Lue keskustelun säännöt.
Kadun elämääni.
28.12.2006 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta. Suhteemme eteni todella nopeasti ja muutimme esimerkiksi yhteen jo 4 kk seurustelun jälkeen. Se tuntui silloin oikealta, mutta nyt minua on alkanut kaduttaa tuollainen vauhti. Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan, mutta olen alkanut kaipaamaan yksin asumista ja omia juttuja. Olin asunut yksin omassa asunnossa kaksi vuotta ja olen alkanut kaipaamaan esim. sitä, että saa kaupasta ostaa mitä haluaa ja tehdä sellaista ruokaa mitä itse haluaa ja sisustaa juuri miten itse haluaa.
Mistä minulle nämä ajatukset oikein kumpuaa? Miksi minä nyt kadun ratkaisuja, jotka viisi vuotta sitten olivat ainoita oikeita? Eihän menneisyyteen pitäisi näin takertua vai onko tämä viesti, etten ehkä haluakaan sitoutua mieheeni?
Todettakoon, että olin 23- vuotias kun tapasin mieheni. Olin asunut pari vuotta omassa kämpässäni ennen yhteen muuttoa, sitä ennen asuin ulkomailla, mutta aina ns. tilapäismajoituksissa, jotka eivät ns. kodilta tuntuneet.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi saada kaikkea. Jos asut yhdessä jonkun kanssa, se on aina kompromissia. On vain päätettävä kumpi painaa enemmän vaakakupissas, olla miehen kanssa jota rakastat vai syödä omia lempiruokia joka päivä.
Itse en tahdo vapaudestani luopua edes rakkauden tähden.
Tosin; mun serkkuni on vissiin osannut yhdistää nämä kaksi asiaa. Ollut saman miehen kanssa yksissä ainaskin kymmenen vuotta. Heillä on omat asunnot vierekkäisissä kerrostaloissa. On oma koti, mutta myös kulta lähellä. Moiseen voisin itsekin jo suostua. En tahdo niitä likaisia kalsareita kylppärini lattialle, kaukosäätimen määräysvalta oltava mulla ja minä määrään missä järjestyksessä haarukat, lusikat ja veitset ovat laatikossa.