Nyt se on tutkittu: Suomalaisten "kultakausi" ja onnellisin aika oli 1981-1991, listataan muistoja ja hyviä käytäntöjä tuolta ajalta

https://yle.fi/a/74-20051845

Kosmologia Kari Enqvist jyrähtää; 1970-luku oli Kekkosen mahtiaikaa. Elämä oli tosikkomaista ja DDR-henkistä, minkä ymmärsimme vasta myöhemmin. Nykyään vanhat miehet kyllä toistelevat toisilleen tuon ankean ajan autuutta ja poliitikkojen viisaita päätöksiä samalla nostalgialla, jolla Venäjän syrjäkylillä muistetaan Neuvostoliittoa. Mutta 1970-luku ei ollut ilon vuosikymmen.

Sitten tuli 1980-luku. Kekkosen raskas paino nousi kansan hartioilta. Tuli uusi aika. Taas pelättiin ydinsotaa, mutta tällä kertaa sitä vastaan marssittiin. Äkkiä tuntui mahdolliselta, että tulevaan saattoi itse vaikuttaa. Äkkiä tuntui, että meidän oli mahdollista valita. Jotkut valitsivat ravintolassa A-oluen sijasta keskioluen ja tunsivat itsensä eurooppalaisiksi.

1980-luku oli kuin torstai, toivoa täynnä. Mutta viikonloppu ei koskaan koittanut.

Suomi vapautui. Tulivat jupit, tulivat olkatoppaukset ja takatukat. Kaikille niille naureskeltiin jälkeenpäin. Mutta elämän värit olivat Miami Vicen pastellivärit.

Syntyi näet jotakin, jonka olemme sittemmin menettäneet. Syntyi suuri toivo paremmasta.

Berliinin muuri murtui. Neuvostoliitto hajosi.

Ihmiset, jotka silloin olivat voimansa tunnossa, kuuluivat heti sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. 1980-luvulla nämä boomerit olivat keski-iän kynnyksellä ja halusivat karistaa menneen harteiltaan. He halusivat astua pois varjoista. He pyrkivät muokkaamaan Suomen optimististen toiveidensa mukaiseksi.

Siksi 1980-luku oli kuin torstai, toivoa täynnä. Mutta viikonloppu ei koskaan koittanut. Maailma otti toisen suunnan.