Olen liian tunnollinen työntekijä töissä, ja ajattelen itsekriittisesti. Neuvoja?
Yritän ylisuorittaa töissä.
Olen tehnyt useassa eri työpaikassa töissä. Osa on ollut parempia työpaikkoja mutta sitten on näitä muutamia, joissa mitään virheitä tai mokia katsottiin pahalla. Osa virheisiin on johtunut jälkeenpäin ajatellen huonosta perehdytyksestä. Valitettiin, mutta ei ikinä kerrottu tai selvennetty miten työn voisi tehdä paremmin. Valituksia tuli kun en osannut jotain tehdä. Pahoittelua pahoittelun perään, sanoin aina yrittäväni parhaani.
Vittuilua, kun "kysyn liikaa".
"Etkö sä millään pääse töihin, kun olet kipeä?" Tästäkin koin monesti huonoa omatuntoa. Esimies painosti töihin, koska on työntekijöistä pulaa. Lupauduin useasti myös viikonloppuvuoroihin, vaikka niihin ei ollut pakko. En osannut kieltäytyä.
Vuosien työkokemuksien jälkeen todennut että yritän olla liian tunnollinen työntekijä. Olen toki ajoissa töissä sun muuta. Mutta välillä jopa liian ajoissa, olen yhdessä työpaikkaa mennyt jopa 30 min ajoissa ennen työvuoron alkua että voin siivoilla.
Mutta tämä tunnollinen työntekijä menee aivan yli. Yritän miellyttää pomoa.
En siedä tai kestä mitään omia virheitäni töissä. Tai jos jokin työ kestää normaalia kauemmin, alkaa se henkisesti ahdistamaan ja ärsyttämään.
Olen uudessa työpaikassa ja tästä yksi työkaveri sanoi minulle, että ajattelen liian itsekriittisesti useasti.
Haluan muuttaa asennettani, mutta miten? Virheitä tulee kaikille, mutta miten kohdata jatkossa ne niin, etten ajattele heti itsekriittisesti...
Lopputuloksena totean, että aikaisemmat työpaikat ovat varmaankin muovanneet minut itsekriittiseksi ja liian tunnolliseksi työntekijäksi, koska virheistä ja mokista valitettiin.
Chillaa. Työpaikoissa on sama kuin ihmissuhteissa: epätoivoisista, miellyttämishaluisista roikkujista ei tykätä. Tunne arvosi ja ota rennosti.