomi.fi sovellukseen reagoinut ja kuitannut sen saaneeksi. Mun maailma oli vain niin murskana etten pystynyt siihen. En lukenut sitä hakemusta kunnolla, että olisi selvinnut miten mun pitää siihen reagoida. Tuosta ilmoituksesta meni kuukausi kun haastemies toi paperit kotiin ja puolen vuoden harkinta-aika lähti vasta siitä.

Meillä oli niin, että mies muutti pois. Yhteisiä lapsia ei ole, onneksi. 

Tämän kaiken jälkeen on kuitenkin vaikea enää uskoa, että mua varten voisi olla joku mies joka rakastaa mua. Mies joka osaa puhua vaikeistakin asioista eikä vain pakene. Meni luotto miehiin.

Eronnut43

Itselläni on kanssa tämä ajankohtaista.  Tein oman ketjun aiheesta ja hyvin on tullut vertaistukea.  Jos kiinnostaa niin lukaise.. ja oikein paljon tsemppiä vaikeissa asioissa:

https://www.vauva.fi/keskustelu/5346801/20-vuoden-parisuhde-paattymassa

Kiitos kommenteista. On tää kyllä aikamoista.. Päivä meni töissä niin ettei ehtinyt asiaa miettimään, nyt sitten taas hirveä ahdistus nousee.

Joo oon lueskellut tuota ketjua. Ei oo helppo tilanne sullakaan. Kiitos ja tsemppiä sullekin. Kai tää tästä joskus. Nää käytännön asiatkin meinaa räjäyttää pään tässä kohtaa 😵💫

Ap

Eronnut43, ihan samoissa mietteissä oon. Luotto on mennyt ja tulevaisuus näyttäytyy hyvin yksinäisessä valossa. Ihana että sulla on tuo vanha tuttu siinä.

Ap siis tuossa vastaili Eronnut43:lle.

Vierailija kirjoitti:

Eka mies jota oon ikinä oikeesti rakastanut, niin onhan tää hirveetä paskaa että rupes juomaan ja sille tielle halus jäädä. Älytön pettymys. Jostain pitäis repiä uskoa parempaan tulevaisuuteen. Kai se tulee ajan kanssa. Täällä sitä ei ainakaan olis tullut.

Ap

Aika heittää akka mäkeen jos ei saa saunakaljaansa rauhassa juoda.

Erosin juuri, suhde ei ollut kovin pitkä, 1,5v mutta silti ikävältä tuntuu etenkin se, miten ikävää kohtelua sain loppuvaiheessa osakseni. Ihmiset osaa olla julmia. Mulla on tätä viimeisintä suhdetta ennen ollut kaksi pitempää n. 10vuoden avoliittoa,joten eroista on kokemusta. Raskaita, kipeitä elämäntilanteita ja päätöksiä, toisaalta myös helpottavia enkä ole katunut eroja koskaan. Mut aikaa ne ottaa ennen kuin taas on voimissaan. Itse lähinnä usean kerran eronneena olen alkanut häpeämään että taas kävi näin. Mietin miksi suhteeni ei kanna pitemmälle. Onko mussa se vika. Jäänkö yksin. Hävettää edes kertoa läheisille että taas tuli epäonnistuminen elämässä.