Onko paikalla henkilöä, joka on eronnut pitkästä liitosta?

Mikä on mielestäsi pitkän liiton määritelmä?

Ajattelin että puolen vuoden päästä on oltava helpompaa, ja olihan se. Helpotti ennen sitä.

Vierailija wrote:

Mikä on mielestäsi pitkän liiton määritelmä?

Omani kestänyt 22vuotta mutta pitäisin yli 10 vuotta kestänyttä liittoa pitkänä. 

Vierailija wrote:

Ajattelin että puolen vuoden päästä on oltava helpompaa, ja olihan se. Helpotti ennen sitä.

Ei tainnut olla kovin pitkä liitto.

Mikä on tarkempi aikamääreesi pitkälle?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ajattelin että puolen vuoden päästä on oltava helpompaa, ja olihan se. Helpotti ennen sitä.

 

 

Ei tainnut olla kovin pitkä liitto.

Yli 20 v

10 vuotta oltiin kimpassa. Ystävinä jatketaan. Sydämeni sykkii toiselle, joten parempi näin.

Viidentoista vuoden liitto päättyi kun mies ilmoitti yksi ilta olevansa onneton ja haluavansa avioeron. Se liitto oli sitten siinä. Olimme kyllä yrittäneet pariterapiaa ja muuta, joten ei se ihan yllätys ollut. Lapset olivat jo yli 10-vuotiaita ja aika tietoisia siitä ettei meidän elämä ollut niin onnellista kuin olisi voinut olla.

Olen vieläkin katkera siitä miten kaikki päättyi. Epäilen, että joku kimmoke miehelle on tullut töissä tai harrastuksissa. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ollut pettämisestä, eikä hän ole nyt muutamaan vuoteen kenenkään kanssa alkanut heilastella. Pidän epäreiluna sitä miten äkillisesti kaikki silti tapahtui. Ehkä olisin jopa mieluummin ottanut sen vaihtoehdon, että mies vaihtaa nuorempaan. Nyt näyttää siltä, että hän halusi elää ennemmin yksinäisyydessä kuin minun kanssani. 

Vaikka prosessi sattui ja kärsin alussa erilaisista pinnallisista häpeän tunteista, niin olen nyt parin vuoden ajan huomannut, että saan elää arkea ilman huolia. Huonossa avioliittossa jouduin koko ajan pohtimaan missä on vika ja mitä minun pitäisi tehdä toisin ja mitähän lapset ajattelevat. Nyt herään joku aamu vain miettien että mitähän sitä haluaisi syödä ja laittaa päälle. Sitä on vaikea selittää, mutta jotenkin tuntuu että kipu on poistunut elämästä. Ei tämä mitään euforiaa ole, mutta ei ole toisaalta sellaista vuorisorataa mitä huonossa liitossa oli viikottain. 

Lapset pääsivät aika nopeasti uuteen arkeen kiinni, eikä kukaan muukaan ympäriltä ole esittänyt ajatuksia siitä että meidän pitäisi palata yhteen. Oli se oikea päätös, vaikka ei ollut omani. 

Minulla nousu alkoi 1,5 vuoden päästä. Sanoisin, että2 vuoden päästä olin suht kuivin jaloin. Aviossa 21 vuotta.

Avioero omasta halusta 20 avioliiton jälkeen. Silloin olin niin varma mitä haluan ja alkuun meni lujaa, nautin,kävin tansseissa jne. Nyt kun avioerosta kohta 20 v ,kadun joka pv ratkaisuani ja miten typerä olin, varsinkin kun mies ei halunnut erota. Joten kannattaa todella tarkkaan miettiä haluaako erota vai ei. Välttämättä mitään parempaa, pysyvää suhdetta ei ikinä enää löydä:(

Ensimmäiset kuukaudet oli todella rankkoja. Puolen vuoden kohdalla tuntui että iloisia asioita alkaa olla elämässä ja niistä tosissaan tunsi iloa. Ekojen kuukausien aikana kävin parit treffitkin, mutta oli todellakin liian aikaista. Sainpa kuitenkin heistä uusia ystäviä.

Hassua kyllä niin meillä meni miehen kanssa sopeutuminen ihan eri tahtiin. Mies iloitsi heti, otti laastarinaisen, kaikki oli tosi jees. Kunnes vähän ennen puolta vuotta hän romahti, tajusi mitä oli tapahtunut. Eli silloin puolen vuoden kohdalla kun minä aloin nähdä sinkkuudessa hyviä puolia ja aloin viihtyä, mies alkoi haluta palata yhteen. Ja palattiin.

Vierailija wrote:

Viidentoista vuoden liitto päättyi kun mies ilmoitti yksi ilta olevansa onneton ja haluavansa avioeron. Se liitto oli sitten siinä. Olimme kyllä yrittäneet pariterapiaa ja muuta, joten ei se ihan yllätys ollut. Lapset olivat jo yli 10-vuotiaita ja aika tietoisia siitä ettei meidän elämä ollut niin onnellista kuin olisi voinut olla.

Olen vieläkin katkera siitä miten kaikki päättyi. Epäilen, että joku kimmoke miehelle on tullut töissä tai harrastuksissa. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ollut pettämisestä, eikä hän ole nyt muutamaan vuoteen kenenkään kanssa alkanut heilastella. Pidän epäreiluna sitä miten äkillisesti kaikki silti tapahtui. Ehkä olisin jopa mieluummin ottanut sen vaihtoehdon, että mies vaihtaa nuorempaan. Nyt näyttää siltä, että hän halusi elää ennemmin yksinäisyydessä kuin minun kanssani. 

Vaikka prosessi sattui ja kärsin alussa erilaisista pinnallisista häpeän tunteista, niin olen nyt parin vuoden aj

Tämä kolahti! Toivon niin , että olen jossain vaiheessa samassa tilanteessa. Haluan hengittää vapautuneesti ilman että pelkään toisen negatiivisia tunteita. Ap

Mulla 25 v suhteen erosta nyt 1 v 4 kk.

Aikamoinen matka ollut eron jälkeen mutta on kyllä nyt voiton puolella. Romahduksia voi vielä tulla, mutta ne eivät enää kestä pitkään.

Vierailija wrote:

Minulla nousu alkoi 1,5 vuoden päästä. Sanoisin, että2 vuoden päästä olin suht kuivin jaloin. Aviossa 21 vuotta.

Sama. Yhdessä 23 vuotta ja aviossa 22.

18 vuotta yhdessä, sitten ero. Minun päätös, mies ei oikein ollut mitään mieltä. 

Ensin oli ihanaa ja vapautunut olo. Sitten rupesi rasittamaan,  kun miehen kanssa samat vaikeudet jatkuivat. Yhteisiä asioita lapset ja kaikki sopiminen ihan yhtä vaikeaa ja etenkin sovitussa pysyminen. Ajattelin jo, että ero virhe, kun taakka vain lisääntyi. Ja rahasta riitely uutta meille. 

Kahden vuoden jälkeen alkoi uusi kausi. Mies löysi uuden eikä kauaa mennyt kun minäkin.