Millaista perhe-elämää voi elää, jos puoliso on jatkuvasti viikkoka työmatkalla?

Aattelepa ite, ei mitenkään.

No just sillä lailla, että puoliso sopeutuu ja joustaa. Jos kyse on lapsettomasta parista, tuo voi ihan hyvin toimiakin, jos toinen osapuoli tykkää siitä, että on myös paljon omaa aikaa olla itsekseen. Mutta jos on lapsia, se tarkoittaa puolisolta paljon joustamista. Sen matkatyössä olevan uran ehdoilla mennään. Ei olisi kyllä oma juttuni, koska ei olisi sovitettavissa esim. oman urani kanssa, enkä suostu vaihtamaan alaa (tämä sattuu olemaan unelma-ammattini), ja muutenkin tuo rajoittaisi liikaa omaa elämääni.

Palkka on saksalaisilla lentoyhtiöillä huomattavasti parempi kuin meikäläisillä yhtiöillä. Mutta onko se sek arvosta, jos puoliso tienaa ykkösellä alkavaa vuosipalkkaa, mutta on jatkuvasti maailmalla ja reissussa? Olisitko itse valmis hoitamaan pääosin kodin ja lapset, kun mies on maailmalla?

No meillä on tekee molemmat reissutyötä, minä enemmän kun avopuoliso. Lapsettomilla varmaan onnistuu helpoiten tai sitten tosiaan niin, että toinen puolisko joustaa ja ottaa päävastuun kodista.

Me ollaan molemmat introverttiluonteita ja ollaan koettu tämä hyväksi parisuhteen kannalta. Vaikka asutaan samassa osoitteessa, niin saadaan noiden reissujen myötä omaa aikaa. Silloin toisen naama ei ala niin herkästi ärsyttämään. 

Meillä on vähän tuollaista, lapsia ei ole. Minusta on kiva saada koti itselleni vähäksi aikaa. 

Yhden lapsuusajan tuttavaperheen isä oli lentäjä joka lensi pitkää matkaa Aasiaan ja takaisin, perhe asui kaukana Helsingistä joten eihän se isä kovin paljoa kotona ollut.  Toisaalta omakin isäni oli viikot poissa toisella paikkakunnalla olevan työn takia ja välillä työmatkoilla. Silleen se onnistuu että kotona oleva puoliso hoitaa kaiken sitten. Se on aika lailla niinkuin yksinhuoltaja olisi, paitsi taloudellisesti parempi tilanne. Läheisen suhteen isäänsä lapset voi silti saada, jos isä on sit tavatessa läsnä ja rakastava. 

Molemmissa näissä esimerkkitapauksissa tuli kyllä ero sitten jossain vaiheessa, mutta sitähän ei tiedä olisiko tullut joka tapauksessa tai jo aiemmin, jos olisi eletty saman katon alla. 

Vierailija kirjoitti:

Palkka on saksalaisilla lentoyhtiöillä huomattavasti parempi kuin meikäläisillä yhtiöillä. Mutta onko se sek arvosta, jos puoliso tienaa ykkösellä alkavaa vuosipalkkaa, mutta on jatkuvasti maailmalla ja reissussa? Olisitko itse valmis hoitamaan pääosin kodin ja lapset, kun mies on maailmalla?

Se varmaan riippuu ihan ihmisestä miten sen kokee. Hyvä palkka tietysti helpottaa kun kotona oleva voi sitten lyhentää työaikaa, palkata siivoojan jne apuja arkeen. 

No, meillä se on normaalia perhe-elämää, että toinen on läsnä vain viikonloppuisin. 

Hankalaa siittä tulisi kun onhan miehen ainoa tarkoitus palvella ja huomioida perhettä ja se ei oikein onnistu jos mies ei ole kotona muiden käytettävissä

Vierailija kirjoitti:

No just sillä lailla, että puoliso sopeutuu ja joustaa. Jos kyse on lapsettomasta parista, tuo voi ihan hyvin toimiakin, jos toinen osapuoli tykkää siitä, että on myös paljon omaa aikaa olla itsekseen. Mutta jos on lapsia, se tarkoittaa puolisolta paljon joustamista. Sen matkatyössä olevan uran ehdoilla mennään. Ei olisi kyllä oma juttuni, koska ei olisi sovitettavissa esim. oman urani kanssa, enkä suostu vaihtamaan alaa (tämä sattuu olemaan unelma-ammattini), ja muutenkin tuo rajoittaisi liikaa omaa elämääni.

Suomessa pyritään vahvasti samalle viivalle, mutta sekin johtaa epätasa-arvoon, kaikki eivät halua juuri sille määritellylle viivalle. On myös meitä, joita ei kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina tai lainkaan, vaan perhearvoihin perustuva elämä.

Itse en ymmärrä yhtään miksi jotkut haluavat aktiivisen aikuisajan muistuttavan lähinnä eläköityneen pariskunnan kotikeskeistä rutiinia. Todellakin on ammatteja, joissa ollaan viikkoja tai kuukausia pois kotoa. Ei kenelläkään tosi-yrittäjällä edes riitä vuorokauden tunnit, kun hommat vaativat.

Mulle sopii, että aikuisilla on menoja kalenterissa. Jompi kumpi on lasten kanssa, niin etteivät kasva yksin. Tässä on joku ihme vaatimus sellasesta tasaisesta, ohjatusta ja taulukoidusta arjesta ja parisuhteesta. Kun itse menin naimisiin, ajattelin, että kaksin on jännempi elämä. Ei siihen liity yrittäjän työmäärän suitsiminen just silloin kun rauta on kuuma. Katsoin aina kauas, ja kyllä on mielestäni kannattanut kaikkien kannalta. Kannatti olla rutisematta ja masentumatta ja tavoitella jotain muuta kuin yhteistä päivällisaikaa, tasavertaista vanhemmuutta ja yhteisiä iltakävelyjä. Ne kuuluu sit ehkä vanhuuteen. Nyt kun työ on muuttunut 25 vuoden jälkeen, meillä on tasaveroinen viikkojärjestys ja jännittävä arki kaikilla, eikä pahalla muistella menneitä työteliäämpiä aikoja. En usko, että tulevat polvet juurikaan perheellistyvät excel-taulukoiduilla ajatuksillaan. Jotain päiväkotimaista ja aikuislapsimaista on siinä, että nallekarkit pitäis mennä koko ajan tasan.

Eikös Tapsa ole jo eronnut? Mikäli häntä pohdit. Noin muuten tykkäisin matkustelevasta miehestä.

Meillä se tarkoitti minun joustamista eli jäin kotiäidiksi jotta saadaan perhekuvio toimimaan. Nyt olen taas työelämässä kun mies omasta halustaan lopetti reissuhommat. Minä reissaan nyt jonkin verran, 2-4 päivän työmatkoja. Sujuu kun lapset teinejä ja voivat liikkua omatoimisesti.

Olen äiti ja ehkä vähän liiankin kiintynyt murrosikäisiin lapsiini. Heistä on kyllä tulossa aika topakoita tyyppejä ja hyvää seuraa. Otan itselleni kasvatustyöstä ison kunnian, ja mieheni on myös sitä mieltä, että "minä olen lapset tehnyt." Mies on minua enemmän reissannut työn perässä, mutta ei enää halua sitä, vaan työ vaihtuu. Jollekin nää vuodet ois ollu varmaan kriisi ja trauma, mulle ei kumpaakaan. Mulla on ollut rauha kasvattaa kuten olen halunnut, ilman kiistoja. Siivooja on käynyt vähentämässä työmäärää, muuten olen pärjännyt näillä rahkeilla.

Peräänkuulutan yleensäkin joustavuutta, tahtoa johtaa omia asioitaan johonkin suuntaan ja ajelehtimisen lopettamista. Mielestäni rauhan vallitessa kaikki on aika hyvin isossa kuvassa, ja siihen voi sitten rakennella oman näköistä elämää palikka kerrallaan. Kuulostan ylimieliseltä ja ylireippaalta, mutta tässä taustalla on kokemus kroonisesta sairaudesta ja "siitä huolimatta" asenteesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen äiti ja ehkä vähän liiankin kiintynyt murrosikäisiin lapsiini. Heistä on kyllä tulossa aika topakoita tyyppejä ja hyvää seuraa. Otan itselleni kasvatustyöstä ison kunnian, ja mieheni on myös sitä mieltä, että "minä olen lapset tehnyt." Mies on minua enemmän reissannut työn perässä, mutta ei enää halua sitä, vaan työ vaihtuu. Jollekin nää vuodet ois ollu varmaan kriisi ja trauma, mulle ei kumpaakaan. Mulla on ollut rauha kasvattaa kuten olen halunnut, ilman kiistoja. Siivooja on käynyt vähentämässä työmäärää, muuten olen pärjännyt näillä rahkeilla.

Peräänkuulutan yleensäkin joustavuutta, tahtoa johtaa omia asioitaan johonkin suuntaan ja ajelehtimisen lopettamista. Mielestäni rauhan vallitessa kaikki on aika hyvin isossa kuvassa, ja siihen voi sitten rakennella oman näköistä elämää palikka kerrallaan. Kuulostan ylimieliseltä ja ylireippaalta, mutta tässä taustalla on kokemus kroonisesta sairaudesta ja "siitä huolima

JES! Kaikesta huolimatta -asenne sopii jokaiselle jokaiseen päivään.

Onnelilsta elämää, sama on merimiesten muijilla.Toista kun näkee harvakseen arvostaa enemmän ja rahan kuitenkin tuo talouteen.

Miettikää sellaista perhe-elämää, että vaikka nainen on maatalousyrittäjä ja kiinni töissä kevään ja kesän ajan aamusta iltaan. Silloinhan miehen pitää hoitaa kaikki lasten asiat. 

Vierailija kirjoitti:

No, meillä se on normaalia perhe-elämää, että toinen on läsnä vain viikonloppuisin. 

Kuten suurimmissa osissa perheitä joissa vanhemmat käy töissä. Ei iltaisin ole läsnä kenellekään, Hyvä jos on läsnä edes itselleen. Nykyajan lapset saavat vain viikonloppuvanhempia.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti hyvin pienellä hoidolla kunhan syöttää ja heittää rahaa, niin heistä kasvaa pienellä esimerkillä normaaleita aikuisia. Sitten on se pieni osa joka ei edes kunnon kasvatuksella meinaa pysyä aisoissa.

Vierailija kirjoitti:

Eikös Tapsa ole jo eronnut? Mikäli häntä pohdit. Noin muuten tykkäisin matkustelevasta miehestä.

Enkä ihmettele. Tyyppivika liikennelentäjillä. Nuoret liikennelentäjät tuskailevat sadan tonnin opintolainan kanssa. Vanhemmat kuskit tuskailevat lukuisten elatusmaksujen kanssa.

Mun mies on töissä merillä, normaalisti 4-6 viikkoa pois ja saman verran sitten vapaalla, josta noin 1-2 vkoa olen sitten itse omissa työreissuissa tai muualla. Silloin hän saa levähtää ja olla myös yksinään kotonamme, mikä on tärkeää. Lapsia meillä ei ole. Usein nuo hänen poissaoloviikot tuntuvat pitkiltä, mutta minulla on paljon menoja ja harrastuksia ja olen itsekseni viihtyvää tyyppiä. Parisuhde säilyy myös kiinnostavana, kun toista ei ole mahdollista nähdä koko ajan, tai edes soittaa, kun kentät ovat huonot.