Romanttinen yksinäisyys parisuhteessa

En ole muuten yksinäinen, mulla on perhe, sukulaisia ja ystäviä, kaikenlaista tekemistä ja sosiaalisia kontakteja joskus jopa liikaakin, viihdyn hyvin yksinkin.

Mutta se mitä kaipaan todella paljon, niin että tuntuu että se ihan sairastuttaa, on puolison romanttinen huomio. Se on vuosien varrella vähentynyt, sitä mukaa kun hänelle on tullut perussairauksia ja sitä myöden stressiä, masennusta ja ahdistusta. Ymmärrän kyllä sen, että hänellä ei ole näistä terveydellisistä syistä jotenkin kapasiteettia siihen, että huomioisi minua naisena ja rakastettuna. Tiedän että hän rakastaa minua, siitä ei ole kyse, mutta se, miten hän näyttää sen, tai siis ei näytä oikein mitenkään enää.

Olen itsekin etääntynyt puolisostani, ja nyt tuntuu oudolta koskettaa häntä, tuntuu kuin hän olisi jotenkin vieras, vaikka onkin niin tuttu ihmisenä kun olemme yli 20 vuotta olleet yhdessä, eletty hyvät ja huonot hetket. Puolisoni ei koskaan ole ollut luonteeltaan mikään romantikko, eikä ole omien sanojensakaan mukaan osannut tehdä ja sanoa mitään romanttista, hän on omasta mielestään tyypillinen suomalainen mies, eikä mikään rakkaudentunnustuksia suoltava lipevä latinorakastaja, eikä hänestä koskaan sellaista tule.

Olen puhunut hänelle näitä asioita joka vuosi moneen kertaan, että mitä minä tarvitsen ollakseni onnellinen. Siitä huolimatta, tai jopa siitä syystä, että minullakin on omat terveydelliset ongelmani, stressit jne. siinä kuin miehelläkin, ja toki stressaan ja murehdin myös miehen terveyettä. Ja kun se on niin vähäistä mitä minä häneltä tarvitsen, loukkaa todella paljon että hän ei voi sitä vähää antaa, ja se, että hän ei mitenkään tunnu kaipaavan minulta mitään läheisyyttä tai hellyyttä. Luulisi että jo ihmisen elimistön toiminta, hyvän olon hormonit aiheuttaisi sen, että se vetäisi häntä minua kohti, kun siinä vieressä olen.

Romantiikkahan ei ole mitenkään vaikeaa. Jo Aku Ankkaa lapsena lukiessa huomaa, että romantiikka on sitä että ostetaan mielitietylle kukkia, sydämenmuotoinen suklaarasia ja kortti jossa ehkä on vielä joku teksti, ja pussatakin voi joskus. Minulle riittäisi sarjakuvaakin vähempi. Vielä joskus pari vuotta sitten mies joskus kun oltiin nukkumassa, otti minua kädestä kiinni. Se sai minut onnelliseksi, sai minut tuntemaan, että hän rakastaa. Ja hän kyllä tietää sen. Hän tietää että hyvin pieni ele on minulle suuri. 

Aina välilllä näen unia, joissa on on läheisyyttä, halauksia, suudelmia, jopa enemmänkin erotiikkaa. Ja se on masentavaa herätä siitä. Olen alkanut miettiä, että jos joku mies jossain, josta tykkään muuten, alkaisi flirttailla jne. olisi yllättävän varmasti yllättävän helppo kehittää läheisempiä tunteita siihen toiseen ihmiseen, vaikka aina olen ollut sellainen että en missään nimessä halua muita millään tasolla. Mutta se läheisyyden ja kosketuksen kaipuu alkaa olla niin suuri, että pelkään että rakkauteni puolisoani kohtaan alkaa hiipua liikaa.