Onko mitään mahdollisuutta saada muovimatosta akryyliväri pois?
Muovimattoon (siis lattiaan)imeytynyt akryyliväriä. Tolu ja kloritti kokeiltu. Oisko mitään muuta.
Kommentit (9)
Ei lähde ikinä. Tuoreeltaan olisi lähtenyt pyyhkimällä.
Muista materiaaleista lähtee kynsilakanpoistoaineella. Valitettavasti myös muovimatto sulaa siihen.
Siihen voi kokeilla sekoittaa mahdollisimman mätsäävää akryylimaalia päälle.
En tiedä mitä materiaalia yhden kämpän muovimaton tapainen lattia oli, mutta siitä se lähti jotenkin ihmeellisesti kulumalla melkein itsestään
Pyyhi veteen kostutetulla paperilla kohta, että lika ensin poistuu. Sitten pyyhi ruokaöljyyn kostutetulla paperilla. Pitää painaa minuutin verran tahraan. Raaputa mahdolliset jämät pois. Muovisella välineellä, jos on naarmuuntumisvaara. Tämmöinen neuvo löytyi englanninkielellä sivulta.
YouTube-videossa taas kehotetaan alkoholin käyttöön akryylimaalin poistamiseksi muovipinnalta:
Kokeile omalla vastuulla. Minä en tehosta tiedä. Enkä siitä, miten vaikuttavat pintaan.
Alkoholilla tosiaan lähtee joiltakin pinnoilta.
Jos ja kun akryylivärin pigmentti on maalissa olevien liuottimien avustuksella imeytynyt mattoon, ei väri lähde ikinä.
Akryyli ei liukene alkoholiin. Tarvitaan asetonia. Siihen liukenee mattokin.
Vierailija kirjoitti:
Akryyli ei liukene alkoholiin. Tarvitaan asetonia. Siihen liukenee mattokin.
Olen ainakin saviruukusta poistanut maalin alkoholilla, mutta matto voi olla kinkkisempi.
Joskus putsasin maalitahran grillin puhdistus aineella, oli jotain geelmäistä,
annoin vaikuttaa puolisen tuntia maali lähti. eikä mattokaan kärsinyt.
kokeile ensin johonkin huomaamattomaan paikkaan.
Hiekkapaperi