Saatte mammat minut hermoromahduksen partaalle! Siis miten tässä elämässä pitäisi elää ettei olisi aina jotain väärin.

välittämättä sellaisten kommenteista joille eivät asiasi kuulu tuon taivaallista!

Äitys, ikä, päiväkotiin vienti, itsekkyys, lapsen etu jne ovat kaikki hyvin herkkiä henkilökohtaisia käsitteitä. Joten jos haluaa pohtia elämää syvällisemmin, kannattanee puhua kenen tahansa oikean ihmisen kanssa ennemmin kuin ottaa näitä juttuja tosissaan.

Opiskelemaan kohta lukion jälkeen, suht koht varmana siitä, mikä on oma ala. Mies tavattu siinä opiskelujen aikana. Sitten heti valmistumisen jälkeen töihin ja naimisiin. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen sainkin vakituisen työn, mies jo aiemmin. Uskallettiin ostaa omakotitalo silloin, kun ne olivat vielä halpoja. Nyt on kaksi ihanaa lasta, mieleiset ammatit, hyväpalkkaiset työpaikat (3000 ja 4500 e/kk), omakotitalo lähes maksettu, laaja ystäväpiiri, jonka kanssa vietetään aikaa milloin mitenkin. Avioliitto kukoistaa.



Kuulostaapa ällöttävältä ja imelältä, mutta on totta minun kohdallani - eikä kaiken tuon saavuttaminen ollut helppoa, vaikka siltä voi kuulostaakin. Olen potenut omat ahdistukseni, masennukseni, kaiken maailman kriisini, läheisten kuolemat jne. jne., mutta aina on menty eteenpäin kuin mummo lumessa.



Jokainen on oman onnensa seppä. Hienoa on se, että sen onnen voi saavuttaa monella tavoin ja monia polkuja pitkin.



PS. tuo otsikko oli ironiaa :)

Olet vielä nuori lisääntymään, hyvin ehdit vielä tehdä töitä ym. ennen jälkeläisiä.

Paitsi tietty että miehes pettää sua ja tuutte eroamaan

minkä ikäisenä tapasit miehesi? entä saitte lapsia?

Jos sen tekee, niin antaa mennä. Meressä on paljon kaloja, oletko huomannut?



t. 4