Miten olette pystyneet luopumaan pitkäaikaisesta kodista?

Täytyyhän ihmisen oppia luopumaan elämästäkin yksi päivä

Vierailija kirjoitti:

Täytyyhän ihmisen oppia luopumaan elämästäkin yksi päivä

Kaunko sun mielestä kestää, että tottuu kuolleena olemiseen? 

Pakon edessä pystyy yllättävän hyvin. Olen joutunut muuttamaan elämässä todella paljon ja oli aika jolloin minulla ei ollut paikkaa, jota voisi sanoa kodiksi. Tein silloin kodin mieleeni ja olin kotona ihan missä satuin olemaan. Se auttoi minua.

Olen nyt tottunut elämään laukkuelämää kulkurina, joten mietin että jos joskus tulee elämässä vielä sellainen vaihe että on yksi paikka, mahdanko tottua siihen?

Oikein hyvin. Elämä opettaa kyllä.

Riippuu kai missä ja minkälainen uusi talo on, asunto. Ja onko kodikkuutta laitettavissa. Yksityisyyttä. Onko joitakin hyviä puolia. Vai pitääkö sen jälkeen vielä etsiä toinen, jos ei nappaa, vaikka tottuminen kestää jokusen vuoden. Rauhallinen paikka ja luonto lähellä, olisi kiva, toisaalta tarvii kaupat ja palvelut joskus.

Oletko sinä ap 80-vuotias, jota lapset painostavat muuttamaan vanhainkotiin vai 45-vuotias, joka olet menettänyt puolisosi?

Itselle materiasta luopuminen ei ole ollut koskaan ongelma, tässä on varmaan eroja eri ihmisillä mutta itse en kiinny materiaan. Itsellä koti on siellä missä minä ja lapset ovat ja muistot eivät ole seinissä kiinni. Olen vieraillut pitkäaikaisessa kodissa jossa lapset kasvoivat vauvasta myöhäisteini-ikään ja eipä ko. talon aiheuttanut mitään tunteita. 

Muuttamalla ja sopeutumalla uuteen. Ei ole vaikeaa kun tekee monta kertaa.

Asun jo kolmannessa asunnossa, jonka olen kuvitellut loppuelämäni kodiksi, eikä ikää ole vieläkään kuin 50. On vain pitänyt todeta tosiasiat ja käydä toimeen. Ei ne seinät sitä kotia sitten tehneetkään vaan puoliso ja omat tavarat.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä ap 80-vuotias, jota lapset painostavat muuttamaan vanhainkotiin vai 45-vuotias, joka olet menettänyt puolisosi?

Nelikymppinen olen. En ole menettänyt puolisoa, mutta elämään tulee niin isoja muutoksia että asuminen tässä loppuu pian. 

Helposti. Porvari nostaa vuokran tammikuussa 600 eurosta 750een.

Omaa rakentanut ja remontoinut ei totu enää koskaan olemaan vuokralla, kun on pakolla joutunut luopumaan. Minä aikoinani hankin kotini eläkepäiviäni varten ja tein siitä oman linnani ja kotipesäni. Nyt  monen katastrofin jälkeen olen ollut vuokralla eli toisten nurkissa muutaman vuoden, ja joka päivä on läsnä se ajatus, että minä en kuulu tänne ja että haudassa olisi parempi. Eipä tässä kyllä tarvinne kauan olla, koska putkiremontti häämöttää jo.

Nuoret sopeutuvat paremmin, koska elämässä on muutakin odotettavaa. Jotkut eivät muodosta asumukseensa minkäänlaista tunnesidettä, joten heidän on helppo lähteä. Meillä koti-ihmisillä on helvetti ympärillä.

Onhan se luopumisen hetki vaikea. Mutta uuteen tottuu yllättävän nopeasti. Välillä on ollut ikävä vanhaa, mutta kun aikaa kuluu niin muistot ja tunteet haalenee. 

Home is where the heart is. Tuon kun ymmärtää, niin helposti käy sopeutuminen uuteen. Mikä siellä ok-talossa oli tärkeimpiä asioita? Jos puutarha ja olet muuttamassa kerrostaloon, niin valitse parvekkeellinen kerrostalo ja perusta parvekkeelle minikokoinen puutarha. Jos oma rauha, niin etsi asunto, jossa voit kuvitella saavasi samanlaisen tunteen. Ja niin edelleen. Ota valokuvia nykyisestä talostasi, usko tai ei, niin sekin voi auttaa siirtymisessä uuteen. Ajattele mitä kaikkea uutta uusi asumismuoto tuo ja mikä siellä on helpompaa.

Jos ahdistaa ajatus ok-talosta luopumiseen, niin mieti olisiko mahdollista hankkia kesämökki tai sitten vuokrata sellainen ajoittain. Sekin voi auttaa muutoksessa yli.