Miksi 4-vuotias kutsuu äitiä etunimeltä?

(eli paljon lapsia hoitaneena, ammatiltani lastenhoitajana) voisin vastata, että joillekin lapsille tulee jossain vaiheessa kausi, että kutsuvat vanhempiaankin nimeltä. " oma" nelivuotiaani on kovin kiinnostunut juuri siitä, että mummulla/vaarilla/äidillä/isälläkin on nimi. asioiden hahmotus ja havainnointi kehittyy. lapsi huomaa muiden kutsuvan äitiä nimeltä ja matkii heitä. olen joskus yrittänyt selittää, että lapsille äiti on äiti, mutta äiti ei ole isän äiti. tämä tosin voi olla jo liian hankalaa :) vaan kun jaksaa muistuttaa ja jutella asiasta, se uppoaa ennemmin tai myöhemmin.



ei siis syytä huolestua, ymmärrän kyllä että on outo tilanne.



äitini kertoi, että isoveljeni ei pikkuisena puhunut äidistä ja isästä vaan vaihtelevasti äiti ja isä nimeltä tai isä ja äitiä nimeltä. (monet luulivat häntä eroperheen lapseksi ja että vanhemmilla oli uudet puolisot.)



Tiina :)

että tyttö halusi käyttää nimiämme toisinaan, oli ' keksinyt' että meillä on nimet, joita muut käyttää. Keskustelimme asiasta ja totesimme mieheni kanssa joka kerta hänelle, että olen äiti/isä sinulle, kukaan muu ei sitä nimeä meistä voi käyttää kun lapsemme! ja jonkun ajan jälkeen asia loppui ja tapahtui paluu äiti/isä -käyttöön kokonaan.

Nyt pikkusisarus 2v. on keksinyt, että äidillä on nimi ja kyselee ' mikä sun nimi on' ja kun vastaan nimeni hän sanoo nauraen ' eikun äiti' ;-)).

Itse ilmoitimme siskoni kanssa vanhemmillemme, että " olisi reilumpaa jos teitäkin kutsuttaisiin omalla nimellä, kun lapsiakin kutsutaan" :-D Olimme ehkä 4-5 vuotiaita tällöin. Vanhemmat ajattelivat tämän olevan ohimenevä kausi. Sitä jatkuikin sitten reippaasti kymmenen seuraavaa vuotta... Mutta ei siitä kyllä mitään haittaakaan kenellekään ollut :)

Hei!



Lapsesi on tietysti ainut tässä maailmassa, joka sinua äidiksi kutsuu ja kaikki muut puhuttelevat nimeltä. Hänestä voi tuntua luontevalta sanoa sinua sillä nimellä, jolla kaikki muutkin kutsuvat. Päinvastaiseen suuntaan voi varmaan itse vaikuttaa sillä, että kuinka paljon puhuu itsestään äiti-tittelillä (" Tule äidin syliin." " Äidin pikku mussukka." jne.). Ja etunimesi voi olla sellainen, että se on lapsen suuhun sopivampi kuin sana äiti.



Mieheni ja pikkuveljensä eivät ole koskaan sanoneet vanhempiaan isäksi ja äidiksi vaan etunimillä. Se johtuu varmasti siitä, että pojat pyörivät vanhempiensa jaloissa perheyrityksessä ja ympärillä oli jatkuvasti paljon ihmisiä, jotka puhuttelivat vanhempiaan etunimillä - siinä jää isä/äiti -titteli helposti toiseksi.



Nykyään tilanne on se, että ulkopuolinen saattaa luulla anopillani olevan toisen kierroksen menossa. Appiukon nimi (Olli) kun on niin foneettisesti kiitollinen lapsen suuhun, että mukelot puhuvat " mummusta ja Ollista" eikä mummusta ja vaarista, vaikka me vanhemmat puhummekin aina " tittelillä" eikä etunimellä.



:) ONNANNAA

Tosiaankin meillä tehdään remonttia alakerrassa ja huutelin miestäni nimellä aina syömään tai jos oli jotain asiaa. Ääntäkin käytin jotta hän kuulisi alakertaan. Se olikin 1v. 3kk tytöstä hauskaa ja rupesi huutelemaan isäänsä aina Aako (Marko) ja kaikista hauskinta oli kun isi aina vastasi =), nyt käyttävät molemmista sekä äitiä/isää ja molempien nimiä. Meillä mummojakin puhutellaan nimillä esim. Hilkka-mummo, Anja-mummo... mummoja ja isomummoja on seitsämän, että menisivät muuten ihan sekaisin.

Itse ainakin n. 4- vuotiaana aloin kutsua äitiäni ja isääni nimeltä ja vielä 25 vuotta myöhemmin yhä kutsun nimeltä. :) Mummoja olen kutsunut aina mummoiksi. Mutta ehkä se kaikki johtuu just siitä, että kaikki muutkin kutsuu toisiaan nimeltä, ja mummuja kutsuttiin mummoiksi ja papoiksi, ihan kaikki. Ja avioerot ja muut sellaiset isommat kriisit voi vaikuttaa.

musta se on lähinnä vaan hassua:)

tuon ikäinen nyt muutenkin matkii kaikkea, niin matkii sitten sitä mun kutsumanimeäkin.



sitruska ja muksut 6kk/2v7kk

Olipa hauska lukea teidän vastauksianne, meidän poika ei siis ole ainoa joka käyttää etunimeä : ). Kiitos vastauksista!



Käytän itse äiti-sanaa paljon (" äiti tekee sitä ja tätä" ), joten lapsi tietää kyllä että olen etupäässä " äiti-niminen henkilö" . Ja kun isänsä on arkipäivät poissa ja me pyöritämme tätä arkea keskenämme, niin ei periaatteessa kuulekkaan monen kutsuvan minua etunimeltä.



Mutta tästä jatketaan entiseen malliin ja sittenhän sen näkee minkä tavan poika valitsee kun aika kuluu. Käyttää muuten lempinimeänikin sillointällöin. Olisi vain niin kiva olla vielä se äiti! Ja pikkuveikka ottaa sitten tietenkin saman nimen käyttöön kun oppii puhumaan... Parin vuoden päästä jokapaikassa luullaan varmasti että minä olen heidän hoitajansa tai joku naapurin täti : )



Poika suuttui muuten kerran kun kutsuin isoäitiä etunimeltä, " se EI ole (nimi) vaan ISOÄITI!" Se oli niin liikuttavaa...



Äiti siirtyy nyt ruoanlaittoon...

jos lapseni (5 ja 2v) huutelee minua nimelläni - korjaan ystävällisesti " että olen äiti sinulle" - tämä siis ystävälliseen sävyyn ja olenkin selittänyt, että olen vain heille äiti, kaikille muille " maija" ja minusta on ihanaa kun he kutsuvat minua äidiksi - olenhan heidän ainoa äitinsä.



Veljeni käytti tätä " oikaisutapaa" esikoisensa kanssa aikaisemmin ja minusta se oli kiva juttu, että lapsi kutsuu isiä tai äitiä näillä nimityksillä. Toki kaupassa hyllyjen välissä huudellessa äiti-tuu-tänne aiheuttaa aika paljon liikehdintää lähistöllä olevien naisten keskuudessa, olempa kerran ravannut hädissäni väärän lapsen luokse kun surkea huuto " äitiii" kuulosti niin tutulta. Mutta kyllä minä siis sanon lapsilleni, että haluan olla heille äiti. Toki heidän on hyvä tietää myös oikea nimeni. Sen ja muiden henkilötietojen harjoittelu onkin toinen juttu.



Omaa äitiäni olen aina kutsunut nimellä ja nyt aikuisena olen alkanut joskus kutsumaan häntä äidikseni ja näyttäisi siltä, että äitini on otettu siitä. Kyllä äiti voi mielestäni pyytää lasta kutsumaan äidiksi ja selittää vielä miksi. ;D