Miksi henkiset kriisit paisuvat loppuvuodesta?

Täällä on nytkin useampia kirjoituksia pahasta olosta, itsarikeskustelua puolesta ja vastaan useammassa ketjussa ja valitusta kaikesta mahdollisesta. Moni näistä liittyy yksinäisyyteen ja mielenterveyteen. Jäin tässä lukiessa miettimään, onko tässä nykyisessä kulttuurissa jotain joka kärjistää tilanteita?

Tässä ajassa ihannoidaan terveyttä, eteenpäin menoa, nuoruutta, taloudellista vakautta ja ydinperhettä. Ovatko sairaat, työttömät, iäkkäät, köyhät ja eronneet pudonneet ns pohjasakkaan tässä yhteiskunnassa? Yksinäisyyden sanotaan olevan syy mielenterveysongelmiin, mutta mistä yksinäisyys johtuu? Johtuuko se siitä, ettei ole edes sitä ydinperhettä, eli yksinäisyys ei ole syy, vaan seuraus jostain muusta.

Vuoden kaksi viimeistä kuukautta ovat perhejuhlia, pikkujouluja ja kaikkea pientä, jossa ystävyys- ja sukulaisuussuhteet korostuvat. Siinä lyö yksinäisellä mielen matalaksi, jos ei ole ketään, joka soittaa, käymisestä puhumattakaan. Jospa olisi voimia itse hakeutua kontakteihin, siis muunkinlaisiin, mitä ravintoloista löytää.

Tässä ajassa yhdistystoiminta ei ole enää muotia, samoin ns seuramatkat ovat vähentyneet. Sukulaiset keskittyvät vain oman perheen ja oman itsensä hyvinvointiin, kuka jaksaa kantaa huolta serkun mielenterveydestä tai edes kuulumisista? Vaikka maailma avautuu netin avulla yhä enemmän, sitä enemmän ihmiset keskittyvät vain omaan hyvään oloonsa. Koetaan että yhteiskunnan tulee auttaa, ei sukulaisten tai tuttavien.

No, tässä jotain jyväsiä illan keskusteluista, mitä nyt tuli mieleen.