Opettajan mukaan koulumaailmassa on tapahtunut järkyttävä muutos
Kommentit (12)
Ähäkutti. Mitä enemmän muiden lapset keskittyvät tiktokkeihin niin sitä helpompi mun ahkerien lasten on saada laudatureja.
Kivaa pitää olla. Se tuntuu hyvältä kun on kivaa. Ei saa olla tylsää. Se ei tunnu kivalta.
Miksi Suomen toimiva koulusysteemi pilattiin? Miksi vanhemmat eivät enää kasvata lapsiaan? Mitään rotia ei enää ole ja lapset/nuoret hyppivät silmille.
Kaiken pitäisi olla vaan kivaa ja ketään ei saa pakottaa mihinkään, hömppä tunnekasvatusta ym.
Tämä on sydäntäsärkevän kamalaa!!!
Taas, mutta opettaja puhuu asiaa.
"Muutos on järkyttävä, ja vauhti vain kiihtyy. Ilmiö on kasvanut eksponentiaalisesti. Oppilailla on nykyään se käsitys, että heillä on vain oikeuksia, ei yhtään velvollisuuksia. Että he saavat tehdä ja sanoa mitä tahansa. Asenne on myös sellainen, ettei meidän tarvitse, ja opettajia ei kunnioiteta. Huolestuttavaa, tosi huolestuttavaa!"
Lisäisin tähän, että valitettavasti osalla vanhemmista tuntuu olevan sama käsitys. Opettajan oletetaan olevan jonkinlainen palvelija, joka toteuttaa yksilöllisiä toiveita ihan vain vanhempien ilmoituksella.
Suurin osa suomalaisista koululaisista tulee päiväkotien laumakasvatuksen mankelista. Siellä ne ovat oppineet sosiaaliset taitonsa. Turha syyttää vanhempia ainakaan, kun eivät voi vaikuttaa tuohon viidakon elämään. Varhaiskasvatuksen ja koululaitoksen kasvatustieteilijöillä olisi taas "kehiteltävää".
Vierailija kirjoitti:
Ähäkutti. Mitä enemmän muiden lapset keskittyvät tiktokkeihin niin sitä helpompi mun ahkerien lasten on saada laudatureja.
Mutta tulevaisuudessa sinunkin lapset ovat työttömiä, koska ei tällaiseen maahan synny työpaikkoja, kun ei ole hyviä työntekijöitä. Eikä lapsesi pääse ulkomaillakaan töihin, jos Suomen koulu todetaan heikkolaatuiseksi. Ei paljon laudaturit auta.
Tuollainen ajattelu mädännyttää Suomen.
Miksi opettajilta ei kysytty ENNENKUIN tuo inklusio otettiin käyttöön???? Opettajat olisivat tienneet ettei ONNISTU.
Vierailija kirjoitti:
Miksi opettajilta ei kysytty ENNENKUIN tuo inklusio otettiin käyttöön???? Opettajat olisivat tienneet ettei ONNISTU.
Ei opettajilta (tai toisin sanottuna kuraportaalta) kysytä mitä mieltä he ovat hallinnollisista uudistuksista, eikä heidän mielipiteitään edes kuunnella.
t. opettaja
Älytöntä laittaa lapsi joka päivä näiden inkluusiolasten mukiloitavaksi. Aina on käsi tai jalka kipeä, kun revitty , tönitty tai lyöty. Sitten ihmetellaan ja levitellään käsiä, kun jotain vakavampaa sattuu. Moniko vammautuu loppuelämäksi henkissti, kun joutuu näiden inkluusiotapausten kohtaaksi.
Pakko näin teini-ikäisenä sanoa, että te nykyiset keski-ikäiset olette harvinaisen paska sukupolvi lapsia kasvattamaan.
Niin mitä taas?