Toinen lapsi.

Itse muistan, kuinka viimeiset kuukaudet ennen toisen syntymää olivat elämäni ihaninta aikaa. Meillä meni muutama kuukausi ennen kuin eka, joka oli silloin yli 2-v., tuli mustasukkaiseksi ehkä siksikin, kun vauva alkoi olla enemmän hereillä ja viedä aikaani. Siinä olikin sitten muutamia tosi raskaita kuukausia. Ratkaisu löytyi mökillä, kun tajusin, että minun aikaanihan se poika halusi, temmelsimme sängyllä ja hän tykkäsi siitä. Kyllä kaiken kaikkiaan on parempi, että heitä on kaksi, vaikka joskus kun eivät tule toimeen keskenään, tuntuu pahaltakin. Meillä esikoinen on hitaasti kehittynyt, joten nopeasti kehittynyt pikkusisko on auttanut esikoistakin kehittymään, esim. kiipeilyissä.

Kilpailu on tylsää ja riidat, mutta sanotaanhan niiden kehittävän heitä, kyllä nyt 4- ja kohta 6-v. osaavat joskus huomioida toisiaan, ovat toisilleen tosi rakkaita ja tärkeitä ja silti on mielestäni hyvä, että toinen on tarhassa, että eivät ole koko ajan yhdessä, itse olen nyt kotiäitinä ja esikoinen on tarhassa, koska on erityislapsi. Ihanaa on tänä vuonna ollut seurata, kun yhteiset leikit ovat alkaneet sujua ja he viihtyvät joskus pitkäänkin yhteisissä puuhissa muovailuvahan tai piirtämisen parissa tai leikeissään. Koska itse olen kolmas lapsi, en koskaan edes ole kuvitellutkaan kasvattavani vain yhtä lasta. Heillä on keskenään hauskaa ja kivaa, lasten puuhia, vaikka joskus riitaa, eivätkä tule toimeen. Kumpikin on ihana lapsi, vaikka välillä äidin hermoja koetellaan.



Erita noin rv 26

Kiva ikäero lapsilla, nimittäin 4 vuotiaasta on jo " apua" . Ja mitä rakkauteen tulee, niin se vaan kasvaa!!!! Rakkautta riittää varmasti molemmille, nimittäin rakkauden määrä kasvaa ja kasvaa.



Itselläni on ollut nyt kaksi lasta vähän yli 2kuukautta ja olen ihmetellyt mitenkä onnellinen sitä voikaan niistä olla : ) Paljon tietysti on kiinni siitä että saako öisin nukuttua. Välillä tuntuu että voimat loppuu ja hermo menee, mutta kuitenkin olen kiitollinen näistä hetkistä mitä täällä kotona saan viettää. Itselläni ei ole ollut oikein koskaan ihan sellaista kamalaa vauvakuumetta ja pakkomiellettä perheestä ja kotonaolosta. Tämä kaikki on kuitenkin yllättänyt positiivisesti jopa tällaisen menevän poikatytön ; )



Onnea raskauteen, muista antaa aikaa itsellesi nyt ja myöhemminkin : )



art ja pojat 2v2kk & 2kk

Mietin aikoinani tuota samaa, että kuinka sitä rakkautta pystyy jakamaan. En osannut odottaa, että sitä pystyy rakastamaan vähintään samalla tavalla toistakin! Ja tällä " vähintään" tarkoitan sitä, että toisella kerralla se oli jotenkin helpompaa. Luotti paljon enemmän itseensä. Tiesi, että vauvat nyt vain joskus itkevät, vaikka niitä kuinka hyssyttäisi jne. Rakastuin toiseen vauvaan ensi silmäyksellä synnytyksen jälkeen, kun ekan kohdalla kaikki piti jotenkin opetella. Toisaalta tietty ensimmäisen kerran jännitys jne. olivat pois.



Vaikka kahden ekan lapseni ikäero on vain 1v3kk, toinen syntyi keskosena, kotiutumista seurasi muutto remontin keskelle, miehellä ei isyyslomaa jne. en kokenut arkea mitenkään valtavan hankalana. Päivääkään en olisi vaihtanut pois. Väsyneempi olin yhden vauvan kanssa!



Nyt ovat 3v ja kohta 2v, ja ovat toisilleen tosi tärkeitä!! Sitä en ollut osannut ajatella, että tavallaan lapset saavat ENEMMÄN huomiota, kun heitä on enemmän, koska he saavat vanhempien lisäksi huomiota myös toisiltaan. Jo vauvana toinen hihkui sitterissä seuraten silmä kovana esikoisen leikkejä, joka taas oli mielissään saadessaan fanin;) Nyt tietty paljon ollaan toisen kimpussa myös toisessa mielessä...



Meille on tulossa nyt kolmas, ja mietinkin taas huolissani, miten tämä kokoonpano toimii... Keskimmäinen aika temperamenttinen, ja on vauvan syntyessä pahimmassa uhmaiässä... Mutta eiköhän se siitä.



Luin jostakin, että " paras lahja, mitä voit antaa lapsellesi, on sisko tai veli" . Tuon olen yrittänyt muistaa niinä mustempina päivinä...

Ensimmäinen odotus ja raskaus sujuivat ihan erilaista tahtia kuin normaalisti. Voin tunnustaa, että suuret tunteet esikoistamme kohtaan syttyivät myöhemmin kuin synnärillä.

Kaksi viikkoa sitten synnytin toisen lapsemme. Suuri rakkaus syttyi ihan heti vauvan synnyttyä. Esikoinenkin tuntui niin kovin ihanalta ja rakkaalta. Siis jopa normaalia vielä enemmän. Nyt ovat tunteet tasaantuneet sellaiseksi vähän tasaisemmaksi onnentunteeksi siitä, että meillä on kaksi ihanaa lasta.

Kokemuksemme kahdesta lapsesta on tosiaan lyhyt ja viimeisen kaksi viikkoa olemme kyllä eläneet vähän erilaista arkea, kun mies on lomalla ja meillä on (yö)vieraita, jotka ovat huomioineet paljon myös esikoistamme. Itsekin olemme mieheni kanssa pyrkineet ottamaan esikoisen oikein erikoisesti huomioon. Toisaalta esikoinen ei ainakaan vielä ole osoittanut mitään suuria mustasukkaisuuden tunteita silloinkaan, kun olemme ihastelleet joukolla vauvaa.

Olemme jutelleet pojalle, että vaikka pikkusisko luultavasti tuntuu mukavalta, voi hänestä joskus tuntua tylsältä, kun isä tai äiti ei heti ehdi auttamaan/leikkimään tms. esikoisen kanssa. Toisaalta emme ole kyllä tähänkään asti olleet heti palvelemassa poikaa. :-)

Tämä meidän esikoinesemme (helmikuussa 4 v.) on siis ainakin tähän asti ottanut pikkusiskon hyvin luontevasti vastaan. Kerran pari hän on silitellyt vauvaa oma-aloitteisesti. Muuten kiinnostusta herättävät lähinnä imetys ja kakkavaipan vaihtaminen. Yhden ainoan kerran hän on innostunut hyppimään tahallaan minun jalkojeni päällä, kun imetin vauvaa enkä voinut oikein tehdä mitään. Mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt sen enempää.

On varmasti jopa luultavaa, että asiat muuttuvat, kun arki koittaa huomenna: vieraat lähtevät ja mies lähtee töihin. Kun esikoinen onkin vauvan ja äidin kanssa kotona, voi tulla mustasukkaisuutta.

Esikoista olemme suunnitelleet pitävämme päivähoidossa kolmena päivänä viikossa. Nyt aluksi hän on kuitenkin kotona " sopeutumassa" asiaan eli pikkusiskon syntymään. Jos näyttää siltä, että tuo rytmi sujuu hyvin, hoito jatkuu. Jos taas ei, pitää keksiä muita ratkaisuja. Lomat tulevat olemaan pitkiä esikoisella. Hän on luultavasti koko kesän kotihoidossa, samaten esim. pääsiäisloma tulee olemaan pitkä.

Oma lyhyt kokemukseni on, että rakkautta kyllä riittää molemmille lapsille. On varmasti yksilökohtaista eri lapsien kohdalla, miten kuopus/nuorempi lapsi otetaan vastaan. Itse olen yrittänyt pitää mielessä, että tämä on todella suuri elämänmuutos pojallemme, kun hän on kuitenkin pakostakin ollut meidän molempien - isän ja äidin - huomion keskipisteenä niin pitkään. Toisaalta muutos on varmasti tervetullut. Yritän muistaa myös sen, että vaikka esikoinen tuntuu kovin isolta ja kookkaalta, hän ei ole yhtään sen vanhempi tai isompi kuin oli pari viikkoa sittenkään.

Esikoisen synnyttyä kyllä vannoin, ettemme halua toista. Sen verran kivikkoinen oli se taival aluksi. Tuskinpa näistä lapsista on kovin paljon leikkiseuraa toisilleen, mutta halusimme suoda pojallemme sen onnen, että hänellä on sisarus. Yksi syy on se, että olen itse todella läheinen pikkuveljeni kanssa ja hän on minulle kovin tärkeä. En kyllä usko, että ainoa lapsi erityisemmin kärsii asiasta, mutta mielelläni tosiaan soimme pojallemme, että hänellä on pikkusisarus.

Iituli

m.a.e.:

Kertokaapa, minkälaista se on ollut kun toinen lapsi on syntynyt perheeseenne?

Meillä on esikoinen 4-vuotias, kun toisen lapsen laskettu aika on alkuvuodesta.

Omat tuntemukset ja mietteet heittelehtii laidasta laitaan-kuinka sitä itsestä riittää, henkisestikin, ja minkämoista se on kun ensimmäisen lapsen rinnalle tulee toinen rakastettavaksi?

Olisi hienoa kuulla muiden kokemuksista, hyvistä ja huonoista.

Olemme miettineet mieheni kanssa nyt sitä, että suuri ikäero on kyllä hieno asia meidän kohdallamme. Esikoinen on omatoiminen. Hän tarvitsee apua oikeastaan vain pukemisessa ja kakkapyllyn pesussa. Me emme olisi halunneet/jaksaneet sitä, että ikäero olisi ollut kovin pieni. Nyt esikoisesta on vähän apuakin, kun hän (halutessaan tai sille päälle sattuessaan) kiikuttaa uutta vaippaa tai pyyhkettä äidille tai isälle.