Lue keskustelun säännöt.
Aidosti välittävät ihmiset tunnistaa siitä että ovat rinnallasi vaikeinakin aikoina
09.10.2023 |
Pitää niin täysin paikkansa!!
Olen itse aina ollut empaattinen ja kuunnellut toisten murheita.
Nyt sitten kun itsellä haasteita elämässä, ei ne ihmiset olekaan enää kiinnostuneita mitä minulle kuuluu.
No, tähän loppui minun tukemiseni heitä kohtaan.
Oletteko muut empaattiset ihmiset törmänneet samaan?
Kommentit (20)
Aitoja ihmisiä on kovin niukalti, ole tarkkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kuin kaverini joka itse on tunkenut kysymyksineen utelemaan asioitani sillä taka-ajatuksella että sitten hänenkin murheitaan kuunnellaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuin kaverini joka itse on tunkenut kysymyksineen utelemaan asioitani sillä taka-ajatuksella että sitten hänenkin murheitaan kuunnellaan.
En. Ihmiset kovin helposti avautuvat minulle ongelmissaan koska olen niin hyvä kuuntelija ja empaattinen.
Enpä ole koskaan moisesta toimintamallista kuullut, että vallan noin laskelmoitua. Kaikkea sitä saakin lukea.
Ap
Ei ole, en tosin ole mikään yksipuolinen roskaämpäri ollutkaan.
Kun joku kertoo olevansa empaattinen, kannattaa juosta. Oikeasti empaattiset ei määritä itseään noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylmiä ja ohittavia ihmisiä on maailma täynnä. Oon aika kypsä siihen. Nauraa rätkättää on niin paljo hauskempaa.... siihen kyllä kelpaan seuraks, mut kipeet asiat saan kipuilla yksin.
Win-win -vaatimus on myös tuttu. Joku kysy kuulumisia, väistelin koska en halunnu kertoa hänelle. Kysyin sit et mites sulla menee. Sanoi, et ei hänkään kerro kun säkään et kertonu.
Juttu loppu siihen.
Utelu on vaan se ydinhomma lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastapalveluksen toivossako sitä ollaan oltu olkapäänä?
Huono kohtelu opettaa varovaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastapalveluksen toivossako sitä ollaan oltu olkapäänä?
En ole ap, mutta itse kyllä odotan ystäviltä jonkinlaista vastavuoroisuutta. Kahdella ystävänäni pitämälläni ihmisellä oli vuosikausia vaikeaa, mm. parisuhdeongelmia, toinen erosi, toinen työuupumuksen vuoksi sairauslomalla ym. Soittelimme ja viestittelimme usein, ja toki enemmän keskustelin molempien kanssa heidän ongelmistaan, kuuntelin ja tuin. Kun tuli hetki, että minulla alkoi elämässäni vaikea aika (mm. oman vanhemman vakava sairastuminen, työhön liittyvä kriisi ym.) alkoikin heidän taholtaan radiohiljaisuus. Mitään tukea en kummaltakaan saanut. Toinen vieläpä soitti minulle kerran vuodattaakseen taas omia ongelmiaan, ja sanoin, että minä en nyt pysty tähän, koska on omassa elämässä riittävästi tähän hetkeen. Vastaus oli, että "no en minä kyllä nyt pysty toisten asioita käsittelemään" ja jatkoi vain vuodatustaan.
Tuosta tein omat johtopäätökseni, enkä ole enää kummankaan kanssa juuri tekemisissä. En ole mikään likasanko, johon voi vuosikausia kaataa oman pahan olonsa.
Samanlailla ystävyyssuhteissakin on aikansa kutakin suhteita niin kuin parisuhteissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastapalveluksen toivossako sitä ollaan oltu olkapäänä?
Ihmisten välinen kanssakäyminen se nyt vaan on sellaista bisnestä ja vaihtokauppaa pohjimmiltaan ja automaattisesti vähintään alitajuisesti odotetaan aina vastapalvelusta toiselta. Punttien on oltava tasan niin sanotusti.
Otsikko pitää täysin paikkansa. Siinä erottuvat jyvät akanoista.
Kun mieheni sairastui vakavasti, hänen sukulaisensa lupasivat olla tukena ja auttamassa arjen pyörityksessä. Nyt mieheni sairastumisesta on kulunut 11 vuotta. Hänen tilansa on vakaa, ei huonopi, ei parempi, mutta näillä mennään. Tämä on haastavaa, mutta päivä kerrallaan.
Minun ystävät soittavat ja tarjoavat välillä apua. Siitä olen kiitollinen.
.
Eipä ole miehen sukulaiset ottaneet yhteyttä, eikä heitä ole näkynyt tarjoamassa apua.
Toisilla on suuret puheet ja pienet teot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös kokenut sen, että läheiset vetäytyvät viereltä vaikeina aikoina, mutten pidä sitä sen merkkinä, etteivät he välittäisi. Eivät vain osaa/kykene (esim. omien traumojensa takia) olla läsnä ihan joka asiassa. Sen selviytymiskeinon heille suon ja tuen heitä kyllä edelleen, koska pystyn ja osaan. Sen tuen, jota he eivät kykene antamaan minulle, haen muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastapalveluksen toivossako sitä ollaan oltu olkapäänä?
Ihmisten välinen kanssakäyminen se nyt vaan on sellaista bisnestä ja vaihtokauppaa pohjimmiltaan ja automaattisesti vähintään alitajuisesti odotetaan aina vastapalvelusta toiselta. Punttien on oltava tasan niin sanotusti.
Jos omalla tuella on hinta, kyllä se pitää etukäteen toiselle ilmoittaa, jotta toinen voi valita, onko sitä valmis maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastapalveluksen toivossako sitä ollaan oltu olkapäänä?
Ihmisten välinen kanssakäyminen se nyt vaan on sellaista bisnestä ja vaihtokauppaa pohjimmiltaan ja automaattisesti vähintään alitajuisesti odotetaan aina vastapalvelusta toiselta. Punttien on oltava tasan niin sanotusti.
Jos omalla tuella on hinta, kyllä se pitää etukäteen toiselle ilmoittaa, jotta toinen voi valita, onko sitä valmis maksamaan.
Kukapa nyt ei ap:n tavoin itse vaikeassa tilanteessa viimeistään kaipaa niitä vastapalveluksia ja sitten iskee katkeruus kun on "turhaan" toisien murheita kuunnellut. Kyse ei siis ollut hänenkään tapauksessa puhtaasti vilpittömästä auttamisesta.
Ei mene välttämättä noin. Esim. itselläni ei ole mitään ongelmaa tukea kavereita ja tuttuja, kun heillä on jotain valittamista elämässä. Ei johdu siitä, että olisin jotenkin erityinen empaatti, vaan päinvastoin siitä, ettei minua ahdista ihmisten ongelmat. Minulle on ihan sama keskustellaanko kaurahiutaleiden hinnasta vai jonkun petollisesta miehestä ja sairauksista.
Ihmissuhteiden päättyminen on ihan luonnollista. Kaikki ei kanna ja kaikkien taakkaa ei haluta kantaa. Pitkissä ihmissuhteissa on vastavuoroisuutta. Muistetaan kuitenkin myös pitää yllä hyvää hetkiä, koska niiden avulla kannatellaan kaikkia ihmissuhteita, kun käsitellään vaikeita asioita. Jos toinen ihmisen läsnäolo tuo mukanaan ainoastaan huolta ja taakkaa, käy toisen ihmisen olemassaolo raskaaksi tilanteessa, jossa myös itsellä on vaikea elämänvaihe. Parhaimmillaan elämässä on pitkiä aikoja tyytyväinen elämänvaihe ja hetkellisen kuormituksen aikaan ihmissuhteen ns. ylläpitäminen yhteydenpidoin ja siten vetovastuu on toisella. Näin sitä tahtoo mennä pitkä parisuhdekin, kun tulee vastaan yllättäviä tilanteita elämässä, kuten menetyksiä ja huolta.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kokenut sen, että läheiset vetäytyvät viereltä vaikeina aikoina, mutten pidä sitä sen merkkinä, etteivät he välittäisi. Eivät vain osaa/kykene (esim. omien traumojensa takia) olla läsnä ihan joka asiassa. Sen selviytymiskeinon heille suon ja tuen heitä kyllä edelleen, koska pystyn ja osaan. Sen tuen, jota he eivät kykene antamaan minulle, haen muualta.
Itse en ainakaan pysty minään terapeuttina toimimaan jotenka vähän rajaa siihen kuinka paljon muilta ihmisiltä vaaditaan.
Mie kun aikoinaan koin miun henkisen heräämisen ja lopetin kaiken hölmöilyn niin miun omat sukulaiset laittelivat viestiä näin "ikävä vanhaa sinua", eivät ymmärtäneet että "vanhalla minulla" oli huono olla, olivat itse itsekkäitä ja kiinni siinä vanhassa.