Myöhäisdiagnosoidut autistiset naiset, oletko eroamassa tai harkitsetko eroa?

Itselläni on niin paha autistinen burnout, etten näe muuta tietä selviytyä hengissä. Joko neuroepätyypillisyyttäni käytetään tikkaina, joille voi kiivetä ja sieltä ylhäältä korostaa omaa normaaliuttaan ja minun vikojani. "Et vaan ymmärrä että olen oikeassa".

Tai kun itse yritän selittää, etten pysty johonkin tai kestä jatkuvaa puhetta ja meteliä (ja nyt tiedän miksi), olenkin vain vaikea ihminen joka valitsee olla ahdistunut. Että koska tiedän, ettei niillä tarkoiteta pahaa ja olen kategorisesti väärässä, voin päättää voida hyvin.

Eli diagnoosia käytetään pelkkänä keppinä, ei siihen, että annettaisiin tilaa toipua burnoutista, ei ymmärrykseen että yritän absoluuttisen parhaani, ei työrauhaan. Pelkkänä keppinä.