Kansalaisten epätasa-arvo terveyspalveluissa (rikkaat vs. köyhät)
Olen itse kokenut nyt useampaankin kertaan kuinka räikeä ero voi olla hoidon saatavuudessa ja laadussa julkisen ja yksityisen välillä. Toki myös julkiselta on mahdollista saada hyvää ja nopeaa hoitoa, mikäli on onnekas ja vaiva ns. sopivaa laatua (=tarpeeksi vakava).
Rahalla pääsee suoraan erikoislääkärille joskus jopa samana päivänä (julkisella joudut ensin jonottamaan tk-lääkärille aikaa, josta sitten ei ehkä pääsekään erikoislääkärille mikäli tk-lääkäri näin päättää. Jos saat asiaa eteen päin, niin taas on pitkä jonotus). Yksityisellä erikoislääkärillä saat heti tai hyvin pian tarvitsemasi lisätutkimukset ja heti sen jälkeen puhelinajan tai uuden vastaanottoajan.
Oman kokemukseni perusteella julkisella puolella voi joutua odottamaan kuukausia tai jopa vuosia asian etenemistä, riippuen toki vaivasta ja sen vakavuudesta. Näin pitkät ajat aiheuttavat sairauksien pahenemista/etenemistä ja myös valtavaa stressiä ja huolta potilaalle. Yksityisellä saman asian saa usein hoidettua muutamassa viikossa mukaan lukien tutkimukset/verikokeet, seurannan ja lääkityksen.
Ja sitten ihmetellään, miksi köyhillä on usein enemmän terveysongelmia ja vaivat pitkittyvät, pahenevat ja kasaantuvat.
Minulle on sanottu parikin kertaa terveyskeskuksesta, että valitettavasti nyt ei ole yhtään aikaa tarjolla. Eli jätetty aivan oman onneni nojaan vaivojen kanssa. Julkinen terveydenhuolto on kyllä pahassa jamassa ja köyhät kärsii.
Kommentit (51)
Meillä oli tosi paha tilanne. Ihottuma oli naamassa ja hirveä masennus. Myös vähän pakarassa ihottumaa. Se oli heitteillejättö. Hirveätä.
Pahat oireet oli ja itketti kokoajan
Tätä se on kun rahat menee kroonisesti sairaisiin ja vanhuksiin. Systeemi olisi reilumpi, kun tutkimuksiin pääsisi nopeasti ja maksutta mutta hoidot maksettaisiin itse.
Suomi on 2020-luvulla siirtynyt rikkaan rahastavan eliitin omistukseen / WEF eliitin omistukseen / EU eliitin omistukseen... ilman mitään vastarintaa... 2020-2026
Ja kaiken lisäksi Suomessa on kansainvälisesti kallis julkinen terveydenhuolto. Kallis asiakkaalle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tosi paha tilanne. Ihottuma oli naamassa ja hirveä masennus. Myös vähän pakarassa ihottumaa. Se oli heitteillejättö. Hirveätä.
Pahat oireet oli ja itketti kokoajan
Vitjattiako lässytät? Mun lapsella ihottuma on kauttaaltaan, mm. 3/4 osaa selästä on kokonaan ihottuman peitossa, kaula kokonaan ja se joko kutiaa tai kirvelee. Suihkussa käyminen on pelkkää kidutusta, kaikki lääkevoiteet polttavat, myös ne joiden ei pitäisi. Nukkumisesta ei tule mitään, lämpötilan vaihtelut aiheuttavat urtikariaa, hikoilu samoin. Kyllä itkisit sinäkin.

Jos olet hän, jonka lapsi vasta odottaa tk-lääkärille ja sen jälkeen erikoisalalähetettä, sanoisin, että tuon tasoisista iho-oireista voi hakeutua päivystykseen.
Epätasa-arvo on eläkeläiset vs muut.
Ikäpyramidin takia koko maa täynnä edullista tervydenhuoltoa nauttivia monivaivaisia mummoja ja vaareja. Ihminen tulee tunnetusti enemmän sairaaksi iän myötä joten nämä sitten tukkivat kaikki palvelut.

Yksityiselle ei voi mennä kuin rikkaat, koska siinä tulee helposti ylimääräisiä maksuja. Eli tämä kokeilu on hallituksen kädenojennus rikkaille eläkeläisille.
Ja valitettavasti vanhoilla ihmisillä on sairauksia ja vaivoja. Moni johtuu vuosikymmenien raskaasta työstä. Pitäisikö heidät jättää hoitamatta?

Jos et halua maksaa enemmän veroja, jonottaa pidempään tai saada huonoa palvelua niin kyllä, heidät pitäisi jättää hoitamatta.

Yllättävää on, että suomalaisilla on EUn korkeimmat terveydenhuolto maksut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätasa-arvo on eläkeläiset vs muut.
Ikäpyramidin takia koko maa täynnä edullista tervydenhuoltoa nauttivia monivaivaisia mummoja ja vaareja. Ihminen tulee tunnetusti enemmän sairaaksi iän myötä joten nämä sitten tukkivat kaikki palvelut.
Yksityiselle ei voi mennä kuin rikkaat, koska siinä tulee helposti ylimääräisiä maksuja. Eli tämä kokeilu on hallituksen kädenojennus rikkaille eläkeläisille.
Ja valitettavasti vanhoilla ihmisillä on sairauksia ja vaivoja. Moni johtuu vuosikymmenien raskaasta työstä. Pitäisikö heidät jättää hoitamatta?
Jos et halua maksaa enemmän veroja, jonottaa pidempään tai saada huonoa palvelua niin kyllä, heidät pitäisi jättää hoitamatta.
Vanhuksia priorisoidaan jo nyt. Esim mitään psykoterapiaa ja muita kuntoutuksia ei juuri saa, jos on eläkkeellä. Kyllä terveydenhuolto kuuluu kaikille.

Mikään ei kuulu kenellekkään. Asiat kollektiivisesti päätetään sellaisiksi kuin ne ovat. Voit toki yksilönä mennä tätä yleistä suuntausta vastaan mutta valtio on sinua isompi.
Muutos tulee äänestämisen tai anarkian kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tosi paha tilanne. Ihottuma oli naamassa ja hirveä masennus. Myös vähän pakarassa ihottumaa. Se oli heitteillejättö. Hirveätä.
Pahat oireet oli ja itketti kokoajan
Vitjattiako lässytät? Mun lapsella ihottuma on kauttaaltaan, mm. 3/4 osaa selästä on kokonaan ihottuman peitossa, kaula kokonaan ja se joko kutiaa tai kirvelee. Suihkussa käyminen on pelkkää kidutusta, kaikki lääkevoiteet polttavat, myös ne joiden ei pitäisi. Nukkumisesta ei tule mitään, lämpötilan vaihtelut aiheuttavat urtikariaa, hikoilu samoin. Kyllä itkisit sinäkin.
Jos olet hän, jonka lapsi vasta odottaa tk-lääkärille ja sen jälkeen erikoisalalähetettä, sanoisin, että tuon tasoisista iho-oireista voi hakeutua päivystykseen.
Minkä ne siellä tekee? Ei siellä oteta vastaan, vaikka olisi millainen ihottuma, ellei kurkku ole muurautumassa umpeen, eikä siellä ole ihotautilääkäriä. Päivystys tulee kysymykseen lähinnä, jos mielenterveys on menossa valvomisen takia, joskaan psykiatria ei auta perimmäiseen syyhyn eli atopiaan.
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta tästä heräsi lähinnä kysymys: sanot itse, että sinulla on mahdollisuus mennä yksityiselle ja maksaa asiasta. Samalla vähentäisit painetta julkisella puolella, jossa on jonossa heitä, joilla ei oikeasti ole varaa maksaa palvelusta.
Kuitenkin samalla kritisoit ainaki rivien välissä "rikkaiden" mahdollisuuksia saada hoitoa omalla rahalla. Et kuitenkaan ole itse valmis maksamaan palvelusta siitä huolimatta, että pystyisit, vaan ennemmin haluat ilmaiseksi, samalla kuitenkin arvostellen systeemin suosivat rikkaita? En nyt oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.
Julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille!
Minuun on suhtauduttu aina hyvin asiallisesti julkisessa terveydenhuollossa enkä ole siinä juurikaan eroa kokenut yksityiseen terveyspalveluun, jossa olen myös asioinut. Aika paljon ihmisestä itsestään kiinni miten häneen ja hänen ongelmiinsa terveydenhuollossa suhtaudutaan. Sen ainakin olen huomannut, että jos hoitaa itse oman osuutensa hyvin sairautensa hoidossa, niin sinuun suhtaudutaan asiallisesti ja hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta tästä heräsi lähinnä kysymys: sanot itse, että sinulla on mahdollisuus mennä yksityiselle ja maksaa asiasta. Samalla vähentäisit painetta julkisella puolella, jossa on jonossa heitä, joilla ei oikeasti ole varaa maksaa palvelusta.
Kuitenkin samalla kritisoit ainaki rivien välissä "rikkaiden" mahdollisuuksia saada hoitoa omalla rahalla. Et kuitenkaan ole itse valmis maksamaan palvelusta siitä huolimatta, että pystyisit, vaan ennemmin haluat ilmaiseksi, samalla kuitenkin arvostellen systeemin suosivat rikkaita? En nyt oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.
Julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille!
Millaiseen visvaiseen kommarinaivoon edes juolahtaa miettiä saako julkisen terveydenhoidon maksaja käyttää maksamaansa palvelua?
MUISTAKAA MAKSAA PALJON VEROJA! Niin saatte maailman parhaan terveydenhoidon maksutta :)
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta tästä heräsi lähinnä kysymys: sanot itse, että sinulla on mahdollisuus mennä yksityiselle ja maksaa asiasta. Samalla vähentäisit painetta julkisella puolella, jossa on jonossa heitä, joilla ei oikeasti ole varaa maksaa palvelusta.
Kuitenkin samalla kritisoit ainaki rivien välissä "rikkaiden" mahdollisuuksia saada hoitoa omalla rahalla. Et kuitenkaan ole itse valmis maksamaan palvelusta siitä huolimatta, että pystyisit, vaan ennemmin haluat ilmaiseksi, samalla kuitenkin arvostellen systeemin suosivat rikkaita? En nyt oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.
AP on jo maksanut julkisesta, joten nyt olisi aika saada rahoille vastinetta. Ei se käy päinsä, että ensin kupataan rahat, mutta palvelu jää saamatta.
Oikein etuoikeus ensin maksaa veroista helvetillinen summa julkiseen terveydenhuoltoon ja sen päälle helvetillinen summa yksityiseen.
Meille on neuvoteltu niin piukka työterveyshuolto, että sieltä sanotaan melkein joka asiaan: ei kuulu sopimuksemme piiriin, mene julkiselle. Julkisella käsketään hoitaa asia työterveydessä.
Samaan aikaan radiomainoksissa kehotetaan vanhuksia menemään yksityiselle meidän veronmaksajien (usein huonotuloisempien kuin eläkkeen määrä) piikkiin.
Alkaa olla surkuhupaisaa.