Jumahtaneet ihmiset!!
Minusta se on ollut aina lähinnä surullista, kuinka monet ihmiset joskus pari-kolmekymppisinä vain päättävät lakata kasvamasta ihmisinä. Elämä vaan rullaa niitä samoja tuttuja ja turvallisia uria eläkepäiviä ja kuolemaa venaillessa. Ajatusmaailma kapenee, koska ei juuri altistu millekään uudelle kuin ihan pakon edessä, samat ruoat, sama musiikki, samat harrastukset (jos edes on niitä), tietyntyyppiset elokuvat ja/tai kirjat ym. vuodesta toiseen. Omat vanhempani ovat hyvin pitkälti tällaisia ihmisiä ja heidän kanssaan on varsin sietämätöntä yrittää käydä mitään moniulotteisempaa keskustelua oikein mistään, koska he ovat niin uriinsa asettuneita, että heidän on lähes mahdotonta nähdä asioita eri kulmista tai asettua toisten ihmisten asemaan, koska ovat niin varmoja oman kapean katsantokantansa oikeellisuudesta.
Toki toisena ääripäänä tälle on jonkinlainen pakonomainen suorittaminen ja täydellinen kykenemättömyys olla tyytyväinen mihinkään mitä jo on, mutta väittäisin sellaisen olevan aika paljon harvinaisempaa, kuin tuon meripihkassa elämisen.
Mutta kuten sanottua, kaikilla tosiaan omat kriteerit ja itse en kyllä äkkiseltään keksi juuri mitään vähemmän viehättävää, kuin tuollaisen "jumahtaneen" ihmisen.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Moni INCEL on parikymppisenä jumahtanut 75-vuotiaaksi sedäksi.
kyllä.
Psykologinen suojajärjestelmä.
Oma elämä menee oikein, jos joku väittää muuta se on väärässä.
Sitten ruvetaan välttämään kaikkea, jossa saattaa ilmetä, että oman elämän suhteen on epäonnistuttu useilla osa-alueilla.
Miksi toisten elämä sua häiritsee?
Itse taas ihmettelen ihmisiä, jotka vielä keski-ikäisinä tai eläkkeellä ovat kuin tuuliviirejä, eivätkä osaa asettua aloilleen. Mutta he tuntuvat nauttivan siitä, kuten ilmeisesti sinäkin. Anna sinä meidän muiden nauttia siitä, että elämä on valmista. On mukavaa ja rauhallista, kun tietää kaiken olevan valmista, kunnossa ja turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Moni INCEL on parikymppisenä jumahtanut 75-vuotiaaksi sedäksi.
Käy pihalla välillä, tuo jauhaminen vaikuttaa jo sairaalloiselta pakkomielteeltä.
En tiedä kumpi on ahdistavampaa, jänähtyneisyys vai maaninen menevyys. Kummankaan tyyppisiä ihmisiä en pidä lähipiirissä kuin sukulaisuudesta.
Onhan se nyt kauheeta, kun ihminen on aikuisena löytäny ittensä ja tietää mitkä asiat tuo itselle turvaa, hyvinvointia ja voimavaroja. Äkkiä romuks vaan!
Kuulostaa katkeralta, ap. Ei hyvä lookki kenellekään.
No mitä kukakin arvostaa. Jotkut arvostavat rauhallisuutta ja jotkut eivät kykene edes pysähtymään. Jokaisen elämä on heidän omaansa ja muut voivat sitä tuskin sen enempää arvostella tai huonoksi haukkua.
Ap, etsi ne juttukaverisi muualta. Vanhempasi ovat luultavasti vain hyvillään, jos et mene elvistelemään heidän eteensä kaiken maailman teorioillasi. He pärjäävät hyvin, mutta sinulla on ap ilmeisesti nyt jotain pahasti hakusessa, kun et osaa elää omaa elämääsi. Yritäpä siis saada oma elämäsi kuntoon.
Ketä kiinnostaa sinun juttusi? Tuollainen ihmeellinen vaahtoaminen ei ole mielestäni kovin viehättävä piirre.
Kun minä olin nuori, ihmeteltiin jos joku ei vielä 22-vuotiaana ollut löytänyt elämänuraa ja pysyvää parisuhdetta. Kaipa sellaisiakin ihmisiä vielä on, mutta alkavat kyllä olla väistyvä luonnonvara.
Anna vanhempiesi olla sellaisia kuin ovat ja etsi mieluisaa keskusteluseuraa muualta.
Mielenkiintoista miten eri tavalla voi jonkun viestin käsittää. Minulle ei aloituksesta tullut mieleen turvallisuus tai hyvinvointi, ei myöskään perhesuhteet tai ura.
Minulle tuli mieleen ennakkoluuloisuus ja sulkeutuneisuus. Seisova vesi ja tunkkainen ilma. Toinen jalka haudassa. Elämä ei tarjoa mitään uutta, mikään uusi ei kiinnosta eikä innosta, uteliaisuus ja tiedonhalu ovat kadonneet. Ei ole halua kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Olen tällainen kuin olen (vaikka kuinka ikävä ihminen). Jne.
Ymmärrän kyllä, ettei kaikkia henkinen kasvu kiinnosta, mutta ehkä kyse on joskus myös hyvin helposta elämästä. Ei yksinkertaisesti tarvitse hirveästi kasvaa, kun mitään yllykettä tai haastetta siihen ei ole. Jos taas on paljon vastoinkäymisiä ja kriisejä elämässä, niin vaara jämähtää tai jumahtaa on paljon pienempi. Usein muutos ja kehitys on jopa selviytymisen edellytys.
Ethän sinä ap.voi tietää, kuinka rikas tai köyhä sisäinen maailma näillä arvostelemasi ihmisillä on. Ei sitä ulkoa päin näe ja takuulla Bangkokin koneessa ei ne jännimmät ajatukset kulje.
No eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Eikös nykyään tule aina joskus jotain uutta esille. Osa on tutkivia ja lukevia, ajattelevia.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä ap.voi tietää, kuinka rikas tai köyhä sisäinen maailma näillä arvostelemasi ihmisillä on. Ei sitä ulkoa päin näe ja takuulla Bangkokin koneessa ei ne jännimmät ajatukset kulje.
Tämä. Olen varmasti ulospäin paikoilleen jämähtäneen oloinen, mutta tietäisitpä vain minkälaista elämäni on. :) En kuitenkaan todellakaan paljasta sitä kaikille, en oikeastaan kenellekään.
Tapaan työni kautta paljon erilaisia ihmisiä ja on aina jännä huomata, kuinka joidenkin kanssa pystyy keskustelemaan vaikka mistä, mutta joidenkin kanssa ei mistään. En kuitenkaan pidä niitä, joiden kanssa ei keskustelua synny, hölmöinä ja jämähtäneinä, vaan meillä ei vaan löydy sitä yhteistä puheenaihetta ja ei tarvitsekaan. Aina ei vain irtoa.
Sellainen paikalleen jämähtänyt on yleensä aika tyytyväinen elämäänsä. Ei ole syytä vaihtaa työtä, harrastuksia ym, kun elämä on mielekästä.
Toki on valittajiakin, jotka ovat tyytymättömiä, mutta eivät uskalla tehdä elämänmuutosta.
Moni INCEL on parikymppisenä jumahtanut 75-vuotiaaksi sedäksi.