Koiran eutanasia

Juuri ennen joulua olin sairaan koirani kanssa eläinlääkärissä ja vaihtoehtoina oli lopetus tai todella kallis leikkaus (700e) tällä kertaa sain rahat leikkaukseen järjestymään ja koira on parahtunut hyvin mutta tunne oli todella kauhea kun päätös piti tehdä! Etkö saa ketään muuta soittamaan puolestasi koska muuten saatat empiä ihan loputtomasti... tai niin mulle ainakin kävisi! Voimia sinulle! Ajattele niin että koiran on hyvä olla lopetuksen jälkeen eikä se itse osaa pelätä sitä, nukahtaa vaan.

Ja mitä pidempään emmin sitä vaikeammaksi tämä muuttuu. Meillä kun koira ei edes ole sairas, mutta muuten niin vaarallinen että sitä ei voi enää pitää ja tiedän että tämä on parempi ratkaisu kaikille. Lohduttelen myös itseäni sillä että koira ei tiedä kuolevansa, mikäpä sen helpompi loppu. Moni ihminen voisi olla kateellinen. Kiitos kakkonen. ap

tällä hetkellä joudunko tekemään saman raskaan päätöksen. Koira söi muutama päivä sitten metallisen rasvatuubin ja nyt ell:n kanssa keskusteltua odotamme ja seuraamme tilannetta. Jos pirteys katoaa niin sitten joudn raskaan päätöksen tekemään mutta jos maha on peltiä niin sitten saan pitää vielä koiraherran luonani.



Voimia sinulle ja tee se vaikea soitto, vaikka sinuun koskee luopua koirasta niin se on koiralle " vapauttava tuomio" , ei tarvitse enää kärsiä... Sateenkaarisillalla tavataan!

Ajattelin koko ajan, että eihän ihmisenkään puolesta voi ajatella ja päättää, että nyt on parempi, kun lopetetaan. Koira oli tosi vanha, 16v ja takajalat eivät aina kannattaneet, virtsanpidätyskyky tosi heikko. Eläinlääkärin mukaan tavallisia vanhuusoireita. Niille ei ollut mitään tehtävissä.

Koira asui lapsuudenkodissani ja oli tosi rakas minulle. Ei näyttänyt tuskaiselle. Kauheat kivut olisivat tietenkin tehneet päätöksestä oikeutetumman.

Vanhempani päättivät lopettaa koiran. En tiennyt tätä etukäteen. Moni on sanonut, että olisi suuttunut tilanteessani, että olisi itse halunnut tehdä päätöksen, mutta minä olin näin tyytyväinen.

Kyllähän koiran selvästi oli jo vaikea olla, mutta en minä olisi pystynyt päättämään, etä nyt sen on aika kuolla.

olin viikon seurannut koirani oireilua ja näin koiran silmistä että sillä on huono olla (syöpä) . eräänä iltana tuli vaan sellainen olo että nyt on aika luopua . olin tehnyt suru työtä jo vuosia koska koirani ei ollut terveimmästä päästä . sain onneksi lopetus ajan saman tien , ja vein koiran lääkärille . koira ei ikinä suostunut menemään lääkärin huoneeseen , mutta nyt tällä kertaa käveli itse sinne , joten oli varmaan jotenkin valmis siihen. eläinlääkäri nukutti ensin koiran ja sitten antoi piikin , siinä vaiheessa kun lääkäri sanoi ettei koiran sydän enää lyö niin tuntui että iso kivi olisi pudonnut rinnastani ja samalla tuli itku . lähdin vielä viemään koiraa tuhkattavaksi , se oli raskas matka ...yöllä heräsin sitten ja tuli katumus että olenko tehnyt oikean päätöksen ...itkuasi ei kannata pelätä , itkin jo soittaessani eläinlääkärille ja ne taatusti näkee paljon surua työssään , joten et taatusti ole ainoa . itse halusin viedä koiran yksin lopetukseen vaikka olin aina vannonut etten pysty näkemään sitä . mutta toimen piteenä lopetus on erittäin " armollinen" ja jotenkin ainakin minun mielikuvat lopetuksesta muuttuivat , mutta raskastahan se on , koira on kuitenkin perheen jäsen . toivon sinulle jaksamista raskaalla matkallasi , suru on aina läsnä(edelleenkin...itken nytkin kun kirjoitan tätä) mutta onneksi muuttaa muotoaan ja muistot jäävät

Voimia sinulle!

Jouduin itse tekemään tuon päätöksen vajaa 3 kk sitten. Kyseessä oli vanha, sairas koira, ja hoin vain mielessäni sitä, että niin on parempi. Tärkeintä oli, että en halunnut koiran missään tapauksessa kärsivän. Ennemmin kärsin itse.

Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä, että ylipäänsä pystyin tekemään sen päätöksen, mutta jostain se voima vain tuli siihen tilanteeseen. Silittelin rakasta ystävääni aivan sen viime henkäykseen saakka, ja vielä sen jälkeenkin eläinlääkäri antoi meidän jättää rauhassa hyvästit.

Ikävä on kova edelleen.