** Lokavauvat vuoteen 2007 **
Kommentit (61)
Pientä valitusta alkuun... Eli mietin nyt, että onko meidän typsyllä yö ja päivä sekaisin vai mikä on.. Eli kunnolla nukahti vasta kolmen jälkeen viime yönäkin. Esikoinen heräsi puoli seitsemän huutelemaan äitiä viereensä (nukumme typsyn kanssa eri huoneessa, mies nukkuu esikoisen kanssa makkarissamme). Ja tipsu heräsi puoli kahdeksan, jonka jälkeen aamupesulle -maidolle. Ulos nukkumaan laitoin hänet puoli kymmeneltä ja nyt on jo monena päivänä nukkunut näitä aamupäikkäreitä ihan ilta kolmeen - neljään. Sitten herää syömään ja nukahtaa taas tunnin kuluttua yoisille päikkäreille ja nukkuu pari tuntia. Yöunille alan nukuttamaan kahdeksan maissa ja yleensä nukahtaakin tunniksi, minkä jälkeen alkaa kitinä ja äherrys ja yöunille nukahtaa 24.00-4.00 välillä. Eipä siinä mitään, jos saisi nukkua päivällä, kun vauvakin nukkuu sikeästi, mutta kun on tuo esikoinen, joka nukkuu noin tunnin päikkärit. Olen yrittänyt hellästi herätellä päikkäreiltä, mutta se vaan on niin, että vauva nukkuu, kun sitä väsyttää, eli hetken jaksaa ola hereillä, mutta sitten nukahtaa aivan väkisin.
Kiinteä G: Toiveena olisi täysimetys puoleen vuoteen asti. Esikoisella (iso poika) aloitin kiinteät neuvolan ohjeistuksella neljän kuukauden iässä, koska tosiaan oli iso poika ja söin vähintään kahden tunnin välein ja kärsi refluksista, eli pulautteli todella paljon. Kiinteät eivät pidentäneet syöttövälejä, vaikka söikin niitä melko nopeasti ihan kunnon määriä. Mutta imettämisen koen niin paljon helpommaksi (eli laiska äiti täälläkin : )). Ja varmaankin bataatilla aloittelen sitten joskus.
Parisuhde G: Esikoisen syntymä mullisti ja muutti parisuhdetta paljon, nyt tämän toisen syntymä ei paljoakaan. Kahdenkeskistä aikaa tarvitsemme, mutta eiköhän sekin jo kohta järjesty. Onneksi meillä on laaja tukiverkosto ja hyviä hoitajia löytyy, kun vaan äidin pää antaa myöten viedä vauva hetkeksi hoitoon.
Muita kyssäreitä en nyt muistakaan.
Jollaa huhuilisin, mitenkä teillä nykyään, onko rytmi muuttunut, eli joko teillä nukutaan yöllä?
K ja tipsukka 2½kk noin
CAMELOT: Kierukan laitto oli tosi simppeli juttu, en edes tajunnu, että se oli jo paikallaan ennenku lääkäri sanoi, että saa nousta ja pukeutua :) Sen laittopäivän mulla oli alamaha kipeenä ja tuli pikkuista tiputteluvuotoa, joka loppui seuraavan yön aikana. Seuraavan päivänä ei tullu mitään, mutta sitten alkoi ja vuotaa yhä ja PALJON. En sitten tiedä, että johtuuko kierukasta vai onko menkat, mulla kun on ollu aina ekat menkat synnytyksen jälkeen tosi pitkät ja runsaat. Saa nyt nähdä, 5 päivää on nyt siis vuotanu ihan urakalla. Itse kierukkaa en tunne milläänlailla eikä sen kuulukaan tuntua, jos on oikein paikoillaan.
KIINTEITÄ aion antaa 4kk ikäisestä lähtien paitsi jos käy niinkuin edellisten kans, että 3kk täytettyään alkaa syömään ihan hirveesti maitoa ja ruokailuvälit lyhenee alle 2 tuntiin läpi vuorokauden. Siinä tapauksessa aloitan jo aiemmin, 3kk iän tultua täyteen. Eli saa nyt nähdä, ainakin vielä on maito riittänyt oikein hyvin pitämään nälän.
YÖ meni täälläkin ihan pipariksi. Julia nukkui tosi levottomasti, oli varmaan ne korvat vielä kipeenä. Tuomas heräsi syömään kahdesti + kerran piti vaihtaa kaikki vaatteet kun oli tullu pissa läpi. Ja Venla tuli jo alkuyöstä keskeen nukkumaan, eli ahdastakin oli. Nyt on todella väsy olo, mutta onneksi huomenna on mun vapaailta ja saan ottaa päiväunet ihan hyvällä omallatunnolla.
Mutta nyt sen ruuan kimppuun :)
Eilen oli sitten rokotukset. Poika huusi suunnilleen KOKO ajan kun oltiin siellä (reilut 1,5h)... Oli isille aika rankkaa, siis sitä alko ihan suututtaa! Ei siis poika vaan ne tädit! ;) Mä pysyin yllättävän tyynenä. Kaipa se on se kun on paljon verikokeita otettu ym. " kiusattu" poikaa niin siihen jotenkin " tottuu" . Kuulostaapa kauheelta!! :( Tietenki siis tuntu tosi pahalta, mutta jotenki ajattelin että ei se tuohon " kuole" kun ei kuitenkaan yksin joutunu huutamaan vaan oli isin ja mun sylissä lähes koko ajan.
Siellä sit punnittiin yms. lääkärin tarkastus ja poika painaa vaatimattomat 9,3kg!!! Lääkäri (oli joku virolainen tms.) kehui ensin että onpa hienosti kasvanut jne. mutta sanoi sitten että kohta voisi alkaa rajoittamaan ruokaa!! Siis täh?! Miten pelkkää rintaa syävän pojan ruokia vois rajottaa...? Sanoi että illalla jotain tukevampaa ruokaa ja sit yölllä jollain syötöllä vettä. No sisko sanoi että jos sitä vettä tarjois vaik päivällä. Juupa. Täytyy nyt odottaa mitä neuvolassa ens viikolla sanotaan. Jotenki ku en tiiä pitäiskö sitä jotain muuta (ja mitä se sit olis, velliä vai perunaa?!) vielä alottaa vai ei....kun jokasella tuntuu olevan oma mielipide (luonnollisesti) niin ketä sitten kuuntelis?! Vaikeeta on..
yöunista: Poika siis on alkanut heräileen useampaan otteeseen. Ennen selvittiin yhdellä, korkeintaan kahdella syötöllä (niistä toinen siis joskus aamulla) ja nykyään vähintään kolme kertaa herää syömään. Ekan kerran jo pari tuntia nukahtamisesta.
Viime yö meni viel päin puuta vähän ku jouduttii nousee pesemään peppua kun poika kakkasi löysät plöröt (siis yleensä ei kakkaa yöllä) puol kolmen mais. Ihme kyllä nukahti suht nopeesti kuitenki. Sit aamuyöllä oli pissat tullu läpi!!! Et vieläki huonommin nukuttu yö takana... Tässäpä muuten gallupin aihe:
G: Miten vaippa kestää yöllä? Mikä merkki, vaihdatko yöllä ja onko lapsi poika vai tyttö? :)
vaatetuksesta: Mullakin tuottaa päänvaivaa pukeminen kun on noin lämmintä. Mut nyt on ollu näillä muutamilla plus asteilla näin: body, puolipotkarit, sukat, villasukat ä-pakkauksen lapaset ja villalapaset, " villa" puku, kypärämyssy ja villahattu ja kevytvanupuku(ä-pakk.) sit poika makuupussiin, semmoin peitto siihen ja vaunukopan peite vielä. Ian hyvältä tuntunu, paitsi jos sit pitäny viel sadesuoja laittaa niin se on jo vähän liikaa. Sit koko ajan " jännään" et onko liikaa vai liian vähän, ihanaa.. ;P
Hoh, olipa valituksen täyteinen molotus multa! No, ymmärrätte kyllä! :) Ja kunhan poika tuolta herää (niiku taitaa muuten just tehä) niin hymy pelastaa päivän! :)
Pupu ja poju huomenna 3kk!! :)
Eilen oli sitten rokotukset. Poika huusi suunnilleen KOKO ajan kun oltiin siellä (reilut 1,5h)... Oli isille aika rankkaa, siis sitä alko ihan suututtaa! Ei siis poika vaan ne tädit! ;) Mä pysyin yllättävän tyynenä. Kaipa se on se kun on paljon verikokeita otettu ym. " kiusattu" poikaa niin siihen jotenkin " tottuu" . Kuulostaapa kauheelta!! :( Tietenki siis tuntu tosi pahalta, mutta jotenki ajattelin että ei se tuohon " kuole" kun ei kuitenkaan yksin joutunu huutamaan vaan oli isin tai mun sylissä lähes koko ajan.
Siellä sit punnittiin yms. lääkärin tarkastus oli ja poika painaa vaatimattomat 9,3kg!!! Lääkäri (oli joku virolainen tms.) kehui ensin että onpa hienosti kasvanut jne. mutta sanoi sitten kuitenki että kohta voisi alkaa rajoittamaan ruokaa!! Siis täh?! Miten pelkkää rintaa syövän pojan ruokia vois rajottaa...? Sanoi että illalla jotain tukevampaa ruokaa ja sit yölllä jollain syötöllä vettä. No sisko sanoi kun " konsultoin" häntä että jos sitä vettä tarjois vaik päivällä. Niih.... Täytyy nyt odottaa mitä neuvolassa ens viikolla sanotaan. Jotenki ku en tiiä pitäiskö sitä jotain muuta (ja mitä se sit olis, velliä vai perunaa?!) vielä alottaa vai ei....kun jokasella tuntuu olevan oma mielipide (luonnollisesti..heh!) niin ketä sitten kuuntelis?! Vaikeeta on..
yöunista: Poika siis on alkanut heräileen useampaan otteeseen. Ennen selvittiin yhdellä, korkeintaan kahdella syötöllä (niistä toinen siis joskus aamulla) ja nykyään vähintään kolme kertaa herää syömään. Ekan kerran jo pari tuntia nukahtamisesta.
Viime yö meni viel päin puuta vähän ku jouduttii nousee pesemään peppua kun poika kakkasi löysät plöröt (siis yleensä ei kakkaa yöllä) puol kolmen mais. Ihme kyllä nukahti suht nopeesti kuitenki. Sit aamuyöllä oli (taas) pissat tullu läpi!!! Et vieläki huonommin nukuttu yö takana... Tässäpä muuten gallupin aihe:
G: Miten vaippa kestää yöllä? Mikä merkki, vaihdatko yöllä ja onko lapsi poika vai tyttö? :)
vaatetuksesta: Mullakin tuottaa päänvaivaa pukeminen kun on noin lämmintä. Mut nyt on ollu näillä muutamilla plus asteilla näin: body, puolipotkarit, sukat, villasukat, ä-pakkauksen lapaset ja villalapaset, " villa" puku, kypärämyssy ja villahattu ja kevytvanupuku(ä-pakk.) sit poika makuupussiin, semmoin peitto siihen ja vaunukopan peite vielä. Ihan hyvältä tuntunu, paitsi jos sit pitäny viel sadesuoja laittaa niin se on jo vähän liikaa. Sit koko ajan " jännään" et onko liikaa vai liian vähän, ihanaa.. ;P
Hoh, olipa valituksen täyteinen molotus multa! No, ymmärrätte kyllä! :) Ja kunhan poika tuolta herää (niiku taitaa muuten just tehä) niin hymynsä pelastaa päivän! :)
Pupu ja poju huomenna 3kk!! :)
...sitten oli kuin olikin tullut useampaan otteeseen.. Nöyrimmät anteeksipyyntöni.. ;) Jotain tää herjas et joku virhe koita uudelleen. No, eipä tuo kai mittää..
Juu, ei mulla kyllä mittää ihmeempää taas ollukkaan. Mies ulkona pojun kans ni tulinpa käymäsee. ;) Mut kai täytyy sit kotihommiin mennä kun mittää uutta ollukkaa... yöks,ei jaksais. ;)
Meillä on mennyt kyllä viimeset 24h ihan pipariksi. Anja heräsi yöllä 5 krt ja yksi herätyksistä kesti 45 minuuttia - sitten aamulla 2h päikkärien aikana piti käydä kolme kertaa heijaamassa - ja sitten seurasikin tunnin kitinä ja puolen tunnin suora huuto, jonka jälkeen 10 minuutin unet vaunuissa (joihin sain nukahtamaan heijattuani ehkä 20 minsaa). Sitten heräsi esikoinen itkemään, kun sisko itkee (nukuttuaan tunnin). Sen jälkeen soitin mummun apuun ja sitten on ollut vähän helpompaa (paitsi Anja kyllä itki koko matkan neuvolasta kotiin).
Mietin taas päivällä että hyvin menis jos olis toi yksi, nyt kestäisi tuon itkun paljon paremmin, mutta mulle tulee NIIIIIN epätoivoinen olo kun yksi lapsi itkee ja toinen nukkuu ja kauhea paniikki siitä että kohta se herättää toisen, ja sitten ne molemmat itkee. Esikoinen kun on vielä sellanen että aika herkästi itku tarttuu ja hän huutaa sitten tosi kovaa ja sydäntäsärkevästi.
Mahavaivaa Anjalla selvästi on siis ollut, tullut tosi pahanhajuisia pieruja ja paljon rusauksia. Nyt illalla on ollut vähän rauhallisempi tehtyään kakat.
2KK NEUVOLASSA kuitenkin käytiin, mitat 5770 g (3990 g) ja 60 cm (53 cm). Mies tuumasi että pituus meni kyllä väärin, kun meillä on käytössä jo 68/70-senttiset vaatteetkin Anjalla eikä 62-senttinen mene enää millään ilveellä. Mustakin meidän terkka ylipäänsä mittaa vähän naftisti pituuden, esikoinenkin on aina ollut ihmeen lyhyt. Mut painoa oli tullut taas 300 g/vko, näkyiköhän äidin jouluruoat?
Nyt meen ottamaan tuon tytön kun mies on huoltanut vähän aikaa. Ja tänään menen kyllä nukkumaan klo 20...
Coe
Mulla on jotenki kai heittäny pirteys ja väsy kuperkeikkaa, kun kahden miltei täysin valvotun yön jälkeen olen tänään ollut tosi energinen ja touhukas. Aamupäivällä siivosin lastenhuoneen (joka oli aivan kauheassa kaaoksessa), imuroin koko talon ja pesin vessan. Lisäksi olen pelannut lasten kans pelejä, lukenut kirjoja, tehnyt kaks ruokaa alusta loppuun ja hoitanut remppa-asioita puhelimella + sähköpostilla. EIKÄ VÄSYTÄ YHTÄÄN!? Todellisuudessa nukahtasin varmaan sekunnissa, jos löisin pään tyynyyn ja silmät kiinni.
Nyt on kyllä sekä esikoinen että pienempi tyttö olleet jo ihan terveen oloisia koko päivän eli ehkä ensyönä taas nukutaanki.
Meillähän siis marraskuun alussa pamahti lämmityskierrosta putki ja tuli massiivinen vesivahinko pesuhuoneeseen lattian alle. Nyt on viimein kaikki kuivanu ja tänään alkoi itse remppa. Voi ihanaa, kun viimein jotain tapahtuu ja odotan NIIIIIN kovasti sitä, että pääsee taas omaan saunaan ja PYYKKÄÄMÄÄN! Kuvitella, että sitäkin hommaa voi tulla ikävä, kun elää 2kk ilman pyykkikonetta ;)
VAIPPAGALLUPPIIN: Meilläkin vaipat falskaa, muttei enää ollenkaan niin usein kuin alussa. Parhaaksi olen todennut lukuisten kokeilujen jälkeen Liberot. Ja meillähän on poika. Pirkan vaipat ei pitäny pissaa ollenkaan, joka kerta oli koko poika märkänä!
Nyt heräs nälkäinen pieni peikkopoika, joten menoksi :)
VAIPPAGALLUP; meillä ei vuoto-ongelmaa ole ollut lainkaan, ehkä kerran on tullut pissaa yli ja silloinkin vaippa oli huonosti kiinni ja parit kakat on tulleet yli ja silloinkin syynä on ollut löysällä ollut vaippa. Pamperseja ja Liberoja olen käyttänyt, en huomaa niissä suurta eroa.
PUKEMINEN; näillä keleillä (vähän plussalla tai vähän miinuksella) puen vain sisävaatteiden (yleensä bodu ja puolipotkarit) päälle Tutan paksun vanutoppahaalarin ja tietty jalkoihin sukat ja töppöset ja käsiin lapaset, sitten kypärämyssy ja ohut pipo. Vaunuihin päälle vielä viltti ja jalkasuoja. Eikä muuta. paljon lämminverisempi on kuin sisarensa. Tosin silloin oli aina 15 astetta pakkasta kun esikoinen nukkui pihalla..
Mä olin kuulkaas tänään kampaajalla, laitettiin tummia ja vaaleita raitoja, leikattiin otsuri ja tasattiin latvat. Voi jösses kun on mammalla hyvä olo ja tunnen oikein itseni hyvännäköiseksi;-) Kyllä tuollainen hemmottelu vaan tekee terää välillä! Lilia pärjäsi erinomaisesti 3 tuntia mummun kanssa vaikka olikin jo nälkäinen.
Kuulin vaan parturilta että se oli ollut poikansa kanssa sairaalahoidossa ROTA-VIRUKSEN takia. Kysyin heti että voiko se tarttua vielä mutta hänelle oli sanottu että voi mennä töihin, ettei tartu enää (olivat sairastaneen jouluna taudin). Että liikkeellä sitä on taas.
Meillä huomenne 3kk neuvola + rokotus ja vanhemmalla vähän etuajassa 2 v neuvola. Kiva nähdä miten esikoinen on kasvanut kesästä.
nyt mää taidan kömpiä sänkyyn, olen ollut jotenkin hirveän väsynyt vaikka öissä tai päivissä ei mitään erikoista ole ollutkaan.
Hyvät yöt kaikille!
Nazu ja unten mailla olevat pikkuflikat
Elma taas nukahti klo 22, niin pääs mamma vielä illalla koneelle. Kyllä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, etten voi sanoiksi pukea! Nyt voi jo tulla vielä alas koneelle, kun on Elman käyny nukuttaas. Toissayö kyllä meni vähä huonommin, nukahti kyllä klo 21, mut sit söi 24, 02 ja sit söikin ½-1 tunnin välein seiskaan asti. Mut kuitenkin NUKAHTI niinkun vauvojen pitääkin :) Viime yö meni sit taasen hienosti, nukku 21-8.30 heräs kolme kertaa sillä välillä. En tosin osaa GALLUPIIN vastata koskien yösyömisiä, kun vaihtelee niin hirveesti vielä :)
COEkohan se oli, joka kyseli vaatetuksesta. Mä ny ku on ollu täs nollan molemmin puolin asteet puen sisävaatteiden (jotka neidillä yleensä body, sukkahousut ja mekko) päälle toppahaalarin, tumput, toppatöppöset, kypärälakin ja villalakin tai fleecellä vuoratun nallelakin. Meillä on vaunuis teddyinen pussi, jonne tyttösen sujautan :) Tällä varustuksella vetelis varmasti sen 7-8 tunnin tirsoja, mutta kurja äiti herättää yleensä 4-5 tunnin päästä nykyisin, että sais rytmiä öihin. Mun mielestä tuo pukeminen tuntu ainaki aluksi ihan hirveen vaikeelta. Tunnustelin aina niskaa ja päätä, onko viilee tai kuuma. Laitoin vielä mittarin makuupussin sisälle ja arvioin sit sen mukaan, mitä se näytti, onko joku vaatekerta liikaa.
TIKRUN ja FIIKUNAN miestilanne kuulostaa ihan hirveeltä!! Ei pysty uskomaan, miltä tuntuu lastenhoidon jälkeen tommonen tilanne parisuhtees! Jaksamisia oikeen roppakaupalla molemmille!!
Meidän neitistä on tullu oikeen peukkumaakari, ei tahdo millää tutti kelvata. Väsyneenä ja aina kun vaunuihin laitan, tökkään tutin suuhun, sillon se kelpaa. Suloonen se on mussuttaessaan sitä, mutta tuumaan aina, kuinka siitä sit pääsee eroon, ym, ym....
MIANNI kävistelee vieläkin ilman pesukonetta ja omaa saunaa! Hatunnosto!!!!! Pesukone varmasti ois ainaki kova sana 4-lapsisessa perheessä! Taas täälä ihmetellään sun energisyyttä :) Tsemiä!!
Missähän luuraa MilliaN, Jolla, olivia-s, ym, ym?
Taidan hypätä tästä pehkuihin, että sais hyvän yön nukuttua, tai eihän sitä koskaan tiedä, josko toi vielä alkaas valvotteleen -kun ei oikeen vielä uskalla uskoa noihin hyviin öihin...
bernuski ja Elma varmaankin lähellä 3½kk
Olihan tuo hieman parempi yö jo, mutta nyt kyllä väsyttää tosi paljon. Tytöt tuli taas KUMPIKI meidän sänkyyn ja tietää sen,että ei siinä sitten kovin sikeesti nuku kukaan. Mitenhän sitä sais itsestään irti niin paljon päättäväisyyttä ja energiaa,että jollain konstilla opettas ne todellaki pysymään siellä omissa sängyissään. Tuomas söi klo 2 ja sitten heräsi klo 5.30 uudelleen. Aloin syöttämään, mutta ei mennyt kuin vähän maitoa ja sitten alkoi kakkatouhut. Ja arvata saattaa, että poitsu heräs sitten pyllyn pesun lomassa kokonaan. Nyt tuossa kellistelee viltin päällä tuijotellen nyrkkejään. Hassu.. !
Mutta, aion jaksaa tämän päivän, koska illalla mies aikoi lähteä töiden jälkeen koko katraan kans vanhempiensa luo ja minä saan NUKKUA! Tulee kyllä todella tarpeeseen tämän sairastelu- ja yörumban jälkeen.
Tuomaksella on tänään klo 13 2kk neuvola, käyn sitten kertomassa mitkä on mitat. NAZUN esikoiselle on jo 2-v neuvola, meidän tyttö menee sinne 17.pvä. Apuva, pitäs muuten alkaa niitä synttäreitäkin suunnittelemaan! Ne tulee jotenki kauhian yllättäin aina heti joulun jälkeen ;) Ja sitten helmikuussa onki jo esikoisen synttärit, sitten pääsiäinen ja sitten.. KÄÄK, mihin tämä aika katoaa, kohta nuo meidän pikkunuppusetki ryömii, konttaa ja sitten jo juostaan niiden perässä :D
Tuosta pyykkihommasta; minun äiti siis pesee kaikki meidän pyykit tämän rempan ajan (joskus anoppi saattaa ottaa myös osan pykeistä) ja oon kyllä megakiitollinen heille siitä! Ei oo mikään pikku-urakka kyllä :) Aiomme vaatia vakuutusyhtiöltä jotain korvausta tuosta meidän äidille, kun kuulimme että toisessa vakuutusyhtiössä maksetaan pesulakulut!! Meille vaan sanoi tarkastaja, että yrittäkää saada pyykkikoneenne johonki asennettua. Voi PÖLJÄ; eikai sitä voi mihinkään kohtaa pesuhuoneessa /kodinhoitohuoneessa laittaa, kun siellä on kaikki lattiat ja seinät revitty auki, työmiehet remppaa siellä ja kaikenlisäksi ei sinne tuu edes vettä! Ja muualla meillä ei oo hanaa, paitsi jos ottaa astianpesukoneen pois ja löis sen paikalle keittiöön :O
Juu, mutta nyt alan seurustelemaan tuon pikkupeikon kans :) Muksaa päivää kaikille ja tosi hyvä juttu, että BERNUSKIN Elma on alkanut nukkua öisin :)
vaan kun on vähän kiirus jotta ehditään sinne neuvolaan ajoissa että IHANAA BERNUSKI ETTÄ TEILLÄ ALKAA YÖT SAADA RYTMIÄ JA SAATTE NUKUTTUA! MAHTAVAA!!
Joo Mianni otin esikoisen neuvolan samalle päivällä pari viikkoa etuajassa ettei tarvi erikseen lähteä. Munkin pitäisi miettiä synttäreitä jo vähän...
Tulen sit kertomaan nla-kuulumisia..
Nazu
Tervehdys pitkästä aikaa. Onpas äkkiä mennyt tämä 3 kk. Eevi tosi hyväntuulinen ja nukkuu hyvin. Viime alkuyö meni pipariksi, kun Helmillä (2) valui räkä kurkkuun ja kakoi koko ajan. Luulin, että tukehtuu. Itse seisoin vati kourassa vieressä ja pyysin yskimään sinne. Sitten tulikin iso lima ja loppu yö meni hyvin. Joulu meni flunssan kourissa. Joka puolelta kuuluu mahataudista ja se on minun painajaiseni näin neljän lapsen äitinä, kun pyykkiä, silitettävää ja mankeloitavaa on muutenkin. Mutta ihanaa on neljän tyttöni ja mieheni kanssa, jos minulla olisi nuorempi (40) ja rikkaampi mies, niin, en välittäisi, vaikka olisi enemmänkin lapsia. Nuo adjektiivit ovat mieheni sanomia, kun hänestä viittäkymppiä käyvän miehen tulee suunnitella jo kohta papaksi tuloa, eikä suunnitella lisää lapsia. HEH HEH! Lohdutan aina, että onneksi hänellä on nuori vaimo (36). Eevi on siro neiti. Eilen neuvolassa 5730 g ja 59.5 cm. Meillä tytöt kooltansa kahta sarjaa. Kaksi keskimmäistä isompia. Täysimetyksellä mennään ja toivottavasti mennään tuonne 6 kk.
Lilia siis 3kk neuvolassa tänään, pituutta 61,5cm ja painoa 6660g. Tällä kertaa painokäyrä (ah näitä ihania käyriä...) nousussa mutta pituuskasvu hitaampaa. Viimeeksi toisinpäin. Mutta siis keskikäyrillä mennään, minusta Lilia on pullukka, mutta silti siro vauva, esikoinen oli pullukampi vauvana. Piikki vähän itketti mutta ei paljoa. Varoiksi hain 60 mg suppoja.
Pistän nyt esikoisen 2 v neuvolakuulumiset myös tänne eli neiti painoi 12,2kg ja oli 84 cm pitkä. Pikkuinen neiti on siis mutta hyvin kasvaa omien käyriensä mukaan. Kovasti kehittyneeksi kehui tyttöä lähinnä tuon puheen ja vaipattomuuden vuoksi. Mutta siis molemmilla kaikki hyvin ja sekös äidin mieltä lämmittää!
Lilia ei siis tarvi lisämaitoa edelleenkään, eli nuo viime viikkoiset yösyämingit lisääntyneet sellaiset olivat varmaan se kuuluisa tiehän syöämisen kausi.
Nyt seukkaamaan lilliputin kanssa, isompi nukkuu päikkäreitä!
PS: Raskaustesti neg. ja arvatkaa kuka aamulla lähti neuvolaan eikä muistanut irrottaa auton lämmityspiuhaa???????
Meilläkin Roni tänään 3 kk:tta. Aamulla käytiin neuvolassa, mitat oli 6780g (3864g) ja 61cm (51cm). Kehui iloiseksi ja onnellisen oloiseksi vauvaksi:)
Rokotuksia ei tullut, kun ollaan siinä rokotetutkimuksessa ja Ronilla oli eka käynti siellä viime viikolla. Mitään sivuvaikutuksia en huomannut vaikka sai sen rota-rokotteenkin. Ihan ennallaan on vatsan toiminta ollut.
Galluppeihin.. Vaipat vuotaa täällä!! Oikeestaan joka yö joutuu vaihtaa pojan kuiviin, kun on kainaloita myöten märkä. Käytössä on Liberon 5-8 kg:n vaipat. Pampersin vaipat tuntuu jotenkin kapeilta Ronille ja niistä kakka tuli aina selkäpuolelta yli. Yhden paketin kokeilin Daily-vaippoja mutta en ollut tyytyväinen.
Pukemisesta: Sisällä Ronilla on body+sukkikset tai collegehousut. Ulos nukkumaan mennessä laitan toisen pitkähihaisen paidan, tumput, tossut (karvavuorella), kypärälakki+ohut hattu ja ohut toppahaalari ja sitten poika makuupussin sisälle. Tuo vaatetus siis näillä +/- nolla keleillä. Ei oo unien jälkeen hikiseltä tuntunut.
Meillä yöt ovat ruenneet menemään yhdellä syötöllä. Yöunille mennään 22:n maissa ja syödään sitten viiden maissa ja siitä jatkaa unia tuonne kasin pintaan. Vieressä poika nukkuu, oma sänky on meiän sängyssä kiinni mutta nukkuminen on siellä kamalaa ähinää ja puhinaa. Tainnut joku oppia viereen nukkumaan..
Kiva kuulla, että Bernuskin Elmalla on ruennut menemään yöt paremmin.
Mianni, hienoo, kun remppa rupeaa edistymään. Onneks ootte saaneet pyykkishown järjestettyä noin hyvin. Sitä, kun tietää itte kuin valtavasti pyykkiä neljältä lapselta tulee..
Mutta nyt täytyy mennä..
Heti pulkkamäkeen kun muru vaunuista herää ja saan syötettyä...PItää nauttia lumesta kun ei tiedä kuin nopeeta tuo sulaa pois :)
Vaipoista: Oon tainnu ennenkin aiheesta kirjoittaa mutta kertaus on opintojen äiti ;)
Meillä mennään pelkästään liberoilla. Niin mentiin pojankin kanssa, kaikkia muita mahdollisia vaippoja onkin kokeiltu ja huonoiksi todettu. Pojalla tuli vauva-ailana tosi monen ayönä pissat läpi vaipasta, nyt tytöllä ei ole kuin ihan parina yönä...
Liberot on sitten paremman mallisia meidän lapsukaisille :) Pampersithan on lyhyitä ja leveitä kun liberot taas pitkiä ja kapeita, testejä on siis tehty ;D
Oottekos käyny iltasanomien nettisivuilla kattomassa tuon lasten talvihaalareiden palotestin? :O Aika nopsaan paloi esim. äitiyspakkauksen haalari.
Tosissaan ihanaa kun lunta sataa :))
Meillä 3kk neuvola on vasta 24. pvä. Onpas teillä siroja vauvoja kun meidän nyytti painoi 2kk neuvolassakin jo yli 6kg ;o)
Hitto kun mies lähti just iltavuoroon ja itellä olis niin kova väsy että päiväunet olis poikaa. No, esikoinen tuossa ilmoitti että ei aio nukkua ollenkaan joten se siitä ;/
Nazu: Ai että, alko naurattaa tuo autolla lähtö :D Poikakin tuli tähän viereen ja kysyi et mikä siellä naurattaa :D On mahtanut olla näky ;)
Meillä muuten alkoi nyt se herkkulakko, joka on jo tämän viikon pitänyt ;) Itse aion muutaman kilon yrittää laihduttaa ja meinasin vähentää hiilareiden syöntiä kovasti. Reilu vuosi sitten olin viikon sairaaladieetillä jonka jälkeen jatkoin vähähiilarisella ruokavaliolla ja kiloja alkoi lähtemään ihan kivasti. Sitten tulinkin raskaaksi ja alkoi herkut taas maistumaan ,) Mutta imetyksen loputtua alan sitten kunnolla ensin tuon tiukan dieetin jonka jälkeen kuin itsestään on tosi helppoa jatkaa vähähiilarista ruokavaliota...Nyt kevennettynä versiona siis vaan ;o)
Mutta tosi hieno juttu Bernuski että teilläkin voidaan jo nauttia vauva-arjesta ja saatte nukkuakin jo paremmin!
Meillä taitaa jo liikkuminen olla niin mieluista treeniä että yölläkin pitää harjoitella :/ Mynkyää niin kamalasti etten kertakaikkiaan saa nukuttua. Vauva nukkuis aamulla pdempään mutta nuku siinä sitten kun on tuo aamuvirkku poika joka mielellään nousisi sängystä jo kuuden aikaan.
Mukavaa ja lumisen valkoista päivää kaikille vauvoille, siskoille, veljille ja äideille!!!
Terkuin,
Camelot ja Tytön tylleröinen 2kk ja pari viikkoa päälle...muistaakseni ;)
Meillä käytössä liberot. Tyttö on nyt reilu 2kk ja pituutta reilu 58cm ja painoa 6 kiloa. Pamperssit (4-7) falskas kakat selästä ja lahkeesta monta kertaa mutta nyt nuo 5-8 kg liberot on pitäny tosi hyvin. On paljon tukevamman tuntusiakin. Eli istuu meidän neidille paremmin... Vielä en ole uskaltautunu muita merkkejä kokeilemaan, lidlin vaipat vois jossain vaiheessa testata kun tulisivat halvemmaks. Mites nuo dailyt sun muut, onko kokemuksia? En ole keneltäkään vielä mitään hyvää niistä kuullut, samoin muumivaipat on saanu aika paljon haukkuja.
Nyt ruoanlaittoon...
3kk neuvolakuulumisia meiltäkin: Toivolla on painoa 6740 (3730)g ja pituutta 60.8 (51)cm. Pituutta ei oikein hyvin saanut mitattua, taitaa oikeasti poika olla vähän pidempi kun terkka ei saanut jalkaa ihan suoraksi. NAZUN Lilian kanssa kasvaa siis samaa tahtia edelleen! Meillä esikoistyttö oli aikaan kolmikuisena 1,5 kiloa kevyempi, vaikka syntymäpainossa on vaan muutaman sadan gramman heitto :) Nyt tuntuu, että meillä on oikea jättivauva verrattuna tuohon pikkuneitiin. Neuvola oli siis tiistaina ja suppo piti laittaa rokotuksen takia, kun poitsu oli niin itkuinen, vaikka kuumetta ei ollutkaan.
Onko teillä kenenkään vauva siinä DIABETES-tutkimuksessa? Toivollahan löytyi diabetekselle altistava geeni meidän molempien puolelta eli hänellä on 7% mahikset sairastua lapsuusiäin diabetekseen, kun normaalisti se on 0,1%. Eilen oltiin ekaa kertaa siellä tutkimuksessa ja hyi kun äitiä hirvitti verinäytteen otto. Melkein tuli itku itseltäkin kun labratäti kaiveli toivon suonta neulaansa. Laittoi kyllä puudutetta siihen, mutta ei vissiin auttanut kun poika huusi ihan hysteerisenä. Rupes ärsyttää koko tutkimus!
YÖT: Toivo nukahtaa yleensä 21.30-22.30(23) ja syö 4-6 maissa ekan kerran ja sitten aamulla 7-8 seuraavaksi. Välillä yöt on ihan erilaisia, mutta tuo on ehkä se tavallisin. Öisin syö vielä rintaa, muuten korviketta/lypsettyä maitoa. Yhtenä yönä ei suostunut tissille ja olin jo ihan ahdistunut, että nyt koko imetys loppuu. Seuraavina öinä on onneksi suostunut tissille.
VAIPAT: Käytetään nykyään liberoita ja muumivaippoja. Ne tuntuu sopivan parhaiten. Aluksi falskasi kaikki vaipat, nykyään harvemmin. Tosin poika syökin öisin vähemmän.
AXELARA: Älä pyytele anteeksi, en tosiaankaan pahastunut! Mulla on vaan hirveä tarve selittää kaikille, että en ihan helpolla ole luovuttanut imetyksestä. Monestihan nuo rintaraivarit kestää korkeintaan viikon, mutta mun molemmilla lapsilla ne on jatkuneet pari kuukautta kunnes olen hellittänyt imetyksestä.
Mahtava kuulla, että ELMA (olen aivan ihastunut tuohon nimeen!) nukkuu paremmin öisin! Mun siskolla on nyt 1,5kk ikäinen vauva ja nukahtaa yöunille vasta 4 aikaan yöllä. Aika kamalaa, mutta onneksi on perheen esikoinen, niin saa sitten äiti nukkua aamupäivät.
Nyt keitän itselleni teetä ja nautin tästä hetkestä kun molemmat pallerot nukkuu päikkäreitä.
Hyviä vointeja,
S-I ja Toivo 3kk
Elikäs Tuomaksen 2kk mitat on 5675g ja 57,5cm, pää 40,8cm.
Th kirjoitti: Hyvin kasvaa. Tuttelia saa ruuakseen, syö normaalimääriä. Poskien iho punoittaa ja on karhea ->rasvaus. Päässä karstaa->öljyäminen. Jäntevä poika, yrittelee lelun perässä vatsalleen. Ääntelee, kuulee, näkee.
Ja seuraava käynti on sitten 3kk iässä 31.1.
Palailen muihin juttuihin myöhemmin, nyt ruuan laittoon.
Päivät ja viikot vierähtelee niin nopeasti ettei ehdi koneellakaan juuri istuskella :) Joulu meni aika hyvin, Siljalla oli joulun aikaan vielä masukipuja mutta nyt alkaa näyttää tilanne valoisammalta. Ehkä se on tuo ikä 3kk tiedä häntä, mutta itse välttelen maitotuotteita vieläkin ja tiettyjä ruokia, esim. lanttulaatikkoa en uskaltanut syödä. Pukki oli avokätinen, 5-vuotiaani totesi että toihan se pukki lahjoja vaikken ole kiltti ollutkaan ;) Siljakin hymyili pukille kauniisti, taisi olla kauniin värinen.
Muutaman gallupin muistan. Parisuhde voi melko hyvin. Riitoja ei ole pahemmin ollut. Alunperin sovittiin että minä hoidan vauvan ja mies huolehtii iltaisin vanhempien tyttöjen iltatoimista ym. Työnjako on toiminut hyvin, vaikka tietysti se aiheuttaa sen etten pääse ilman Siljaa minnekään. Mies ei oikein pärjää vauvan kanssa, ainakaan vielä. Makkarin puolella on ollut hiljaista, sais jo hiukan vilkastua ;) mutta kokonaisuudessa suhde voi hyvin ja rakkautta riittää. Tuli tosi paha mieli Fiikunan ja Tikrun puolesta (muistinkohan nimet oikein?) ja toivotan jaksamisia!
Kiinteistä oli puhetta myös. Täysimetyksellä mennään ja toivottavasti ainakin tuonne 6kk:n tienoille. Toivon että imetys jatkuu ainakin vuoden ikään saakka. (Eikä haittais äitiä vaikka jatkuisi pidempäänkin) Minua laiskottaa hirvittävästi jo pelkkä ajatus soseiden tekemisestä ja syöttämisestä, joten jos vauva vain kasvaa hyvin niin saa tyytyä pelkkään maitoon.
Pukemisesta: Silja on varsinainen vilukissa. Aina on kylmät kädet ja bodyn päällä pitää olla pitkähihainen paita ja puolipotkareiden päällä vielä housut. Ulos mentäessä ruskovillan villapuku tai pluskeleillä fleesepaita tai vastaava, toppatöppöset ja tumput, kypärälakki ja päällyslakki, toppapuku (äp) ja koko paketti vielä makuupussiin.
Vauvan vaatteista joku kyseli kanssa. Täällä ilmottautuu himoshoppailija. Joka viikko yleensä ostelelen jotain vaatetta, varsinkin näin ale-myyntien aikaan. Tällä hetkellä etsinnässä kaunis vaal.pun toppapuku ja siitä tulikin mieleeni kysyä, että:
G: Minkälainen toppapuku vauvallanne on talven varalle?
Meillä muuten nukutaan yöt aika huonosti nykyään, liekö tullut tiheän syömisen kausi joka jäi päälle, koska ainakin 3 viikkoa on nyt mennyt 3-4:llä yösyötöllä.. Kyllä väsyttää välillä kun yhtäjaksoista unta ei tule 3 tuntia kauempaa. No, ei pitäsi valittaa kun kaikilla ei tule sitä kolmeakaan.
Nyt täytyy lähteä pyykkikonetta purkamaan ja taas täyttämään!
Hyvää tätä vuotta vielä kaikille mammoille ja vauvoille!
Olivia-s ja Silja 3kk, Milla 5½ ja Salla 4+
Silmät ristissä täällä kirjoittelen, väsyttää aivan kamalasti. Heräsin siihen kun esikoinen huusi liekkö jo monettako kertaa et:" Äitiiii, pyyyhkimään!" ;o)
Kuinkahan kauan oli joutunut odottelemaan :D
Mutta siis tuon tytön tylleröisen kanssa tuli taas kerran yö nukuttua tosi huonosti. Heräilee vähän väliä, ei itke, mutta ähryää ja tähryää :/
Meillä yöllä heräillään niin monta kertaa etten edes pysy perässä. Ts. ei mitään hajaukaan kuinka monta :O
Voimia miesten kanssa kamppailijoille! Tosi kurjaa kun tämä muutenkin nopeasti kuluva vauva-aika menee tuollaisia murehtiessa :/
Nyt ei ajatukset kulje sitten yhtään :D Olin jotain kirjoittamassa mutta se unohtui tyystin :O
Siellä papakokeessakin pitäis käydä, haluisko joku mennä mun puolesta? ;o) Miannillekos se kierukka jo asennettiin? Onko toiminu moitteettomasti? Hassu kysymys, mutta tuntuuko se jotenkin?
No nyt hermostui typykkäinen(juu-u,rakkaalla lapsella on monen monta hellittelynimiä;) eikun hoitamaan!
Päivän jatkoja!
C.