Mä en enää kestä elää tässä uusperheessä. Mun mitta on nyt täysi.

että ex-liitto oli parempi, vaikka niin ajattelisikin.

Itsekin pidän nykyistä suhdettani parempana kuin ex-suhdetta, joten miksi epäilisin läheisimmän ihmiseni sanoja samasta aiheesta? Joillakin katsos oikeasti yhteispeli toimii parisuhteessakin.

ja kun molemmat olette näemmä uusintakierroksella, niin kyllähän sitä valehtelee jo itselleenkin.

t. 29 eli 31

Ihme miehen mollausta tossa menossa.. Ei ymmärrä. Musta parisuhde perustuu luottamukseen, toisen sanoja siis uskotaan? Kertoo jotain naisesta jos ei usko miehen sanoihin??



Mut takasin astialle:

Musta kannattaisi jutella sen miehen kanssa ihan avoimesti miten sattuu kun mies ei ota asiaan kantaa.

TIETENKÄÄN ei voi asettua sun TAI lapsensa PUOLELLE. Koska tehän olette nyt sama PERHE. Pitää vaan sopia miten menetellään!



Millasia ongelmia teillä on ollu joissa mies ei oo ollu " sun puolella" ?



Ei voi tässä muuten auttaa.. Jos sulla ja miehellä kasvatusmenetelmät ei kohtaa niin asialle ei voi tehdä mitään vaan teijän on soitettava vaikka neuvolaan. Itse ehdottaisin et menisitte koko perhe: Sinä, mies, sen entinen ja jos sillä entisellä on mies niin kaikki menette neuvolaan miettimään miten selviätte. Joka paikassa ei voi olla viittäkytä eri tapaa. Johan siinä menee lapsella sekasin piuhat.

Ei muuten voi sanoa onko tässä lapsi sekopää vai pirttihirmu äitipuoli!

Äitipuolen osa on maailman kiittämättömin ja paskin homma. Jos oisin tiennyt tän, ni mä en olis tässä. Kukaan joka ei oo tätä kokenut, ei voi tätä tajuta. Joten noi " olisit miettinyt enne ku plää plää" -löpinät voi jättää omaan arvoonsa.

lapsia kohtaan. Jos äiti on kuollut ja olet lapselle tavallaan äiti, ni se on eri juttu. Mutta kyllä mä ainakin omia lapsiani rakastan niin että ei voi verratakaan mihinkään muuhun.

Mutta tuollainen asenne käytös kääntyy ennemmin tai myöhemmin sinua itseäsi vastaan. Lapsi kostaa kokemansa epäoikeudenmukaisuudet aikanaan sinulle, lapsillesi tai ehkäpä äidillesi. Kannattaisi miettiä sitä tulevaisuutta vähän omankin turvallisuuden kannalta. Ei ole mukavaa paeta loppuikäänsä. Niin makaa kuin petaa.

Vai oletko perheen rikkoja?

Eli lapsipuolieni kanssa tulen toimeen, eivätkä ex:kään liioiksi rasita suhdetta. Mutta se mies, muuten täyspäinen ihminen muuttuu lasten tullessa aivan järkyttäväksi kanaemoksi. Minä ja minun lapseni ja sitä rataa... Siis kun lapset ovat paikalla ei ole _mitään_ muuta kuin ne lapset. Joo, ymmärrän, että näkee lapsiaan harvoin mutta muutos miehessä on uskomaton.

Meillä ihan sama juttu. Mut ei kai sille mitään voi?

Ihan niinkuin entisellä Venäjällä.



Koitettu on, niinkauan meni hyvin kunnes saimme yhteisen lapsen. Sen jälkeen olikin Down The Hill.

3.n äiti jonka mies ei tee kotitöitä

Näemmä taas niitä exiä suurin osa. Itse olen myös äitipuoli ja kävimme yhden puolen vuoden aikana miehen kanssa vääntöä siitä mikä isä rooli on äitipuolen rinnalla. Siis meinaan juuri sitä että minua tuetaan jos jotain komennan tai kiellän, että minun sanojen tyhjääminen rikkoo aktoriteettini lapseen ja sitä mukaa saa rikki koko perheen. Jotta lapsi kunnioittaisi minua, hänen tulee nähdä että isä kunnioittaa minua. Nykyään tämä jo toimii. Tässä välissä meille syntyi oma lapsi ja sekin on jotenkin helpottanut elämää kun on itsellä ollu se oma siinä johon tuhlata tunteita kun tuntee olevansa ulkopuolinen. Ja samalla ku kiellän omaani niin kiellän toistakin lasta sujuvasti. Ja huolehdin sen tarpeista.

Mutta lapsi on kuitenki se viaton ja aina vastuu on isällä ja äidillä, miten he kohtelee nyxää. Lapsi vain reagoi siihen.

Eli miehelle luu kurkkuun ja munat käteen. Ei ole mies eikä mikään joka ei naistansa puolusta!!

tyyliin meditoida hiljaa itsekseni " aom - aom - aom" sellaiseen budhalaiseen tapaan. Sitten joskus kilahdan, pyörittelen silmiäni ja sanon sille, että kai sä ostit lapsille helikopterin " kun ne NIIN haluais" .



Sen jälkeen me yleensä käydään sellainen puoliasiallinen keskustelu, johon mä kyllä yritän sanoa, että ymmärrän kyllä ikävän ja semmoiset, mutta että vähemmälläkin hössöttämisellä päästään ihan kivaan lopputulokseen.

vaikka tietysti välillä vanne kiristää päätä. Meillä lapsi ei koskaan kiukuttele tai nyrppäile minulle. Ei siis koskaan. Aina kiltti kuin ihmisen mieli ja iloisesti tervehtii ja juttelee. (ikää nyt 9, suhteen alkaessa 5) Joskus olen miettinyt sitäkin, miksei edes isälleen kiukuttele koskaan. Sen on pakko johtua siitä, ettei mies ole koskaan asunut lapsen kanssa (erosivat ennen syntymää) ja ollut vain viikonloppuisä sen jälkeen, kun lapsi oli tarpeeksi vanha tullakseen isälle kylään. Jotenkin suhde on hiukan vieraskorea.



Eksä on luonnollisesti tyhmä luuseri :), mutta antaa meidän kyllä elää omaa elämäänsä, eikä koskaan arvostele tai vaadi mitään. Ja lapsesta sen näkee, että äiti ei siellä taustoilla mustamaalaa pätkän vertaa.

jos hän sinua rakastaa varmasti ymmärtää tilanteen ja tulee kanssasi mukaan vaikeaan tilanteeseen.