On tämä työnhaku nykyään erikoista
Hain erästä työpaikkaa johon haettiin vakituista, kokoaikaista työntekijää. Pääsin haastatteluun ja luvattiin ilmoittaa jo viime viikolla kuka paikan saa. Kyselin perään tällä viikolla ja pahoiteltiin, että heillä on venynyt päätöksen teko. Eilen minulle tuli työpaikalta viesti pääsenkö sijaistamaan heille tulevalla viikolla. Vastasin, että päivät eivät sovi ja samalla kysyin joko he päättivät kuka vakipaikan saa. Minulle vastattiin, että jos tulisin tekemään muutaman päivän sijaisuuden niin voisimme samalla keskustella työllistymisestäni. Haluavatko he vielä jonkun näytön työnteosta? Koulutus löytyy, ei ole tällaista tullut vastaan ennen.
Kommentit (52)
Koittavat pyörittää sijaisilla vakituisen sijaan?
Lähinnä vain mietin, että kannattaako tuollaiseen suostua...
En oikein tiedä kuinka suhtautua asiaan. Työpaikka kiinnostaa, mutta olen hakenut vakipaikkaa.
Minusta tuo kuulostaa jotenkin oudolta?
Eivät halua näyttöä vaan haluavat vain sijaisen. Houkuttelivat sinut hakenaan heille töihin valheellisella työpaikkailmoituksella, että olisi vakipaikka auki, mitään vakipaikkaa ei oikeasti ole, haluavat vaan sijaisen. Koska ajattelevat, että pelkkääm sijaisuuteen on vaikea saada ihmistä niin valehtelevat, että olisi vakituinen paikka avoinna, ei ole. Myös työsopimuksessa voi olla jotain häikkää, yrittävät huijata sinua maksamaan heille rahaa eikä päinvastoin kuin pitäisi.
Vakipaikkaa ei ole. Koittavat saada homman toimimaan epärehellisellä tavalla
Vierailija wrote:
Eivät halua näyttöä vaan haluavat vain sijaisen. Houkuttelivat sinut hakenaan heille töihin valheellisella työpaikkailmoituksella, että olisi vakipaikka auki, mitään vakipaikkaa ei oikeasti ole, haluavat vaan sijaisen. Koska ajattelevat, että pelkkääm sijaisuuteen on vaikea saada ihmistä niin valehtelevat, että olisi vakituinen paikka avoinna, ei ole. Myös työsopimuksessa voi olla jotain häikkää, yrittävät huijata sinua maksamaan heille rahaa eikä päinvastoin kuin pitäisi.
Jaksoivat siis järjestää työpaikkailmoitukset ja haastattelut muutaman päivän sijasuuden takia? Vähän nyt jotain järkeä tähän
Voi olla, että haluavat testatakin. Mutta on vähän outoa kyllä. Nykyään työnämarkkinat toimivat kyllä todella oudosti.
No jos on intoa saada se paikka ja soittelet perään, niin olettavat, että sijaisuudet kiinnostavat siinä missä vakityökin.
Käy sijaistamassa, jos pääset, niin samalla näet itsekin onko tuo työ sinua varten.
Sijaisilla säästetään sairasajan palkoissa ym
Voithan ottaa sijaisuuden vastaan ja katsoa miltä näyttää
En menisi. Tuo on täyttä paskaa. Vakituista työtähän sinä haet etkä pätkää.
Ymmärrän mitä mietit. Vakituista työtä ei nyt ole tarjolla ja jos otat sijaisuuden niin he voivat keskustella työstä...
Lisäyksenä vielä, että kun kävin haastattelussa, niin näin sen työntekijän joka lähtee pois. Eli tarve on oikeasti
Anna kun arvaan. Kyseessä on sote-alan työpaikka.
Vierailija wrote:
Anna kun arvaan. Kyseessä on sote-alan työpaikka.
Aivan oikein. Mistä arvasit?
Haluavat varmistaa että.olet oikeasti sopiva ja/tai aidosti kiinnostunut, ettei heidän tarvitse rekrytä heti uutta jos ei natsaakaan puolin tai toisin.
Jos on vaikea päätös ja haluavat vielä nähdä kandidaatit työnteossa.