Hallituksen on leikattava lisää, jos se aikoo pysyä tavoitteissaan
Kaikki talouden tunnusluvut osoittavat nyt alaspäin, eikä taantumaa voida enää välttää.
Enää ekonomistien ei tarvitse esittää optimistia - Suomen talous matkaa vääjäämättömästi kohti taantumaa. Pessimistisimmät puhuvat jo lähestyvästä lamasta, jolla tarkoitetaan erittäin vakavaa ja pitkäkestoista talouden taantumaa.
https://www.lapinkansa.fi/kaikki-talouden-tunnusluvut-osoittavat-nyt-al…
Kommentit (3)
Leikattavaa kyllä on,mutta kansalta ei tarvitse ottaa enempää.Jätätte mm.typerät pikaratikka ja junahankkeet tekemättä.
Onko tavoitteet jo väärät jos riskissä olevilta leikataan. Ihmiset eivät selviä vähällä tulolla. Aina vuoden alkupuoliskolla raha syydetään ulkomaille ja nimipäiväkahvitteluun.
Suomen tuotanto alenee parhaillaan rajusti ja alamäki on vasta alussa. Bruttokansantuotteen laskun ennakoidaan jatkuvan vähintäänkin talven yli. Jo nyt vienti on laskenut 1,8, yksityinen kulutus 0,6, julkinen kulutus 2,7 ja investoinnit 1,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Ensi vuoden vientiennusteet ovat laskevia, ja viennin arvioidaan jäävän jo tänä vuonna noin kahdeksan prosenttia viime vuotta pienemmäksi.