Mistä johtuu, ettei isovanhemmat ole lastenlastensa seurassa?
Luin mieheni vauvakirjaa ja järkytyin. Mieheni isovanhemmat ovat jatkuvasti hoitaneet miestäni tämän ollessa pieni lapsi. Mieheni on mm. ollut useita viikkoja isovanhemmilla hoidossa ja äitinsä on tehnyt tällä välin omia lomareissuja.
Nyt samat isovanhemmat ovat hoitaneet lapsiamme yhteensä 5 h ajan 4 vuoden aikana. Muutenkaan eivät vieraile usein eivätkä vieraillessaan vietä lastemme kanssa aikaa.
Onko tällainen yleistäkin ja mistä ihmeestä tämä kertoo? Lapsemme ovat ns. helppohoitoisia enkä itse keksi mitään selitystä tälle.
Kommentit (39)
No en tiiä, me vietämme aikaa lapsenlapsen kanssa. Minun vanhemmat viettää aikaa lastenlasten kanssa sekä lapsenlapsenlapsen kanssa. Toki jo ikää lapsenlapsilla, eli käyvät mummolassa.
Miksi isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenne? Oketteko nuoria, sairaita, masentuneita, työttömiä? Eikö päivähoito ole kaikkien ulottuvilla? Tosin naapurissa asui yh-äiti jonka isä kävi kuskaamassa lapset hoitoon ja takaisin, kävi kaupassa ja teki kotityöt. Ei jaksanut eli mt.
Siis samat isovanhemmat eivät nyt hoida lapsenlapsenlastaan (karsea sana) vai tarkoitatko, että miehen vanhemmat eivät nyt isovanhempina hoida lapsenlasta?
Ensimmäisessä tapauksessa vastaus on varmaan ikä, koska nuohan olisivat lähemmäs satavuotiaita. Ja toiseen vastaus on, miksi pitäisi jos eivät jaksa/halua? Eihän tämä lapsi heidän ole.
Vierailija kirjoitti:

En tarkoittanut, että pitäisi hoitaa, vaan ihmettelen, etteivät halua viettää aikaa. Ja siis vauvakirjasta käy ilmi, että "nimipäivän vietit isänäidin seurassa. Äiti oli reissussa" tai "Olit kesälomalla pari viikkoa mummolassa". Ap.
Vierailija kirjoitti:
Jospas sinä olet se hankala siinä välissä
Kummallinen vauvakirja on ollut muuten.
Millä tavoin? Ihan normaalisti käyttäydyn heidän seurassaan, niinkuin kaikkien muidenkin ihmisten. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenne? Oketteko nuoria, sairaita, masentuneita, työttömiä? Eikö päivähoito ole kaikkien ulottuvilla? Tosin naapurissa asui yh-äiti jonka isä kävi kuskaamassa lapset hoitoon ja takaisin, kävi kaupassa ja teki kotityöt. Ei jaksanut eli mt.
En tarkoittanut, että pitäisi hoitaa, vaan ihmettelen, etteivät halua viettää aikaa. Ja siis vauvakirjasta käy ilmi, että "nimipäivän vietit isänäidin seurassa. Äiti oli reissussa" tai "Olit kesälomalla pari viikkoa mummolassa". Ap.
Mitä ihmettelemistä tuossa on? Jos se miehes äiti ei ole oikein jaksanut olla oman poikansakaan kanssa niin kuinka se jaksaisi olla lastenlastenkaan kanssa?
Saivat tarpeekseen omista lapsistaan ja haluavat nyt vain nauttia lapsettomuudesta.
Suuret ikäluokat.. Hoidattivat lapsensa vanhemmillaan ja maksattivat eläkkeensä lapsillaan. Kun eläke koittaa, voi lähteä Fuengirolaan ja jättää taakseen suvun. Ei tarvitse dementoituneen mummon asioita hoitaa ja jokainen hoitakoon lapsensa itse, jos niitä on tehnyt! Minä olen eläkkeeni maksanut ja lapseni kasvattanut ja nautin nyt!
Vierailija kirjoitti:
Siis samat isovanhemmat eivät nyt hoida lapsenlapsenlastaan (karsea sana) vai tarkoitatko, että miehen vanhemmat eivät nyt isovanhempina hoida lapsenlasta?
Ensimmäisessä tapauksessa vastaus on varmaan ikä, koska nuohan olisivat lähemmäs satavuotiaita. Ja toiseen vastaus on, miksi pitäisi jos eivät jaksa/halua? Eihän tämä lapsi heidän ole.
Miehen vanhemmat eivät ole meidän lasten seurassa. Ei tietenkään, jos eivät halua. Mutta sepä tässä ihmetyttääkin. Mikseivät halua, kun itse ovat kuitenkin saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan. Ap.
Miettikää mikä määrä Suomessa on alkoholismia. Siinä lienee yksi keskeisiä syitä.
Mun miehellä on kaksi lasta. Vasta useiden yhteisten vuosien jälkeen on paljastunut et nykyään tipattomat vanhemmat on olleet todella alkoholisoituneita. Ja tarkemmin ottaen, suurin osa suvusta kun nykytietämyksellä sitä pohtii miettimään.
Isovanhemmat lähinnä nukkuvat, kun lapsi on kylässä. Jos käyvät hakemassa meiltä jotain, tervehtivät lasta noin 3 min ja lähtevät. Puhelimessa puhuvat lapsen kanssa noin 1 min 45 SEC.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenne? Oketteko nuoria, sairaita, masentuneita, työttömiä? Eikö päivähoito ole kaikkien ulottuvilla? Tosin naapurissa asui yh-äiti jonka isä kävi kuskaamassa lapset hoitoon ja takaisin, kävi kaupassa ja teki kotityöt. Ei jaksanut eli mt.
En tarkoittanut, että pitäisi hoitaa, vaan ihmettelen, etteivät halua viettää aikaa. Ja siis vauvakirjasta käy ilmi, että "nimipäivän vietit isänäidin seurassa. Äiti oli reissussa" tai "Olit kesälomalla pari viikkoa mummolassa". Ap.
Mitä ihmettelemistä tuossa on? Jos se miehes äiti ei ole oikein jaksanut olla oman poikansakaan kanssa niin kuinka se jaksaisi olla lastenlastenkaan kanssa?
Hei, nyt taisit osua oikeaan!! Tajusin oikeasti vasta nyt tämän. Hän on aina itsekäs luonteeltaan ja selkeästi pitää yksinäisyydestä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenne? Oketteko nuoria, sairaita, masentuneita, työttömiä? Eikö päivähoito ole kaikkien ulottuvilla? Tosin naapurissa asui yh-äiti jonka isä kävi kuskaamassa lapset hoitoon ja takaisin, kävi kaupassa ja teki kotityöt. Ei jaksanut eli mt.
En tarkoittanut, että pitäisi hoitaa, vaan ihmettelen, etteivät halua viettää aikaa. Ja siis vauvakirjasta käy ilmi, että "nimipäivän vietit isänäidin seurassa. Äiti oli reissussa" tai "Olit kesälomalla pari viikkoa mummolassa". Ap.
Siihen aikaan ei ollut päivähoitoa. Jos noin kovin kadehdit menneitä aikoja, ala itse käyttäytyä paremmin isovanhempia kohtaan. Oletko itse ehdottanut, että he hoitaisivat lapsia?
Ainakin kun täällä seuraa noita anoppienhaukkumisketjuja, tuntuu ettei mikään kelpaa nykymammeleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis samat isovanhemmat eivät nyt hoida lapsenlapsenlastaan (karsea sana) vai tarkoitatko, että miehen vanhemmat eivät nyt isovanhempina hoida lapsenlasta?
Ensimmäisessä tapauksessa vastaus on varmaan ikä, koska nuohan olisivat lähemmäs satavuotiaita. Ja toiseen vastaus on, miksi pitäisi jos eivät jaksa/halua? Eihän tämä lapsi heidän ole.
Miehen vanhemmat eivät ole meidän lasten seurassa. Ei tietenkään, jos eivät halua. Mutta sepä tässä ihmetyttääkin. Mikseivät halua, kun itse ovat kuitenkin saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan. Ap.
Ai kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin omat vanhemmat? Ei ole. Jokaisella on ihan omat tunteet, ja oikeus käyttäytyä niiden mukaan. Jos ei pidä lapsista eikä niiden hoitamisesta, ei siihen ole mitään velvollisuutta.
Nykyään isovanhemmat harvemmin asuu naapurissa. Harvemmin sitä pystyy hoitamaan 400km päästä kuin 4km päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis samat isovanhemmat eivät nyt hoida lapsenlapsenlastaan (karsea sana) vai tarkoitatko, että miehen vanhemmat eivät nyt isovanhempina hoida lapsenlasta?
Ensimmäisessä tapauksessa vastaus on varmaan ikä, koska nuohan olisivat lähemmäs satavuotiaita. Ja toiseen vastaus on, miksi pitäisi jos eivät jaksa/halua? Eihän tämä lapsi heidän ole.
Miehen vanhemmat eivät ole meidän lasten seurassa. Ei tietenkään, jos eivät halua. Mutta sepä tässä ihmetyttääkin. Mikseivät halua, kun itse ovat kuitenkin saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan. Ap.
Aika yksinkertaista ja sen kyllä taidat jo tietää. Eivät hoitaneet omaa lastaan eivätkä tahdo hoitaa lapsenlapsiaan. Ei mikään uniikki tilanne, ei mummous automaattisesti tee ihmisestä lapsirakasta.
Sun miehen äidillä ei tainnut olla läheiset välit anoppiinsa. Toihan on selkeesti kettuuntuneen anopin täyttämä vauvakirja.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat lähinnä nukkuvat, kun lapsi on kylässä. Jos käyvät hakemassa meiltä jotain, tervehtivät lasta noin 3 min ja lähtevät. Puhelimessa puhuvat lapsen kanssa noin 1 min 45 SEC.
Lasten kanssa on paha puhua puhelimessa. Pienet ei osaa, isommat tuijottaa jotain peliä ja ynähtelee. En viitsi aikaani kuluttaa yrittämällä jotain puheenaihetta.
Sehän on hyvä kun eivät sisälle tuppaa haitaksi jos jotain asiaa onkin ovella piipahtaa
Liuan moni miniä on valittanut sisään tuppaavia ja kahvia vaativia appivanhempiaan.
Sinäkin oot niin kyllästynyt lqpsiusi että pariksi viikoksi heidät lähettäisit pois. Lasu varmaan auttaa.
Päivähoitolaki tuli kun kuopukseni 38 v meni kouluun. Hän oli pienenä yksityisessä hoidossa, esikoulun kävi kunnallisessa, se oli maksullinen. Ei ollut isovanhempiakasn enää silloin joilta olisi voinut vaatia apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis samat isovanhemmat eivät nyt hoida lapsenlapsenlastaan (karsea sana) vai tarkoitatko, että miehen vanhemmat eivät nyt isovanhempina hoida lapsenlasta?
Ensimmäisessä tapauksessa vastaus on varmaan ikä, koska nuohan olisivat lähemmäs satavuotiaita. Ja toiseen vastaus on, miksi pitäisi jos eivät jaksa/halua? Eihän tämä lapsi heidän ole.
Miehen vanhemmat eivät ole meidän lasten seurassa. Ei tietenkään, jos eivät halua. Mutta sepä tässä ihmetyttääkin. Mikseivät halua, kun itse ovat kuitenkin saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan. Ap.
Ai kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin omat vanhemmat? Ei ole. Jokaisella on ihan omat tunteet, ja oikeus käyttäytyä niiden mukaan. Jos ei pidä lapsista eikä niiden hoitamisesta, ei siihen ole mitään velvollisuutta.
Eikä jaksa miniän pikkutarkkoja A nelosia joita nippu miten pitää puhua, leikkiä, mitä lukea, monta tuntia ulkona jne