Tietääkö sen oikeasti jos on se oikea?

Vierailija wrote:

No joo, en tiedä. Miehestäni oli juuri tuo tunne, että ollaan tunnettu aina ja hänen kanssaan olo oli helppoa. Nyt 30 v. myöhemmin kaikki  henkinen ja fyysinen läheisyys on kadonnut.

Joo. Ei sitä voi etukäteen tietää, paitsi Hollywood -elokuvissa. Pitkä suhde vaatii työtä ja jaksamista molemmilta. 

Vierailija wrote:

Olen huomannut, että jos mies ei tunnu alussa oikealta, ei tilanne myöhemminkään muutu. Ja jos oikea yhteys löytyy, se ei lopu koskaan. 

Hah hah naiset aina rakastuvat kaikenmaailman epäluotettaviin häntäheikkeihin.

Ei olla siis yhdessä, ollaan juteltu vähemmän tai enemmän aktiivisesti kolme kuukautta, mutta tiesin tyypin ennestään. T. Ap

Ap. Pan3 sitä.

Sanon näin, että edellinen suhde oli täysin paska. Ihmettelin sitä pitkään eron jälkeen, etttä miksi olin siinä suhteessa niin kauan.

Nykyinen kumppani on täysin vastakohta ja on hyvä ja helppo ihminen. Minun on hänen kanssa hyvä olla. Jos ajattelen olisko sitten parempaa jossain, niin aika paljon saisi paremmaksi se joku pistää. Mutta en halua edes tietää sitä, koska on hyvä olla. Nykyinen kumppani on sellainen ettei hän lupaile ja puhu tyhjiä mistään asiasta. Hän ei esitä mitään sellaista mitä hän ei ole. Kun nuorempana oli suhteita, niin kaikki oli niitä haaveilijoita, että joo ostan sitä ja tätä, mutta ei ne mitään ostanut. Enkä tarkoita sitä, että olisin halunnut jotain, mutta miksi selittää sellaista turhaa sontaa jostain mikä ei ikinä edes toteudu. Kun taas nykyinen mies jos sanoisi, että huomennään avaruuteen, niin me mennään avaruuteen. Hän ei huvikseen sano mitään tollasta. Tämä on sellainen piirre hänessä mitä arvostan. Uskaltaa olla juuri se mikä sanoo olevansa.

Olen tuntenut etukäteen aina tietynlaisen tunteen, kun olen luonut ensisilmäyksen johonkin ihmiseen, josta on sitten tullut "vastaus" sen hetkiselle elämälleni. Joskus olen tuntenut jotain epämääräistä ja negatiivista jotain ihmistä kohtaan, mutta silti yrittänyt karistaa tunteen ja luoda suhteen. Siitä on seurannut ikävyyksiä. Eli suosittelen intuitioon luottamista.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä, kaikki on helppoa. Ei tarvi analysoida tai miettiä onko kiinnostusta vai ei, koska se tulee selväksi kaikin tavoin. 

LOL :D Kaiken maailman häntäheikithän on heti kiinni kuin sika limpussa ja suusta tulee vaikka mitä siirappia, mut hei sen täytyy olla se oikee vai tä!

Erotan häntäheikit kaukaa, ehkä sinunkin kannattaisi opetella. LOL

En usko siihen oikeaan siinä mielessä, että on olemassa joku täydellinen puoliso. Mutta uskon, että itselle oikean ihmisen kanssa yhdessä olo on helppoa, eikä tarvitse vängätä kaikesta.

Parikymmentä vuotta yhteiseloa niin totesin että tämä taitaa olla kyllä se oikea, sen verran kivaa on ollut. 

Huokaus. - Millä estää ne kamalat mielikuvat ja tunteet, joita kokee ja tuntee ennen treffejä. Ne mielikuvat, joissa tiedän tai siis luulen jo varmaski tietäväni. että treffit sinänsä voivat mennä hyvin, suorastaan erinomaisesti. Saattaa tulla tosiet ehkä kolmannetkin treffit.

Sitä ennäättä jo ihastua ellei jo rakastuakin toiseen. Kunnes koittaa hetki kun toinen meistä haluaa kertoa, ettei  halukaaan edetä parisuhteeseen. 

Kivaa oli ja mukavaakin. Enemmänkin Paljonkin enemmän

Kauniita ja huomaavaisia sanoja. Liikeitä ja vastaliikkeitä 

Halauksia. ehka pussattu. Saateittu kävellä käsikädessä.

Haluttiin kuitenkin lopulta eriasioita. 

On hetkiä, jolloin sitä on toivonut ja halunnut muutakin.

Haluaisin kohdata Hänet, jonka kanssa saattaisimme edetä rinnakkain kohti tulevaa.

Tuntien molemmat, että olemme nyt enemmän kui yksi plus yksi.

Ei tiedä. Luulee vaan. 

Tiesin. Olin tapaillut monia miehiä ja aina puuttui jotain vaikka ihastuksia olikin. Sitten tuli se mies, jonka kanssa olin heti valmis muuttamaan yhteen, menemään vaikka naimisiin samantien. 

Miehellä sama kokemus, oli ajatellut ettei koskaan voisi ketään rakastaa kuten exäänsä. Kun tavattiin niin oli pari päivää ihmeissään, sitten totesi ettei ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin suurta tunnetta. Neljäntenä päivänä sanoi rakastavansa ihan valtavasti. Silloin oli jo muuttanut mun luo.

Ollaan oltu 30 v yhdessä ja edelleen menee perhosia mahassa kun näen miehen tulevan töistä 

Tämä riippuu ihmisestä itsestään. Jotkut eivät tiedä pitkänkään seurustelun jälkeen. Jotkut jopa lähtevät suhteeseen sillä mielellä ettei tämä ole mikään loppuelämän suhde.

Itse tiesin sillä hetkellä kun näin mieheni ensi kerran, että tämä tai ei kukaan. Keskinäinen vetovoima oli niin suuri. Meillä on hyvin samanlainen tausta vaikka ihmisinä olemme aika erilaisia. 35 vuotta myöhemmin olemme onnellisia yhdessä ja monenlaisista vaikeuksista olemme yhdessä selviytyneet.

Helppous olla jonkun tietyn ihmisen luona, mutkattomuus, huomaa tulevansa ymmärretyksi. Jonka lisäksi tarvitaan molemminpuolinen tahto ja halu tehdä parisuhde yhdessä. Ja luottamus kuten yllä joku jo sanoikin. Jos jo tapailun alkumetreillä tulee yllättäviä menoja jotka siirtää tai poistaa tapaamisista, ei ole toiselle tärkeä. Myöskin myöhästyminen, jos kerran myöhästyy voi olla uskottavaa vaan jos on aina myöhässä niin kertoo ettei ole tärkeä.

Häntäheikithän näkee kaukaa. Sitä lipevyyttä ja imelyyttä, yöäks.

Kyllä sen tietää. Ongelma on siinä,  että haluaa uskoa ja toivoa, että joku olisi "Se Oikea" vaikka ette olisi oikeita toisillenne. 

Sen Oikean löytymiseen nimittäin tarvitaan kaksi. Ja aivan hitokseen itsetuntemusta ja muuta tasapainoa elämässä, sillä muuten haksahtaa vaan tunnelukkoihin ja kipeyksiin.

Itse perustin perheen ihmisen kanssa, jota luulin oikeaksi. Sen jälkeen yritin kovasti, että hän muuttuisi oikeaksi. Sitten erosimme, tapailin vähän miehiä kunnes yksi kolahti heti. Kymmenen vuoden jälkeen olen yhä kiitollinen jokaisessa päivästä. Me olemme toisillemme Oikeat.

Vierailija wrote:

Haluaisin sanoa, että tietää. Mutta en voi. - olen liian monta kertaa luullut ja uskonut tietäväni. Huomatakseni vain, että nainen haluaisi olla vastaisuudessa kaverini tai jopa ystäväni; tai sitten vain päättää orastaneen parisuhteen; onnekseni aina tahdikkaasti ja huomaavaisesti, enkä ole joutunut esimerkiksi ghostatuksi. Saattaisin tulla hulluksi, ellei elämässäni olsi lainkaan vastavuoroisia ihmissuhteita. Olen iloinen ja onnekas, että niitä minulla on sekä miesten että naisten kanssa mutta olisihan se Yksi ja Erityinenkin enemmän kuin mukavaa kohdata ja löytää. 

Tästä herää vain yksi suuri kysymys, oletko itse edennyt, oletko kertonut tapailunaiselle että haluat juuri hänet? Oletko ottanut kädestä ja kainaloon, halannut? Tullut liki ja kertonut toiveesi suhteen syventämisestä seurusteluksi?

Saan kirjoituksestasi käsityksen että olet jäänyt platoniseen kaverillisuuteen. Oletko jäänyt odottamaan salamaa joka nivoo teidät yhteen? Koska sellaisia tapahtuu vain elokuvissa, oikea elämä tarvitsee tekoja ja rohkeutta viedä asiat oikeaan suuntaan.

Ehkä nämä naiset eivät ole tienneet että haluat edetä juuri hänen kanssa, meni syteen tai saveen. Ja ovat perääntyneet kun eivät ole saaneet sinusta irti kuin kaveruutta.

Pienet asiat merkitsee. Jos et ole ottanut edes kädestä kiinni, mistä nainen voi tietää?

Eka aviomies tuntui kaikella tavalla oikealta, saatiin kaksi lasta ja erottiin aloitteestani n. 15 vuoden kuluttua. Ja erosta jo monta vuotta, niin hän tuntuu todella vieraalta ja toimintatapansa ovat hyvin erilaisia arvoja edustavia kuin minulla. Ihmiset muuttuu ja kasvaa, elämäntilanteiden muutos vie ihmisiä eri suuntiin. En siis usko siihen oikeaan. Joillain ehkä ne muutokset ovat pienempiä ja sopeudutaan paremmin. Exälläni siirtymät opiskelusta työelämään ja parisuhteesta perheeseen olivat hyvin vaikeita, kun itse sopeuduin suht helposti. En osannut ennakoida tällaisia asioita parikymppisenä suhteen alussa.

Aluksi voi toki tulla todella voimakas tunne siitä molemminpuoleisesta yhteydestä. Kaikki tuntuu niin helpolta ja vaivattomalta ja oikealta. Olen itsekin tämän kokenut muutaman kerran. Myös tuon ihanan tunteen, jossa olen "palannut kotiin" täysin vieraan ihmisen kohdattuani.

En kuitenkaan usko sielunkumppanuuteen tai yhteen ainoaan oikeaan. Me ihmiset muutumme, parisuhteet muuttuvat - jonka vuoksi kaikki nuo syvimmätkin yhteydet eivät valitettavasti kestä aikaa. Toinen voi jäädä tosi tärkeäksi, ainutlaatuiseksi tyypiksi sulle aina, mutta parisuhde ei vain toimi, vaikka miten yrittää.

Joten kuka näistä tietää, pirun vaikeita juttuja.

Romanttinen rakkaus on ihana unelma.

Tosielämässä kahden ihmisen pitää puhua ääneen tahdosta olla yhdessä ja jakaa kunnioitus ja arvostus puolisoa kohtaan jolla rakentaa yhteinen tulevaisuus.

Parisuhde on tahdon asia jossa on hyvä olla yhdessä.

Sen tietää kumpikin.

Yksipuolinen ihastuminen ei koskaan ole oikeaa vaan epäkypsän lapsen takertumista haavekuvaan.

Ja näinhän esimerkiksi pakkomielteiset vainoojat toimivat.