Pitäisikö minun kertoa valehtelustani entiselle ihastukselleni?

Huoh. Tämä on varsin nolo ja ehkä vähän omituinenkin juttu, mutta kerrotaan nyt kuitenkin. Olin palavasti ihastunut aikoinaan nuoruudessani erääseen mieheen. En saanut häntä millään mielestäni, vaan tuntui, että ajattelin häntä koko ajan. Ongelma oli, että hän oli varattu ja kihloissa. Lopulta tunneryöpyissäni päädyin varsin kyseenalaiseen tekoon ja valehtelin tälle miehelle hänen kihlattunsa pettäneen häntä. Sain tarinani tueksi vielä erään hyvän ystäväni, joka lähti juoneen mukaan. Erohan tälle ihastukselleni lopulta tuli ja silloin minusta tuntui vahingoniloiselta ja koin, että nyt minulla olisi itselläni mahdollisuus saada tämä mies omakseni. No, niin ei kuitenkaan lopulta käynyt. Ehkä kohtalo toimi sitten oikein.

Tästä on jo noin 10 vuotta aikaa ja olen nykyään hyvässä parisuhteessa ihanan miehen kanssa, mutta tämä tekoni on alkanut kaivamaan sisintäni ja tuntuu etten saa siltä mielenrauhaa. Aiemmin en edes potenut juurikaan huonoa omaatuntoa, koska olin sisäisesti yksinäinen ja tunsin katkeruutta, joten se vei empatian ja omantunnontunteet tehokkaasti mukanaan. Nyt tuntuu, että onko minulla oikeutta olla onnellinen, kun en tiedä, mitä tälle entiselle ihastukselleni kuuluu tekoni jälkeen ja miten hänellä menee. Kysynkin mielipidettänne, onko parempi antaa asian olla, vai olisiko se kaikkien kannalta parempi, että nostaisin kissan pöydälle vanhoista teoistani ja kertoisin tälle ex-ihastukselleni totuuden? Auttaako se enää ketään? Toisaalta tuntuu etten saa muutoin mielenrauhaa.