Luovun jumalasta

Tähän olen nyt tullut hyvin pitkän taistelun jälkeen. Vartuin vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja minusta tuli ihminen, joka miettii joko tietoisesti tai tiedostamatta miten kuuluu elää ja olla, ettei suututa ketään. Jumalani ja hänen seuraajansa olivat hyvin pelottavia ja vaativia, joten kiltteyteni koitui minulle onnettomuudeksi. 

Sain myöhemmin toisen jumalkuvan, joka oli paljon ystävällisempi kuin edeltäjänsä. Elämä oli kuitenkin edelleen taistelua. Tapasin useita ihmisiä, jotka kohtelivat minua hyvin huonosti, vaikka olisin tehnyt mitä. Rukoilin paljon, huusin sydämeni pohjasta, mutta jumala ei vastannut eikä auttanut. Tässä vaiheessa tieto jumalan olemattomuudesta jo eli minussa, mutta en kestänyt kohdata sitä, sillä todellisuuteni perustui niin vahvasti hänen olemassaoloonsa. Olin siitä riippuvainen. Uskoni vahvistui joksikin aikaa hetkellä, jolloin nöyrryin kuvitellun jumalan edessä ja haukuin itseni maanrakoon. Laskin itseni jälleen hänen varaansa ja luottamukseni oli harvinaisen vahva. Taas tapahtui elämässä pahoja. Ne olivat luhistuttaa minut. Yritin silti uskoa, olinhan siitä riippuvainen. 

Jokin murtui minussa jokin kuukausi sitten. Eteeni tuli kristillistä tekstiä ja se oli niin hirvittävää, että tajuntani kirkastui oitis. Ymmärsin että kaikki oli ihmisen keksimää. Olen ilmeisesti kypsynyt sisäisesti niin paljon että kykenen vihdoin katsomaan totuutta silmiin. Sanon siis hyvästit kaikelle kristilliselle sisällölle ja alan opetella elämää, jossa en enää yritä miellyttää kaiken maailman näkymättömiä ja kuulumattomia olentoja. Jumala on ihmisen luomus. Jotkut ovat vuonna miekka ja kivi keksineet, että kun antaa omille ihmisen ajatuksilleen jumalallisen viitan, ne menevät paremmin perille toisille ihmisille. Kieltäydyn osallistumasta moiseen manipulaatioon ja suoranaiseen väkivaltaan.