Etäpäivä, nukuin pitkään heräsin just omituisen seksiuneen.
Olin taksikuski ja sain asiakkaaksi naisen joka oli menossa työhaastatteluun. Jostain syystä menin itse mukaan sinne korkeaan rakennuksen missä haastellu järjestettiin. Kun oli naisen haastattelun vuoro, harhautin naista jollain syyllä jota en muista ja livahdin itse sinne työhaastatteluun. Siellä nainen alkoi haastattelemaan minua, rakennuksessa oli suuret ikkunat ja toimisto oli korkealla. Haastattelu tapahtui englanniksi.
Työ liittyi jotenkin Aku Ankka -lehteen. En ole lukenut sitä sitten lapsuuden, eikä minulla ole lapsia joille se tulisi. Jossain vaiheessa haastattelija tokaisi ettenhän minä ole edes siinä listassa keitä haastatteluun oli tulossa. Sanoin etten olekaan, vaan päätin tulla kokeilemaan. Samalla se nainen jonka kuskasin haastatteluun tuli sisään ja oli kiihtynyt siitä että varastin hänen työhaastatteluvuoron. Se haastattelija heitti meidät kummatkin ulos haastattelusta ja tämä haastateltava nainen oli luonnollisesti vihainen ja pettynyt.
Jotenkin lähestyin naista ja nainen sanoi ettei ole pitkään aikaan harrastanut seksiä. Sanoin, että mennään sitten tuohon viereiseen huoneeseen harrastamaan ja siellä olikin sänky. Menimme sängylle harrastimme seksiä. seksin aikana tapahtui kaikkea mikä häiritsi tapahtumaa ja yritti keskyttää seksin, muun muassa parvekkeelle tuli joukko lapsia koputtelemaan ikkunaan ja naureskelamaan. Nainen kenen kanssa harrastin seksiä sanoi ettei niistä pidä välittää, vaan ne ovat viereisen huoneen naishaastettelija juonia joilla koittaa häiritä meidän seksiä. Tämän jälkeen mietin, että tää meno on niin sekaista että on pakko olla unta ja heräsin.
Nainen oli vaaleahiuksinen ja hänellä oli silmälasit Haastattelija ulkonäköä en muista.
Pakko oli kirjoittaa tää tänne kun vielä muistaa jotain, näettekö tekin tämmöisiä unia? 😀
Kommentit (3)
Usein seksiunen pilaa huono omatunto, häiritsevät perheenjäsenet tai jokin muu sellainen.
Oon vähän liikaa lukenut tätä palstaa. Taisin lukea toisten fantasioita pitkän ketjun.
Toissayönä näin unen, että minulla oli tiukat jumppatrikoot ja joku mies takaapäin tyydytti itseään jalkoväliini niin että housut oli välissä.
Viime yönä näin unta että minut kidnapattiin ja raiskattiin ja että olin halunnut sitä, joten se ei sattunut, olen parisuhteessa ja en pettänyt kun asia tehtiin minulle ilman suostumustani ja olin tästä tyytyväinen.
Ja taas olen täällä kirjoittamassa, ehkä nyt on pidettävä tauko ettei palsta tule ensi yönäkin uniin :D
~30v nainen
Joo näin viime yönä unta että mulla oli hirveä kiire lentokoneeseen jolla piti mennä työmatkalle. Just olin vasta illalla tullut työmatkalta, joten ei ollut kiva uni. Aamulla oli helpotus kun tajusi ettei tarttekkaan lähteä mihinkään.