Mies haukkuu minua narsistiksi
Ollaan riidelty viime aikoina aika paljon ja huomaan, että aika usein erimielisyydet menevät hänen osaltaan minun "narsismini" piikkiin. Kaikki mitä teen ja asiat joista riitelemme, johtuvat hänen mielestään minun pahuudestani.
Esimerkiksi päälle puhuminen on merkki tästä, samoin 'nalkuttaminen'.
Viimeisin riita koski sitä, että pyysin viikonloppuna itselleni vähän aikaa, että mies hoitaisi lapsen ulkoilua pari tuntia la ja su. Sanoin että olen hoitanut lapsen viemiset ja haut päiväkodista ja joka päivä ulkoillut lapsen kanssa pari tuntia, antaen miehelle omaa aikaa. Kävimme kirjastossa, museossa, uimassa ja pyöräretkellä. Mies koki epäreiluna että olen tehnyt tämän ja hän olisi etukäteen halunnut tietää mikäli hän joutuu hoitamaan lasta enemmän viikonloppuna. Mies myös menee perjantaina illasta itsekseen konserttiin, mutta nyt minun oman ajan pyyntö onkin epäreilu ansan rakennus. En siis suunnitellut sitä niin, vaan keksin pyytää omaa aikaa ihan äsken.
Kuitenkaan tämä riita ei ole se ongelma, vaan se, että mies ei voi tunnistaa inhimillisyyttä minussa siten miten hän tunnistaa sen itsessään. Kaikki pahat sanat riidan aikana, mitä minä olen sanonut on toksisuutta ja narsismia. Jos hän puhuu rumasti (Hän puhuu paljon enemmän rumasti kuin minä, äsken muun muassa haukkui narsistin lisäksi vammaiseksi. Itse en solvaa häntä riidoissa.) johtuu se siitä, että hän on haavoitettu.
Mitä tämä on, ja voiko tästä enää päästä eroon kohti normaalia kanssakäymistä vai onko tuo asenne nyt tullut jäädäkseen?
Mainitsen vielä yhtenä red flaginä miehestä, että hän saattaa haukkua minua rumaksi riidan aikana. Kuitenkaan kauniiksi hän ei minua sano, ikinä. Itse olen sanonut kerran pahasti, että harmittaa jos lapsi saa hänen huonot geeninsä (lukihäiriö ja diagnosoimaton adhd. On esim jäänyt luokalleen ala-asteella ja yläasteen vietti tarkkiksella).
Nämä nyt esimerkkeinä niistä rumista asioista mitä olemme toisillemme sanoneet. Kumpi meistä on narsisti, vai onko kumpikaan?
Kommentit (6)
Ei sitä tuon aloituksen perusteella voi tietää miten asia todellisuudessa on. Ehkä toinen on narsisti ja toinen reagoi siihen. Mutta kummin päin se on, sitä ei pysty sanomaan. Tai ehkä molemmat ovat narsisteja. Mistä sen tietää.
Tuskinpa kumpikaan on narsisti. Mutta kommunikoitte todella rumasti ja erityisesti mies. Mies on myös tosi epäreilu jos ei ole valmis viettämään välillä aikaa lapsen kanssa niin että sinäkin saat omaa rauhallista aikaa.
ehkä sinun olisi aika miettiä minkälaista elämää haluat jatkossa.
minä tein jo nuorena päätöksen etten tule koskaan olemaan parisuhteessa ihmisen kanssa joka haukkuu minua rumasti. Päätös on pitänyt. Ja olen tyytyväinen siihen että miehen kanssa puhumme toisillemme kunnioittavasti (ja myös lapsille).
Onpa löytänyt typerän diagnoosin. Hitaalla kulkee.
No melko varmasti ei kumpikaan ole narsisti, se on vaan nykyään niin kiva trenditermi heittää joka väliin kun joku ei toisessa miellytä.
Ja jos joku minua sanoisi rumaksi ja vammaiseksi ja kutsusi puhettani "nalkuttamiseski" niin ei todellakaan jatkuisi se suhde sen pidemmälle, haloo.
Nostan