siis nauraako jotkut ihmiset yksikseen ilman että kukaan kuulee? eikö toi ole hullun tuntomerkki?

Oot varmaan vaan masentunut. Silloinhan toisten ilonpitokin tuntuu loukkaukselta Just sua kohtaan. 

Parempi kait se yksinään on nauraa niin että kukaan ei kuule. Nolompaa on nauraa yksinään niin, että muut kuulevat.

Vierailija kirjoitti:

Meneekö aloittaja nauramaan aina äkkiä ihmisten ilmoille, jos sattuu olemaan yksin esim kotona, ettei vaan olisi hullu, jos nauraa yksin?

Tämä tuli itselleni ihan ekaksi mieleen :D Joku hyvä viihdeohjelma, ja ap säntää autoonsa, ajaa torille ja syöksyy ihmismassaan. Huh huh, onneksi ehdin, räkättää sydämensä kyllyydestä, onnittelee itseään, ajaa kotiinsa ja sama alusta.

Halvempi vaihtoehto on syöksyä naapurin ovikelloa soittamaan ja pyytää kuuntelemaan, kun itse nauraa rapussa aikansa. Kun nauru ehtyy, voi kiittää naapuria ja painella kämppäänsä. Kannattaa vaihdella henkilöitä ja soitella vaikka eri rapuissa ovikelloa, niin eivät niin kovin ärsyynny.

Tai voihan sitä olla koko ohjelman ajan vaikka jonkun kanssa puhelinyhteydessäkin, niin ei niin pahasti nolaa itseään.

Tottakai. Eihän ihminen koskaan toisen jutuille naura vaan aina omille ajatuksilleen. Ajatella, että joku voi ajatella yksinkin, ilman toisten apua.

Jos panettaa. Panen.

Onko ap some-sukupolvea, jossa kaikki elämässä on tarkoitettu näytelmäksi yleisölle? Edes naurua ja itkua ei ole olemassa normaalina tunnereaktiona vaan ainoastaan esityksenä muille?

ei oo kukaan syyttämässä hulluks ku yksin nauraa

Nauran ja usein toki myös itken yksin. Ei niihin kavereita tarvita seuraamaan. Jos hullu olen niin hulluilla on onneksi halvat huvit.

Itku pitkästä ilosta ja pieru kauan nauramisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Toki nauran jos naurattaa. Itken jos itkettää. Pierasen jos pierettää. Tietenkin.

Tästä aasinsilta omaan nauruuni:  olin eilen menossa saunaan ja pieraisin niin kovaa pesuhuoneessa, että olin varma tiellä ohikulkevan tyypin kuulleen sen. Kyllä nauroin ihan hulluna ajatusta.😅

Nauran kyllä. Mietin jotain juttuja, jotka on niin hupaisia, niin huomasin viime viikolla sittarissa nauravan itsekseni. Ei mahda mitään, muttaku naurattaa.

Ongan sekin melko hupaisaa -nauraa ittekseen.

Soisin itselleni enemmän naurua.

Olen vakava ja herkkä, niin soisinitselleni vahvuutta ja suopeutta ja hyvää tahtoa itseäni kohtaan.

Nauru on hyväksi.

No kyllä nauran jos tulee mieleen joku hauska juttu tai katson tai luen jotain hauskaa. 

En mä kyllä koskaan ole nauramiseen seuraa tarvinnut. 

Ap:tä ei ole olemassa silloin kun kukaan ei katso häntä :D

Ap on malliesimerkki NPC:stä. Tai trolli. Tai molempia.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap some-sukupolvea, jossa kaikki elämässä on tarkoitettu näytelmäksi yleisölle? Edes naurua ja itkua ei ole olemassa normaalina tunnereaktiona vaan ainoastaan esityksenä muille?

Se on liharobotti. Ei sillä varmaan ole mitään sisäistä dialogiakaan saati kykyä kuvitella/nähdä asioita mielessään.

Sinkkuja helpottaa jos voi harjoittaa ääntä yksin ja vähän puhuakin. Ei ääni muutu variksen raakunnaksi ajan myötä. 

Muistan ysärillä opiskellessa, kun erästä opettajaa hymyilytti itsekseen siellä luokan edessä ja jo alkoi tytöt kuiskia keskenään että tuo nauraa itsekseen... hulluna varmaan pitivät kyseistä opettajaa, tosin kyllä hän olikin hieman omalaatuinen...

Tänään viimeksi nauroin kun luin vanhaa Aku Ankan taskukirjaa. Olen varmaan tuplahullu. 

No, mutta hyvä ihminen, eihän siihen yleisöä tarvita.

Kyllä nauran ja jopa puhelen. Joskus kun on paljon asioita mietittävänä, päässä kaaosta ja pitäisi hiukan rauhoittua, lähden lenkille, satoi tai paistoi, siellä tulee joskus juteltua ääneen ja myös naurettua. Ihan selvät "hullun merkit", eipä haittaa. 

Kukapa ei näin hullussa maailmassa olisi pikkaisen vinksahtanut itsekin.