Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ammattikoulun päättäneen työttömyysturva

Vierailija
18.11.2023 |

Kertokaahan kokeneemmat kuinka asiassa tulisi edetä. Olen yrittänyt tutkailla asiaa netistä ja muutamaan asiaan kaipailisin lisätietoa. Asia on itselleni vieras, koska en onnekseni (yksinhuoltaja)vanhempana ole koskaan itse ollut työttömänä vaan olen saanut olla koko aikuisikäni, jo yli 30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.

Tilanne on siis se, että nuori aikuinen on nyt saanut ammattikoulussa käymältään linjalta perustutkintotodistuksen ja pitäisi alkaa työnhakuun. Jos olen oikein ymmärtänyt niin työttömyyskorvauksia hakeakseen pitää ensin ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja sitten voi korvauksia hakea.

Henkilö ei ole ole aiemmin ollut työelämässä muutaman viikon pätkiä lukuun ottamatta, joten siksi käsittääkseni kyseeseen tulisi työmarkkinatuen hakeminen, kun peruspäivärahaan olisi oikeutettu vain sellainen henkilö, jolla on tietty määrä aikaisempaa työhistoriaa? Täysi-ikäinen työtön asuu vielä lapsuudenkodissaan yhden vanhempansa kanssa.

Työmarkkinatuen maksamisessa ilmeisesti huomioidaan samassa taloudessa, eli minun vanhempansa tulot, jotka minulla nettona ovat n. 2150 €/kk. Maksan tuloistani asuntolainaa ja vastiketta yhteensä n. 750 €/kk. Minulla itselläni on säästöjä n. 10 000 € säästötilin ja rahastotilin muodossa.

Työttömällä työnhakijalla on säästötili, jolle isovanhemmat ovat kerryttäneet syntymästään asti ns. opiskelurahastoa, ja varallisuutta on hänelle siten kertynyt n. 15 000 €.

Osaatteko sanoa, vaikuttavatko minun palkkatuloni ja meidän molempien samassa taloudessa asuvien kertyneet säästöt nuorelle maksettavan työmarkkinatuen maksamiseen (jos siis töitä ei löydy) vai pitääkö säästöt ensin "syödä", ennen kuin jonkinlaista työttömyyskorvausta hänen olisi mahdollista saada?

Asiallisia vastauksia ja neuvoja toivoisin. Kiitos

 

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et kysy kelasta.

https://elamassa.fi/tyo-ja-toimeentulo/vastavalmistunut-tyoton-etuudet/

 

Eiköhän ne sitten hakemuksista selviä mitkä vaikuttavat mihinkin.

Vierailija
2/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa vanhempiensa luona asuvana tuet olla nihkeitä, näin muistelen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

EI sieltä mitään tipu kun on noin paljon rahaa käytössä.

Vierailija
5/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisköhän tämän nuoren aikuisen hoitaa nämä asiansa. 

Vierailija
6/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt olisi nuorella hyvä paikka itsenäistyä ja selvittää tukiasiat itse. Työnhaussakin tarvii reipasta ja oma-aloitteista asennetta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Säästöthän on sitä varten, että pärjätään tuollaisten tilanteiden yli. Ei sitä varten, että ostetaan jotain kallista kivaa itselle. 

Vierailija
8/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei säästöt vaikuta työmarkkinatukeen.

Eikö yksinkertaisinta olisi soittaa Kelaan ja kysyä? Sieltä saa oikeita vastauksia. 

Suosittelen nuorelle opintojen jatkamista mahdollisimman pian. Pelkkä ammatillinen perustutkinto huonosti työllistävältä alalta ei tuo pitkässä juoksussa kovinkaan vakaata työuraa 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysynkin jatkossa, mutta ensin ajattelin kokemuksianne asiasta kysellä, josko jolla kulla sellaisia olisi. Kiitos kuitenkin.

Ap.

Vierailija
10/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Säästöthän on sitä varten, että pärjätään tuollaisten tilanteiden yli. Ei sitä varten, että ostetaan jotain kallista kivaa itselle. 

Miksi puhut potaskaa? Työttömyysturvaan ei vaikuta säästöt. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö tuossa linkissä selkeästi sanota, että nuori saa 50 prosenttia työmarkkinatuesta, jos vanhempien tulot ylittävät siinä mainitun tulorajan? Säästöt ei vaikuta.

Vierailija
12/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

EI sieltä mitään tipu kun on noin paljon rahaa käytössä.

Mitä alapeukutat, tosi se on!

 

https://laskurit.kela.fi/tyomarkkinatuen-laskuri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos. Nuori tosiaan harkitsee jatko-opintoja, mutta ei vielä ole päättänyt mille alalle hakeutuisi tai voisi edes päästä opiskelemaan, kun tuo suoritettu tutkinto ei ole alaa, jolle haluaisi töihin hakeutua. Huonoilla peruskoulun arvosanoillaan oli melkeinpä ainoa ammattikoulun linja, jolle aikanaan sisään pääsi. On nyt siksi vähän etsikkoajalla.

Vierailija
14/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI sieltä mitään tipu kun on noin paljon rahaa käytössä.

Mitä alapeukutat, tosi se on!

 

https://laskurit.kela.fi/tyomarkkinatuen-laskuri

Selkeästi lukee Kelan sivuilla, että nuori saa työmarkkinatukea, vaikka asuisi vanhempien luona. Tuesta vähennetään 50%, jos vanhempien tulot ylittää tulorajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisi, mutta opastus tukiviidakossa ja mahdollisuuksien kartoituksessa ei liene pahasta. Vanhempana haluan toki itsekin pysyä vähän kartalla asioista, joista minulla ei ole kokemusta.

Ap

Vierailija
16/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

https://www.kela.fi/tyomarkkinatuessa-on-tarveharkinta

 

Tämä olikin mielenkiintoinen kohta: "Työmarkkinatuki voidaan maksaa ilman vähennystä, jos pystyt osoittamaan, etteivät vanhemmat tue sinua taloudellisesti."

Kuinkahan tämä pitäisi osoittaa?

Vierailija
17/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi nuorella hyvä paikka itsenäistyä ja selvittää tukiasiat itse. Työnhaussakin tarvii reipasta ja oma-aloitteista asennetta!

On kyllä yrittänytkin omatoimisestikin töitä hakea. Mutta on jättänyt tukiasiat selvittämättä. Siksi yritänkin näissä asioissa vähän puskea, josko olisikin joihinkin tukiinkin mahdollisuus. Ehkä olen liiaksikin yrittänyt sitä tuoda esille, että yhteiskunnan elätiksi ei lähdetä vaan lähtökohtaisesti yritetään työtä tekemällä selvitä. Vaan kun ei töitä löydä, tai sitten ei osaa sopivia hakea, tai ei ole riittävän aktiivinen siinä. Vastuullisena vanhempana yritän aikuista lastakin vähän rohkaista, jotta ei jäisi väliinputoajaksi. Mitä pitempään aikaa ilman työtä tai opiskelua kuluu, niin kynnys nousee, olettaisin näin.

Ap

Vierailija
18/18 |
18.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.kela.fi/tyomarkkinatuessa-on-tarveharkinta

 

Tämä olikin mielenkiintoinen kohta: "Työmarkkinatuki voidaan maksaa ilman vähennystä, jos pystyt osoittamaan, etteivät vanhemmat tue sinua taloudellisesti."

Kuinkahan tämä pitäisi osoittaa?

 

Samassa asunnossa asuva vanhempi jättää maksamatta hakijan osuuden asuntoyhtiövastikkeen henkilölukuun perustuvan osan vesimaksusta ja osoittaa hakijan itsensä sen jotenkin (miten?) maksaneen? = Vanhempi ei tue taloudellisesti?

Jättää maksamatta hakijan puhelinlaskun? = Vanhempi ei tue taloudellisesti?

Jotenkin muuten vanhempi osoittaa, ettei samassa taloudessa asuva hakija käy asunnon jääkaapilla, vaan hankkii itse ruokansa ja vaatteensa vaikkapa roskiksista penkomalla? = Vanhempi ei tue taloudellisesti?

Vai kuinka tämä osoitetaan? Lapsuuden huoneen lämpöpatterit kylmälle?

Minkähänlaista harkintaa asiassa käytetään :-)

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kahdeksan