Kun joka kerran kun puhelin soi, meinaa tulla jännäkakka housuun.

Isäni on sairaalassa, avh. Välillä on kirkkaita hetkiä, välillä ei. Olen kaukana ja käytännön syistä en tuosta noin vaan pääse lähtemään. Eikä sillä, mulla ei sinänsä ole tarvetta nähdä häntä "henkihieverissä". Eikä hän koskaan ole ollut mikään vuoden iskä, eli sinänsä tämä tilanne ei ihme kyllä edes tunnu maailmanlopulta. Jollain tapaa tätä on koko ajan osannut odottaakin hänen elämäntavat tuntien.

Mutta silti. Uusi tilanne mulle. 

Kunhan halusin avautua johonkin.