Muita, jotka ei kuulu mihinkään ystäväporukkaan?

Mulla on muutama kaveri, mutta he eivät tunne toisiaan. Eli minulla ei ole kaveriporukkaa.

Minä. Opiskeluaikoina oli kaveriporukka (en kutsuisi heitä ystävikseni) ja sekin porukka hajosi, kun valmistuttiin. Työporukkani on ihan kiva, mutta eivät hekään ole ystäviäni. Ainoa "rinki", mihin kuulun, on suku. Ystäviä mulla on kolme, mutta he eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan. Kavereita on vähän enemmän, mutta eivät hekään liiku porukassa. 

Täällä!

Nuoruuden ystävät kaikki kaikkosivat omille teilleen, enkä kyllä keksi mitään yhtäläisyyttä omaan elämääni heidän elämistään vaikka yrittäisin.

Kavereita tai ehkä jopa ystäviä on, mutta yksittäisiä. Silloin tällöin nähdään ja puuhataan jotain.

Aika itsekseen elelen ja miehen kanssa jutellaan asiat. Hän on hyvinkin samanlainen kaverisuhteissaan.

Jotenkin nykymaailman pinnallisuus tökkii. Ei sille vaan mitään voi.

Surullista ettei ole sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta toisiin ihmisiin. Olen yrittänyt tutustua ihmisiin, mutta aikuisena ei ole oikein tullut vastaan ihmisiä jotka haluaisivat samaa.

Vanhoilla ystävilläkin on omat kuvionsa perheidensä kanssa ja pariskuntina.

Ikisinkulle joka ei ole seurustellut niin harvoin löytyy paikkaa illanistujaisiin tai muuhunkaan.

En kuulu, en ole oikeastaan koskaan kuulunut. Yksittäisiä kavereita ja tuttavia minulla on jokunen.

Lähinnä kaveriporukkaa taisi olla se neljän hengen ryhmä, joka meistä hiljaisehkoista nörttitytöistä muodostui yläasteella 70-luvun lopussa. Ryhmä hajosi heti viimeisenä koulupäivänä.

Sittemmin on ollut yksi tai korkeintaan kaksi kaveria kerrallaan. Nyt ei vuosiin enää ketään.

Mulla on vaan muttama kaveri (mutta sitäkin parempia) Osa tuntee toisensa, mutta hyvin harvoin tehdään kimpassa mitään.

Ei oo koskaan ollut kaveriporukkaa. Aina kouluaikoina oli yksi bestis jonka kanssa vietettiin 90 % ajasta ja sitten oli pari ihan vaan kaveria joita nähtiin harvemmin. Nyt aikuisena ei ole ollut kavereita ollenkaan. N35

Minäkään en kuulu mihinkään ystäväporukkaan ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Nuorena niitä porukoita tuli nähtyä jos jonkinlaisia ja suurimmasta osasta jäi paha maku. Turhan usein porukan kuin porukan sisälle alkaa muodostua klikkejä, hierarkioita, ihmisten pakottamista tiettyihin "rooleihin" ja muuta ilmapiiriä huonontavaa. Ryhmätilanteissa osalla on myös tapana ikään kuin taantua tyhmemmäksi kuin mitä oikeasti ovat. Toisilla, kuten esimerkiksi minulla, taas lähtevät helposti korostumaan omat huonot puolet etenkin silloin, jos ryhmähenki lähtee kehittymään vähänkään toksiseen suuntaan.

Suhtaudun silti ihan peruspositiivisesti ihmisiin ja kahdenkeskiset ystävyyssuhteeni ovat olleet pitkiä (15+ vuotta). Porukkaan kuulumisesta olen tuntenut painetta ainoastaan silloin, kun jonkun mielestä on ollut outoa, etten ole osa mitään tiivistä ryhmää. Osa meistä ei kuitenkaan ole parhaimmillaan porukoissa ja minusta on ihan fiksua, että tiedostan asian ja sen, että olen parempi ystävä yhdelle kerrallaan kuin monelle samanaikaisesti.

En kuulu mihinkään kaveriporukkaan. Mulla työ ja 4 lasta harrastuksineen. Ei tullut pikkulapsiaikana muodostettua tuttavuuksia kun mies jäi heitä kotiin hoitamaan ja muutettiin tiuhaan tahtiin. Työpaikkaa myös tullut paremman palkan perässä vaihdettua muutaman vuoden välein. Omiin aikataulutettuihin harrastuksiin ei ole aikaa ja lenkkeilyä ja kuntosalia harrastan silloin kun ehdin mieluiten yksin.

En kyllä kavereita kaipaakaan. Tilanne voi 10 vuoden päästä olla eri kun lapset lähtevät kotoa.

Pitäkää yhteyttä niihin kavereihin, älkääkä hylätkö kun alatte seurustelemaan vakavammin. Meidänkin kaveriporukasta on pari tippunut pois, kun eivät voi koskaan tehdä mitään koska mies. 

no juu ei jakseta enää kysellä ja turha sitten 10v päästäkään ottaa yhteyttä.

En ole koskaan kuulunut kaveriporukkaan. Olen erittäin introvertti enkä osaa olla ryhmässä toisten kanssa, vaan kommunikoin mieluiten vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää yhteyttä niihin kavereihin, älkääkä hylätkö kun alatte seurustelemaan vakavammin. Meidänkin kaveriporukasta on pari tippunut pois, kun eivät voi koskaan tehdä mitään koska mies. 

no juu ei jakseta enää kysellä ja turha sitten 10v päästäkään ottaa yhteyttä.

Mutta kun niitä kavereita ei välttämättä ole alunalkaenkaan. 

Mä en ole aikuisena kuulunut kaveriporukkaan. On yksi miespuolinen ystävä. Hän muutti toiselle paikkakunnalle. On useampi tuttu joiden kanssa puhun kun joskus nähdään.

Lapsena mulla oli kaveriporukka pihapiirin lapsista, ei meillä paljoa yhteistä ollut, mutta eipä se leikkejä haitannut. Kasvaessa nämä kaverit jäivät pois. Seiskaluokalla meitä oli kolmen porukka, se oli ehkä paras vuosi nuorena. Kasille muutin toiselle paikkakunnalle, en saanut kavereita. Lukioon menin toiselle paikkakunnalle, en saanut kavereita. Joskus parikymppisenä löysin kännikaveriporukan, se oli hauskaa aikaa vaikka ei meilläkään oikeastaan yhteistä ollut sen bilettämisen lisäksi, mutta ei se kännissä haitannut. Pikkuhiljaa yhteydet näihinkin jäi kokonaan kun ei ollut enää varaa eikä halua tuhlata tylsäksi muuttuneisiin yökerhoihin. Nyt näen satunnaisesti yhtä uutta kännikaveria, mutta siinäpä se. En minä kyllä muuta oikein kaipakaan, en jaksa pitää ihmisiin yhteyttä enkä halua viettää selvinpäin niiden kanssa aikaa. Mies mulla on. Koskaan mulla ei ole ollut ketään oikeasti tärkeää kaveria, nuo vanhat suhteet kun on hiipuneet niin en ole oikeastaan jäänyt ketään edes ikävöimään. Kavereita tulee ja menee, todella vaikeaa löytää sellaista jonka kanssa olisi yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja jonka kanssa ei tarvitsisi vetää kännejä jaksaakseen viettää aikaa. 

Joskus oli kavereita isokin porukka, enää ei ole ketään. Mies ja lapset on, mutta olen silti yksinäinen. Voi kun olisi yksi sydänystävä, se riittäisi minulle hyvin.

Ap ja muut joilla vastaava tilanne, miten olette jaksaneet sellaista, että yhteyttä pidetään jos se tulee vain teidän puoleltanne?

Minulla kaveri, olemme tunteneet teini-ikäisestä asti ja olleet tekemisissä vaihtelevasti. Olemme 4-kymppisiä, eli ihan aikuisia ihmisiä. Kaverilla ei tietääkseni ole myöskään mitenkään erityisen kiireinen elämäntilanne.

Tämä kaverini ei koskaan ota minuun yhteyttä, mutta silti aina haluaa toisinaan tavata ja meillä on ihan kivaa yhdessä. Tätä on jatkunut vuosia.

Menee vähän off topic, mutta osaako joku selittää/sanoa mikä tällaisen tarkoitus on?

Itseäni alkanut pännimään, kun meistä se olen aina minä, joka kyselee kuulumisia tai tapaamista ehdottaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää yhteyttä niihin kavereihin, älkääkä hylätkö kun alatte seurustelemaan vakavammin. Meidänkin kaveriporukasta on pari tippunut pois, kun eivät voi koskaan tehdä mitään koska mies. 

no juu ei jakseta enää kysellä ja turha sitten 10v päästäkään ottaa yhteyttä.

No, mua ei edes haittaa että mun mies oli osasyyllinen siihen että kaverit jäi pikkuhiljaa pois. Silloin sitä tajusi miten vähän yhteistä niiden kavereiden kanssa oli, kun mies oli ensimmäinen ihminen jonka kanssa oli oikeasti paljon yhteistä. Velvollisuudesta koitin pitkään niitä kavereita nähdä vielä, sitten luovutin. En ole kaivannut niitä henkilöinä oikeastaan ollenkaan, joskus nostalgisoin päässäni jotain hauskoja juttuja joita tehtiin, mutta kun mietin niin nekin oli sellaisia juttuja, että yhtä hauskaa olisi voinut olla kun olisin tehnyt ne vaan vaikka jonkun juuri baarissa tapaamani henkilön kanssa tai jotain. 

Mitä tarkoittaa "nähdä velvollisuudesta"? Mielenkiinnosta kysyn siis. Eli ei huvittaisi tavata mutta jotenkin tuntuu, että siihen on velvollisuus vai miten? Eikö olisi helpompaa lopettaa kaverisuhde sitten kokonaan? 

Avatkaa pliis :)

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut joilla vastaava tilanne, miten olette jaksaneet sellaista, että yhteyttä pidetään jos se tulee vain teidän puoleltanne?

Minulla kaveri, olemme tunteneet teini-ikäisestä asti ja olleet tekemisissä vaihtelevasti. Olemme 4-kymppisiä, eli ihan aikuisia ihmisiä. Kaverilla ei tietääkseni ole myöskään mitenkään erityisen kiireinen elämäntilanne.

Tämä kaverini ei koskaan ota minuun yhteyttä, mutta silti aina haluaa toisinaan tavata ja meillä on ihan kivaa yhdessä. Tätä on jatkunut vuosia.

Menee vähän off topic, mutta osaako joku selittää/sanoa mikä tällaisen tarkoitus on?

Itseäni alkanut pännimään, kun meistä se olen aina minä, joka kyselee kuulumisia tai tapaamista ehdottaa.

 

Mä olen vähän tollanen kuin sun kaveri. Mua ei ole koskaan erityisesti kiinnostanut kysellä mitään kuulumisia viestillä, toki vastaan jos toinen kysyy. En muutenkaan ole mikään viesti-smalltalkkaaja, ennemmin juttelen vaikka pitkänkin ajan kuulumiset kerralla vasta sitten kun nähdään livenä. En välttämättä edes huomaa vaikka olisi mennyt pari kuukautta ilman että olen kuullut jostain kaveristani mitään. En jaksa nähdä ihmisiä usein, mutta sitten kun nähdään niin näen ihan mielelläni. Harvemmin ehdotan itse tapaamista, koska viihdyn niin pitkiä aikoja yksin että se toinen ehtii ehdottaa aina ensimmäisenä. Saatan ehdottaa sitten ehkä joskus 6kk edellisestä tapaamisesta :D