Miksi ”mielenterveyspotilaat” halutaan aina ahtaa samaan muottiin?
Usein täälläkin puhutaan ”mt-potilaista” kuin olisivat yhtä samaa ihmisryhmää. Mt-potilaat lojuu kotona työttömänä, mt-potilaiden ei pitäisi hankkia lapsia, kyllä minulle kelpaa tavallinen ihminen kumppaniksi kunhan ei ole mt-potilas, jne.
Sekös ihmisiä oikein harmittaa, että mt-potilas voi olla myös korkeasti koulutettu, hyväpalkkainen, hyvässä pitkässä parisuhteessa, perheellinen ja hyvä vanhempi. Psyykkiset sairaudet eivät aina näy päällepäin. Hyvässä hoitotasapainossa oleva mielenterveyden häiriö ei oikeasti vaikuta elämään enempää kuin mikään hyvässä hoitotasapainossa oleva fyysinenkään sairaus. Arjessa mielenterveyden häiriö ei välttämättä näy mitenkään muuten, kuin että syöt pillerin päivässä tekemättä asiasta sen isompaa numeroa.
Kommentit (27)
Minä en syö edes sitä pilleriä. Hyvin pyyhkii ja kokopäivätöissä käyn. Minulla on lääkärin mielestä paranoidinen skitsofrenia. Olin joskus kyllä hieman sekaisin mutta siitä on 10 vuotta aikaa. Diagnoosithan ei muutu kantaan ikinä. Ne on hautaan asti sinne kirjattuna.
Mutta pahantahtoisimmat mt-ongelmaiset mesoavat somessa. Eivät kykene sopeutumaan normaaliin elämään.
Minä teen osa-aikatöitä työkyvyttömyyseläkkeellä. Kuukausitulot n. 6000 euroa. Äänestän Kokoomusta.
Perhe-elämä on myös hyvää. Lääkitys on ollut jo pitkään sama, noudatan sitä tarkasti.
Hyvä kysymys. Jos porukan toinen ääripää makaa lamaantuneena kotona ja toinen suunnittelee terori-iskua päänsisäisten ääniensä ohjeilla, ei kyseessä todellakaan ole sama asia. Sitä paitsi näiden väliin mahtuu kaikenlaista, kuten tavalliseen työssäkäyvän vanhemman elämään kykeneviä ihmisiä.
Se miksi näitä niputetaan yhteen johtuu siitä ettei niputtaja ymmärrä mistä puhuu.
Kun edes lääkärit eivät ymmärrä eroja...
Eräs uusi lääkäri piti minua lähes parantuneena, koska pystyin mm. pitämään kotini siistinä. Olen samanlainen kuin juuri uutisjutussakin vilahtanut, toimintakykyinen mutta hyvin hyvin ahdistunut ym. ihminen. Minulla on myös pakko-oireinen häiriö, joka ilmenee käskevinä tai pelottelevina ajatuksina: se on läsnä 24/7. Saatan pelätä taikauskoisesti esim. sisarukseni kuolevan jossen koske ulkona lojuvaan koirankakkaan (en ikinä koske!!), näille ajatuksille en anna milliäkään periksi- mutta kuvitelkaa, miten paljon energiaa tämä syö? Kaikesta huolimatta touhuan liikaa, en osaa levätä. Teen vähintään ajatustyötä/metatyötä sängyssäkin.
"Susta ei ikinä uskois että oot ongelmainen!", möläytti vanha sukulainen- ja se ehkä kuvaakin parhaiten itseni plus tuhansien muiden vastaavien tilannetta. :) Meillä on siistit vaatteet, tiskit on hoidettu ja pöydässä tuoretta pullaa- mutta viime yö jäi vähille unille kun ahdistus piti hereillä, aamu meni pelätessä pakkomielteisesti jotain typerää jne.
Mielenterveyden häiriöistä tehdään liian suuri numero. Sairaus siinä missä muutkin. Nykyaika negatiivisine uutisineen ja nettikiusaajineen altistaa mielenterveysongelmille jos on herkkä ihminen. Herkkyys voi monella tavalla olla kuitenkin myös hyödyksi.
Totta, ja sitten unohdetaan persoonallisuushäiriöt, jotka aiheuttavat paljon kärsimystä häiriöisen lähimmille. Itsehän eivät usein tiedosta mielenterveyden ongelmiaan, mutta usein parisuhdehistoria antaa vastauksen kysymättä.
Potilas on vain sairaalassa. Vastuu itsestä suurenee kun ei ole enää potilas.
Vierailija wrote:
En kuulu tähän sakkiin mutta olen kanssasi samaa mieltä, se kertoo tän väärinpäin suuntautuneen yhteiskunnan jälleen kerran.
Läntisessä yhteiskunnassa MT ongelmista kärsivä ihminen luokitellaan huonoksi ja ikäänkuin hänelle oikein kehitetään tarkoituksella stigma ja hänet mustamaalataan koska hän ei "kanna korteensa kekoon" tässä yhteiskunnassa. Hänestä tehdään pelle jotta muut pysyisivät ruodussa.
Ennenvanhaan muinaisissa kulttuureissa ja kylissä jos jollain ihmisellä oli suruja ja ongelmia, koko kylä lopetti omat juttunsa ja he eivät jatkaneet mitään ennenkuin kaikki olivat yhdessä auttaneet ja selvittäneet tämän YHDEN henkilön ongelmat. Siellä tajuttiin se että jos yksi on sairas, se vaikuttaa myös muihin. Siksi sitä haluttiin auttaa. Jotta kaikki voisi hyvin.
Täällä sitä ei tajuta, täällä tallotaan.
Ennenvanhaan muinaisissa kulttureissa mt-ongelmaiset piilotettiin kellariin ja olivat häpeäksi koko perheelle.
Moni on päätynyt mielenterveysongelmiin kantamalla sen kortensa kekoon vähän liiankin tunnollisesti. Mielenterveyden lisäksi on saattanut mennä myös se virallinen ja hyväksytty terveys. Suunta näyttää olevan ikävä kyllä yleistymässä, kun mikään ei enää kenellekään riitä. Jos esimies ei ole kohtuuton, niin varmasti sellainen työkaveri löytyy. Sitten pitää olla someuskottava 24/7 ja suorittaa kotona. Myös palautuminen, lepo ja uni pitää muistaa suorittaa. Suoritteet tietysti kontrolloidaan ja mitataan reaaliaikaisesti esim. rannekkeella. Sitten voikin kilpailla siitä, kuka on suorittanut parhaiten. Joillakin se vauhti loppuu vasta 🪦. Ja se on sitten lopullista.
Vierailija wrote:
En kuulu tähän sakkiin mutta olen kanssasi samaa mieltä, se kertoo tän väärinpäin suuntautuneen yhteiskunnan jälleen kerran.
Läntisessä yhteiskunnassa MT ongelmista kärsivä ihminen luokitellaan huonoksi ja ikäänkuin hänelle oikein kehitetään tarkoituksella stigma ja hänet mustamaalataan koska hän ei "kanna korteensa kekoon" tässä yhteiskunnassa. Hänestä tehdään pelle jotta muut pysyisivät ruodussa.
Ennenvanhaan muinaisissa kulttuureissa ja kylissä jos jollain ihmisellä oli suruja ja ongelmia, koko kylä lopetti omat juttunsa ja he eivät jatkaneet mitään ennenkuin kaikki olivat yhdessä auttaneet ja selvittäneet tämän YHDEN henkilön ongelmat. Siellä tajuttiin se että jos yksi on sairas, se vaikuttaa myös muihin. Siksi sitä haluttiin auttaa. Jotta kaikki voisi hyvin.
Täällä sitä ei tajuta, täällä tallotaan.
Missä ja milloin muka on koko kylä pysähtynyt yhden ihmisen ongelmien takia?
Vierailija wrote:
Minä en syö edes sitä pilleriä. Hyvin pyyhkii ja kokopäivätöissä käyn. Minulla on lääkärin mielestä paranoidinen skitsofrenia. Olin joskus kyllä hieman sekaisin mutta siitä on 10 vuotta aikaa. Diagnoosithan ei muutu kantaan ikinä. Ne on hautaan asti sinne kirjattuna.
Kannattaa pitää omana tietonasi tuo että et ota lääkkeitä. Muuten olet kohta injektiolääkityksellä.
Juurikin näin. Puolisoni joutui psykiatriseen osastohoitoon viime keväänä pitkään jatkuneen unettomuuden ja vakavan burnoutin takia. Unettomuus aiheutti itsetuhoisuutta, jota kyllä en yhtään ihmettele jos nukkuu kolme kuukautta puolen tunnin pätkissä, max 2h yössä...
Hänellekin tuli yllätyksenä minkälaista porukkaa siellä osastolla oli. Hän on itse korkeakoulutettu, esimiesasemassa oleva normaali, täysin raitis perheenisä ilman mitään sen kummempaa traumaa tai vastoinkäymistä elämässä. Onnellinen avioliitto, ihanat lapset ja koira, mies harrastaa aktiivisesti liikuntaa ja on osallistuva isä ja puoliso. Vähän liiankin osallistuva, jonka takia burnout iskikin.
Osastolta löytyi myös viiden lapsen äiti joka oli töissä opettajana, mutta sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka välillä aiheutti psykooseja. Löytyi pappi, joka teki työtä myös kissankasvattajana. Oli vanhempi mies joka oli menettänyt vaimonsa syöpään ja saanut tämän jälkeen vakavan kuolemanpelon ja ahdistuksen. Löytyi jääkiekkoa aktiivisesti pelaava nuori joka oli masentunut pahasti korona-aikana kun treenit oli tauolla ja yliopisto myös. Ihan perusporukkaa. Toki myös vakavampia ongelmia omaavia ihmisiä, mutta ainakin miehelleni oli sekä helpottavaa huomata, että muutkin "normaalit" saattavat joutua osastolle.
Vierailija wrote:
Kun edes lääkärit eivät ymmärrä eroja...
Eräs uusi lääkäri piti minua lähes parantuneena, koska pystyin mm. pitämään kotini siistinä. Olen samanlainen kuin juuri uutisjutussakin vilahtanut, toimintakykyinen mutta hyvin hyvin ahdistunut ym. ihminen. Minulla on myös pakko-oireinen häiriö, joka ilmenee käskevinä tai pelottelevina ajatuksina: se on läsnä 24/7. Saatan pelätä taikauskoisesti esim. sisarukseni kuolevan jossen koske ulkona lojuvaan koirankakkaan (en ikinä koske!!), näille ajatuksille en anna milliäkään periksi- mutta kuvitelkaa, miten paljon energiaa tämä syö? Kaikesta huolimatta touhuan liikaa, en osaa levätä. Teen vähintään ajatustyötä/metatyötä sängyssäkin.
"Susta ei ikinä uskois että oot ongelmainen!", möläytti vanha sukulainen- ja se ehkä kuvaakin parhaiten itseni plus tuhansien muiden vastaavien tilannetta. :) Meillä on siistit vaatteet, tiskit on hoidettu ja pöydässä tuoretta pullaa- mutta
Korkean toimintakyvyn ahdistus ilmenee jatkuvana suorittamisena ja tekemisenä. Luulisi lääkärin sen tietävän. Toiset lamaantuu täysin ahdistuessa, toisista tulee superihmisiä ja ylisuorittajia jotka ei pysähdy. Koska meillä on lääkäreissä tätä tumpelointia niin minultakin meni vuosia tunnistaa ahdistukseni, koska ulospäin pärjäsi arjessa erinomaisen hyvin, paremmin ja tehokkaammin kuin terveet. Huolimatta siitä, että olin uupunut ja täysin rikki sekä työkyvytön. Kun tunnistin tämän toimintani ahdistukseksi saatoin alkaa toipumaan siitä. Kun minun kodistani löytyy pölypalloja ja on vähän asiat sinnepäin niin se on merkki siitä, että minä olen toipunut. Kun en ole viimeisen päälle tikissä vaan makoilen sohvalla enkä jaksa mennä liikkumaan niin se on minulle merkki terveydestä.
Sekopää kuin sekopää. Ei sillä diagnoosilla ole merkitystä
Terve täältä pääkaupunki seutu.Miksi huolehdit ihan turhista asioista? Hanki itselesi elämä,jää turhat huolet silloin pois.Puhe vaikka pälesi nyt ja menen ulos kävellen vanhaa sukulaista tapaaman.Piristyt.
Vierailija wrote:
Sekopää kuin sekopää. Ei sillä diagnoosilla ole merkitystä
Monella sekopäällä on pari-kolme akateemista loppututkintoa ja 20 alaista. Yhdistävänä tekijänä se että parisuhteet eivät kestä.
Vierailija wrote:
Juurikin näin. Puolisoni joutui psykiatriseen osastohoitoon viime keväänä pitkään jatkuneen unettomuuden ja vakavan burnoutin takia. Unettomuus aiheutti itsetuhoisuutta, jota kyllä en yhtään ihmettele jos nukkuu kolme kuukautta puolen tunnin pätkissä, max 2h yössä...
Hänellekin tuli yllätyksenä minkälaista porukkaa siellä osastolla oli. Hän on itse korkeakoulutettu, esimiesasemassa oleva normaali, täysin raitis perheenisä ilman mitään sen kummempaa traumaa tai vastoinkäymistä elämässä. Onnellinen avioliitto, ihanat lapset ja koira, mies harrastaa aktiivisesti liikuntaa ja on osallistuva isä ja puoliso. Vähän liiankin osallistuva, jonka takia burnout iskikin.
Osastolta löytyi myös viiden lapsen äiti joka oli töissä opettajana, mutta sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka välillä aiheutti psykooseja. Löytyi pappi, joka teki työtä myös kissankasvattajana. Oli vanhempi mies joka o
Psykoosi kyllä on ihan vakavin mielenterveyden häiriö mitä löytyy, että ei se sen pahempaa niillä muillakaan ole voinut olla. Yleensä psykoosikin on kuitenkin ohimenevä tila, harva on koko ajan psykoosissa tai psykoottinenkaan.
Kaikki mielenterveyspotilaat ovat olleet terveitä ennen sairastumistaan, kaikilla on ollut se sairaudeton elämä takanaan, ja kuka sitten ehtinyt minnekin saakka elämässään ennen sairauden puhkeamista. On kai olemassa jopa sellainen tila kuin vanhuusiän skitsofrenia eli viime metreilläkin vielä voi seota. Siihen asti on elänyt ihan normaalia elämää.
Eikä tosiaan ole olemassa mitään yhtenäistä ryhmää ”mielenterveyspotilaat”, ja ihmiset voivat olla luonteeltaan aivan erilaisia, vaikka olisi sama sairauskin.
Kerroin mun mt-ongelmista esimiehelleni, hän on siis ollut mun esimies jo 8 vuotta (diagnoosi mulla on ollut n. 15 vuotta). Se reaktio kertoi kaiken olennaisen; "kaikista maailman ihmisistä, sinä?!?!?!??" Hän oli pitänyt mua yhtenä tiimin tervepäisimmistä ihmisistä. :) Ja kyseessä ei ole mikään etäinen pomo, vaan hän käärii hihat aina ehtiessään ja tekee laskutettavaa työtä meidän muiden rinnalla.
En kuulu tähän sakkiin mutta olen kanssasi samaa mieltä, se kertoo tän väärinpäin suuntautuneen yhteiskunnan jälleen kerran.
Läntisessä yhteiskunnassa MT ongelmista kärsivä ihminen luokitellaan huonoksi ja ikäänkuin hänelle oikein kehitetään tarkoituksella stigma ja hänet mustamaalataan koska hän ei "kanna korteensa kekoon" tässä yhteiskunnassa. Hänestä tehdään pelle jotta muut pysyisivät ruodussa.
Ennenvanhaan muinaisissa kulttuureissa ja kylissä jos jollain ihmisellä oli suruja ja ongelmia, koko kylä lopetti omat juttunsa ja he eivät jatkaneet mitään ennenkuin kaikki olivat yhdessä auttaneet ja selvittäneet tämän YHDEN henkilön ongelmat. Siellä tajuttiin se että jos yksi on sairas, se vaikuttaa myös muihin. Siksi sitä haluttiin auttaa. Jotta kaikki voisi hyvin.
Täällä sitä ei tajuta, täällä tallotaan.