**PIRKANMAA TAMMIKUU**
Piiiiitkästä aikaa tervehdys kaikille ja oikein ihanaa ja antoisaa vuotta 2007!!
Siis joulukuu meni huristen ohi ja hyvään vauhtiin on päästy tammikuussakin. Meillä kaikki ennallaan, ainut että lapset sairastelleet kovasti. Juuri ennen joulua A sai kolmannen korvatulehduksen ja juuri ja juuri oli antibiootin vaikutus loppu kun uuden vuoden aattona kovassa kuumeessa ja lääkäri totes jälleen korvat tulehtuneen=( Ja päivää ennen sama todettiin siskolla. Ja kaiken tämän päälle, mun oma selkä sanoi sopimuksen irti, niin että sain vahvan lääkekuurin joka tarkoitti sitä että 9 päivään ei imetystä!!=( Perjantaina saisin aloittaa, mutta.....Kyllä mä nyt olen päätökseni tehnyt, jotta se sitten loppui tähän. Enkä kyllä jaksa edes uskoa, jotta A suostuisi pulloaan enää rintaan vaihtaa....sniif....=;). Mutta muuten meillä siis ollaan kasvettu hurjasti ja A on joulunpyhien jälkeen alkanut ihan hurjasti kiinnostumaan ympäristöstään ja liikkuu omalla tavallaan paikasta toiseen. Mutta edelleen meillä siis ollaan Iso-A eli vaikka ikää vasta 7kk ollaan sitä jo 10kk kokoisia=;)
Mutta hei jottei nyt menis ihan omannavan ympärille tää jutustelu, niin päätin tähän het alkuun kehitellä tapaamista!!!! Mitäs olisitte mieltä? Ja entäpäs jos nähtäis Ideaparkissa???? Tuleehan sinne busseja Tampereelta ja jopa Nokialta (Vegax!!!!) Olis NIIIIIIIIIIN ihanaa nähdä teitä kaikkia ja myös niitä jälkeläisiänne!! Elikäs ehdotuksia! Ja jos toi Ideaparkki vaikuttaa hankalalta niin sovitaan sitten Tampereelle. Ihan sama kun vaan saatais tapaaminen aikaiseksi! Kuinkas olis jo het ens viikolla??? Tiistaina 9.1. tai keskiviikkona 10.1.????
Tapaamisen toivossa H-R ja A7kk N3V (niin joulukuun alussa neidistä tuli jo kolme vuotias....sniif....äidin pikkuvaavi....)
Kommentit (9)
Mietittiinkin että ootko mahdollisesti saanut vauvat jo kainaloon, onnea hirmu paljon!
Tänään oli neuvola. Nyt on sitten tullut painoa sen +20kg raskauden alusta. Vauva ei ole kiinnittynyt vielä joten tuskin se lähtö on lähellä. Alkaa olla kyllä tosi kärsimätön ja kiukkuinen olo välillä.
-miki
39+4
Aika nopeeta toimintaa ja noin pitkälle pääsitte raskaudessa, hieno homma! Kiva, ettei tarvinnut leikata eikä käynnistellä, vaan lähti ihan omillaan käyntiin.
Poika on varmaan ihana pieni käärö, ei sillä etteikö tyttökin olisi, mutta kun kokoeroa on kuitenkin aika huimasti! Näin muuten eilen sitä toista kaksosten odottajaa, joka oli osastolla meidän kanssa yhtä aikaa, ja hän sai myös pojan ja tytön ja poika oli ollut kuukauden lastenosastolla ennen kuin pääsi kotiin. Joten ihanaa, että te pääsitte kaikki yhdessä kotiin!
Teillä on varmaan hulinaa kahden kanssa, voimia ja kärsivällisyyttä! Ovatko lapset rauhallisia, elävätkö eri rytmeissä, miten arki sujuu? Ei mulla siis synnytyksestä mitään kysyttävää, mutta kiinnostaa ihan nykyiset kuviot! Milloin luulet, että jaksat lähteä lasten kanssa liikkeelle, että uteliaat palstalaiset pääsevät pieniä näkemään? :D
Vielä kerran isot onnittelut!! Kyllä tekin olette omianne saaneet odottaa, mutta aattele, nyt ne on teillä kotona!
-Osse ja neiti-P 2kk (jo!)
Onnittelut Ibizalle ja koko perheelle kaksosvauveleista! Ihanaa, että pysyivät matkassa noinkin pitkään!
Vauvantuoksuista arkea toivotellen
aurinko 39+3
Tosissaan isot onnittelut teille kaikille =) Voikaa hyvin!
Kuutar rv 16+1
Suuret onnittelut vauvojen syntymän johdosta :)
Sori Vumpe ja muut....siis en yhtään huomannu että jo tammikuulle oli pino aloitettu!!! Joo mä myönnän silmälasit on jo tilattu vaan vielä saamatta=)
Mäkin tilasin uudet lasit jo joulukuun alussa... Ideaparkista. :)
Vaan eipä ole nekään vielä tulleet vaikka parissa viikossa lupasivat.
Vumpe
Heeh, no sitten ymmärrät hyvinkin, sillä samasta puljusta tuli minunkin lasit ostettua=;) Toivottavasti mä nyt teidät kuitenkin huomenna erotan=) Nähdään!
Heräsin vessaan klo.01:55 siellä meni A.n lapsi vedet. Soitin synnytysvastaanottoon ja tilasin taksin.
Sairaalaan saavuimme 03:00 olin silloin 3 cm auki ei supistellut vielä.
03:30 alkoi säännölliset supistukset 5min välein, 04:00 siirryttiin synnytyssaliin.
06:00 olin 6 cm auki, laitetiinn epiduraali puudutus joka auttoi välittömästi.
09:00 alettiin harjoitus ponnisteleen ja sitten ponnistamaan kunnolla.
A) syntyi 10:05 poika 2060g, 44cm, pipo 31,5cm
B) syntyi 10:28 tyttö 3350g, 49cm, pipo 34cm
Synnytys sujui siis hyvin alakautta, kokonaiskesto 7h 15min.
Lapset olivat osaksi vierihoidossa ja osaksi lastenosastolla lähinnä seurannassa ja saamassa valohoitoa keltaisuuteen.
Tänään molemmat saivat terveen vauvan paperit, eikä tarvitse mennä edes kontrolleihin lastenpolille, vaikka syntyivätkin ennenaikaisesti tasan rv 36 ja poika oli pieni kokoinen.
Jos jotain jäi kysykää???
Ibiza ja vaavit 3vko