Muistan kun olin 13v ja

Ghanasta tämäkin poika, muistaakseni 19v. Minä taisin olla 15v.

Oltiin YHDET (!) kirjeet vaihdettu.. ja tämä poika soittaa minulle (onneksi soitti ensin!) että tulee Sinä ja sinä päivänä Helsingin lentokentälle. Että hän tulee Suomeen minun poikaystäväkseni ja muuttaa meille asumaan kunnes joko minä lähden hänen vaimokseen Ghanaan tai mennään Suomessa naimisiin ja jäädään tänne.

Huh! Mikä tyyppi. Isäni tuli onneksi puhelimeen ja sanoi että poika on hyvä ja pysyy vaan siellä kotimaassaan.

joka toivoi, että lähettäisin sille auton.

Ensimmäisessä kirjeessä oli jo lista tavaroista, joita pyysi minua lähettämään hänelle - iso määrä vaatteita (selitti mittansa ja vaatemakunsa), pyysi yskänlääkettä ja myös rahaa. Siihen loppui se kirjeenvaihto!

Tuo minunkin "poikaystävä" pyysi ensin lähettämään kengät. Kai häihin sitten olisi uudet pitänyt saada :D

hänet upeaksi norjalaiseksi viikingiksi (oli siis poika).



Kuvia tuli sitten n. 10 kpl, kaikki sellaisia automaatissa oettuja passikuvia...

*Yksi vasemmalta, yksi oikealta, yksi etuviistosta, yksi hymykuva, yhdessä pää somasti kallellaan...* Naps.

mies jostain Itä-Suomesta. Lähetti valokuvansa: makasi nahkasohvalla muna kädessä, ihan sairaan ruma ja vanha mies. Tai varmaan joku 35-vuotias mutta silloin tuntui ihan ikälopulta. Kaveri poltti sen kuvan koulun vessassa.

Vaihdettiin tietenkin valokuviakin. Hän näki minulla kuvassani valkoisen olkalaukun ja alkoi sitä kinuta itselleen. Ensin en edes tajunnut, että hän tosiaan pyytää sitä nimenomaista minun laukkuani. Seuraavassa kirjeessä tuli jo vaativampaan sävyyn että tiedäthän että pidän sinun laukustasi kovasti ja toivon että lähetät sen minulle... Ja tiedättekö mitä. Minä lähetin sen laukun, koska se oli mulle aikasta yhdentekevä kapistus. Lisäksi tällä tytöllä oli kuulemma synttärit, muistaakseni ennen tuota laukkuepisodia, joten lahja toki piti lähettää. Jonkun julisteen tms pientä taisin laittaa menemään... Ei ollut kovin pitkäikäinen kirjeenvaihtoystävyys. Ei ainakaan ollut turhan kaino neiti.

jotakin "canvasta". En ymmärtänyt mitä se halus ja kirjeenvaihto loppu siihe.

Lisää!!!

ja kertoi, että hän pitää kaikista eläimistä.

vaihdettiin valokuvia ehkä muutaman kirjeen jälkeen, ja siitä hän innostui. Olen vaalea, joten olin sitten "kaunein hänen koskaan näkemänsä tyttö" ja hän alkoi suunnitella matkaa Suomeen ja kyseli, että onko mulla poikaystäviä ollut vai odotanko sitä Oikeaa. Olin tavallaan imarreltu mutta sitten alkoi ahdistaa, kun hän kirjoitti tulevansa seuraavana kesänä Suomeen mua katsomaan, ja että portugalilaistytöt aina "odottavat" mutta hän tietää että skandinaavitytöt "eivät odota"... Olin jotain 13-14v enkä tosiaankaan halunnut tämän pojan tulevan Suomeen korkkaamaan mua...



Jaiks, vieläkin muistan sen ahdistavan tunteen kun luin niitä kirjeitä. Lopetin sit kirjoittelun, eikä se poika onneksi ikinä ilmestynyt meidän ovelle :)

Minun italialainen kirjekaveri (poika) lopetti kirjoittamisen, kun en lähettänyt lukuisista pyynnöistä huolimatta itsestäni otettua bikinikuvaa.

ja kirjekaveri (mies) Ranskasta. Pari ensimmäistä kirjettä oli ihan "normaalia", sitten hän lähetti pornolehdistä leikeltyjä kuvia ja ehdotti jos alkaisimme vaihtamaan kaikenlaisia seksikuvia??! Hyi. Olin lähettänyt hänelle oman kuvani ja hän pyysi, jos saisi sellaisen missä olisin vähemmissä vaatteissa. Olin vihainen ja kauhuissani..

Onneksi en koskaan sekaantunut noihin ghanalaisiin :) Filippiineiltä oli myös samanikäinen kirjekaveri (tyttö) ja hän oli aivan ihana, eikä mitään ollut vailla, en vaan muista mihin sekin kirjeenvaihto tyssäsi, laiskuuteen kai.

Kirjekaveri Italiasta (nuori mies, reilut 20 vuotias) ja ei mitään pahaa sanottavaa ;-) - taisin olla ihan oikeastikin kaukorakastunut..



Kunnes sain valokuvan hänestä ja strategisia mittoja tietooni; pituutta hänellä oli vain just ja just 170cm (minä olen 176cm) ja ohimoilta jo silloin kaljuuntuva.



Taisi loppua kirjoittelu kokolailla siihen.

kenen kanssa minäkin kirjoittelin :D Lopulta alkoi seurustella jonkun englantilaisen tytön kanssa.

Miten sitä jaksoikin kirjoitella niin monen kanssa? Parhaimmillaan mulla oli 20 kirjekaveria, äitillä meni omaisuus postimerkkeihin :)

Menimme sitten vanhempieni kanssa lomalle Turkkiin ja hänen perhe piti meitä vierainaaan. Ihastuin vähän hänen serkuunsa.



Serkukset tulivat seuraavana kesänä meille kyläilemään Suomeen.



Nyt olen naimisissa kirjeystäväni serkun kanssa. Meillä on yksi lapsikin ja hänellä on siniset silmät, vaikka isällään onkin ruskeat:). Menimme naimisiin heti yliopistosta valmistuttuamme, kun siihen asti olimme olleet yhteyksissä toisiimme paljon kirjeitse ja välillä vietetty lomia yhdessä. Appivanhemmat ovat olleet avuliaita. Ovat varakkaita, joten ovat kustantaneet meille huonekalut, auton jne. Miehellänikin on nyt koulutustaan vastaavaa työtä ja rakennutimme omakotitalonkin Suomeen. Ollaan onnellisia, mutta ei ehkä aivan tyypillinen tarina tämä meidän...

ja on edelleen montakin hyvää kirjekaveria, mutta Ghanasta on samansuuntainen kokemus, eikä ole jäänyt ainoaksi.... Vastasin yhteen ilmoitukseen, tuli kirje takasin, pyysi valokuvaa. Laitoin omani. Sitten ei kuulunut puoleen vuoteen mitään ja seuraavaksi tuli kokonaan toiselta pojalta kirje, jossa pyydettiin "I love you, you are very beautiful" lähettämään sitä ja tätä. Voihan elämä...Katsoin eilen sitä kakkosen dokumenttia "Loukussa" Afrikan ihmiskaupasta. Valaisevaa sikäläisten olojen suhteen.



Hyvät kirjeystävät on Sri Lankasta, Japanista, USA:sta, Venäjältä, Italiasta ja Israelista ja jutut ihan järkeviä. Amerikan kaverini perheineen olen tavannutkin pari kertaa. Olen sittemmin tehnyt sen päätöksen, etten kirjoittele Afrikkaan. Kokemukset on olleet niin surkeita. En ymmärrä heikäläisten ajatuksenjuoksua.

Huuuuiii - oliskos se sama poika pelannut kenttää laajemmaltikin ;-D!? Paljon mahdollista, ei noista koskaan tiedä.



Me kirjoiteltiin siis ennen tuota kuvien vaihtoa varmaankin ½ vuotta (useampi kirje viikossa) ja oltiin ihastuneita; mietittiin sitä, että hän tulisi Suomeen minua katsomaan jne.



Onneksi sitten vaihdettiin kuvat ennen tuota tapaamista ;-)..



t. 19

Ensin oli Ugandalainen tyttö, jonka kanssa kirjoittelin vuosia. Oikein mukava ja asiallinen tyyppi. Välillä harmittaa että yhteys pääsi katkeamaan.



Sitten oli Ghanalainen poika, joka muutaman kirjeen jälkeen alkoi pyydellä rahaa veljen sairaalamaksuihin (käsittääkseni hänellä ei oikeasti ollut edes veljeä), biljardipöytää (joo, pistän postissa tulemaan...). Tämä kirjoittelu loppui aika nopsaan.



Sitten yksi Kanadalainen poika, jonka olin tavannut nuortenleirillä. Kirjoiteltiin jonkin aikaa ja olin jokseenkin kaukoihastunut. Sitten alkoio lähetellä mm. valokuvia jostain autosta ja kuvatekstinä: "our future car maybe..". Just joo, olin 15v. ja kirjoittelu loppui kun mua alkoi ahdistamaan.



Sitten yksi Saksalainen tyttö kirjoitteli mulle jonkin aikaa (mistä lie sai osoitteeni). Mutta sen englannintaito oli niin surkea ettei meidän viestititely saanut kummia ulottuvuuksia.



Mä oikeastaan kaipaan niitä kirjeitä, joita tupsahteli postilaatikkoon aika-ajoin. Pitäisköhän verestää muistoja ja hommata kirjekaveri...

ulkomaalaisia kirjeenvaihtokavereita, joista suurin osa hyvinkin asiallisia, mutta jokunen vähän oudompikin.



Pari ghanalaista poikaa luettelivat jo ekoissa tai toisissa kirjeissään tosiaan pitkän tavaralistan, joita heille pitäisi lähettää. Kyniä, pyyhekumeja, viivottimia, reppu, rannekello... Kauhistelin, kun aiempien eurooppalaisten, yhdysvaltalaisten ja aasialaisten kirjekaverien kanssa oltiin vaihdeltu vain tarroja ja muuta sensuuntaista ihan vapaasta tahdosta ilman vaatimista. Ymmärsin tietysti, että kehitysmaissa on tavaroista pula, mutta pidin törkeänä vaatia tuollaisia tavaramääriä pohjoismaalaisilta teineiltä, joilla ei ole omaa rahaa. Sitäpaitsi olin kirjeestä muutenkin saanut sen käsityksen, että postin kulku perille on hyvin epävarmaa, niin lähettele siinä mitään taskurahabudjetista katsottuna kalliita tavaroita kalliilla postimaksuilla, jos kirje ei sitten edes välttämättä mene perille! Ne kirjeenvaihdot jäivät siihen ja niin jäivät kai kavereillakin, jotka hekin saivat heti alkuunsa "vaatimuskirjeen".



Myös Turkista oli pari poikaa kirjekavereina. Heidän englannintaitonsa oli aika huono, joten kirjeet olivat lyhyehköjä ja yksinkertaisia ja monesti sisälsivät paljon samoja asioita ja hirveät määrät toivotuksia vanhemmilleni ja muulle suvulle - give my best wishes to your... mikä nyt ei välttämättä kuulu suomalaiseen kirjeenvaihtokulttuuriin, niin se oli alkuun vähän outoa, että miksi menisin nyt kertomaan joltain ihan tuntemattomalta terveisiä jollekin tädilleni :-) Toiselta näiltä turkkilaiselta heebolta satuin sitten kysymään, että oletko kenties islaminuskoinen, kun olin juuri koulussa oppinut, että Turkissa monet ovat. No, siitähän se suoni ratkesi ja kaikki loput kirjeet olivat täynnä islaminuskoa. Selitti henkilökohtaisen uskonelämänsä (sen mitä sillä kielitaidolla nyt pystyi) ja piirsi lukujärjestyksenomaiset kaaviot rukoushetkistään ja mainitsi mm. lempiväreikseen islamin pyhät värit (tjsp, sikäli kun oikein muistan ja käsitin). Alkoi sitten vähitellen tympiä se tyyppi, kun mistään muusta ei enää kirjoiteltukaan kuin uskosta ja terveisten lähettämisestä.