Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisen lapsen voi viedä vainajan luo?
04.10.2023 |
Perheessämme on kuolemantapaus ja nyt mietityttää, onko 3-vuotias lapsi liian pieni näkemään vainajaa ja kuulemaan kuolemasta?
Aiheuttaakohan traumoja tai painajaisia?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä vainajaa pitää mennä katsomaan? Itse 46 ikävuoteen mennessä ja lukuisissa hautajaisissa käyneenä, en ole koskaan nähnyt muuta kuin suljettuja arkkuja, enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Kyllä sinä olet jäänyt paljosta paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä te siitä vainajan näkemisestä saatte? Itse en ole halunnut koskaan nähdä eikä vaivaa mieltä yhtään.
Mitäkö me saamme? Saamme nähdä kuolleen isämme, äitimme, lapsemme. Se tekee menetyksestä konkreettisemman ja auttaa suremaan paremmin.
Mutta älä välitä, ei kukaan sinuakaan halua nähdä.
En veis noin nuorta. Sen ikäisen voisin viedä, joka ymmärtää mikä on kuollut, ja jolta voi kysyä jo että haluaako nähdä jonkun kuolleena. Sitten ihan sen lapsen vastauksen mukaan menisin. Jos haluaa nähdä, niin ok. Jos ei halua nähdä kuollutta, niin ei viedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te siitä vainajan näkemisestä saatte? Itse en ole halunnut koskaan nähdä eikä vaivaa mieltä yhtään.
Mitäkö me saamme? Saamme nähdä kuolleen isämme, äitimme, lapsemme. Se tekee menetyksestä konkreettisemman ja auttaa suremaan paremmin.
Mutta älä välitä, ei kukaan sinuakaan halua nähdä.
Toivottavasti. Aion kieltääkin sen ja uskon, että mun toivetta kunnioitetaan.
Näin 7-vuotiaana oman isäni kuolleena. En muista miltä isä näytti, muistan vain kun arkku avattiin. Ei jäänyt traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te siitä vainajan näkemisestä saatte? Itse en ole halunnut koskaan nähdä eikä vaivaa mieltä yhtään.
Mitäkö me saamme? Saamme nähdä kuolleen isämme, äitimme, lapsemme. Se tekee menetyksestä konkreettisemman ja auttaa suremaan paremmin.
Mutta älä välitä, ei kukaan sinuakaan halua nähdä.
Minä en ole tuollaista konkretiaa kaivannut.
Veisin vasta sen ikäisen, joka itse haluaa nähdä. Sittenkin harkitsisin kaksi kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En veisi noin pientä katsomaan, mutta kuolemasta voi toki kertoa ikätasoisesti.
Oma veljeni oli 8-vuotiaana äidin mukana, kun mummo laitettiin arkkuun. Itse olin 7-vuotiaana isomummon hautajaisissa jossa oli avoin arkku, kun oli ortodoksi. Ei olla saatu traumoja.
Olen nähnyt vainajan jo itse ollessani lapsi. Aikuisenakin useita olen nähnyt. Eikä mitään traumoja ole tullut. Varsinkin pian kuoleman jälkeen luonnollisen kuoleman kokenut on kaunis. Ilme on usein rauhallinen. Selkeästi näkee ettei henki ole enään läsnä. Menetys konkretisoituu ja etenkin kivuliaasti parantumatonta sairautta sairastaneen omaisen rauhaa huokuva olemus on ollut lohduttava näky.
Tietysti vainajan ulkonäkö muuttuu, kun kuolemasta on jo mennyt päiviä tai viikkoja. Usein kuitenkin vasta sairaalassa tai hoitokodissa kuollut omainen on levollisen näköinen ilmeeltään.
Voisin viedä lapsen katsomaan vainajaa, mutta en pakottaisi. Omat lapseni ovat olleet hautajaisissa mukana. Olen aina ollut niissä rauhallinen. Meillä hautajaiset on ollut positiivisia muistelutilaisuuksia. Toki suru on läsnä, mutta ajatukset kuitenkin ollut elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisen vaan, kaunis kokemus hyvästellä.
Jos itseäsi arveluttaa, älä ota 3-vuotiasta mukaan. Äidin tai isän sylissä voisi ollakin mukana, mutta mielestäni lapsi ei tuossa iässä mitenkään tarvitse tuollaista kokemusta, eikä jää puutteeksi hänen elämänhistoriassaan. Olin 6-vuotias, kun toinen vanhempani kuoli. Minulta kysyttiin, haluanko tulla katsomaan, ja vastasin etten halua. Tämä ei ole vaivannut minua. Sittemmin olen luonnollisesti hyvästellyt monta kuollutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te siitä vainajan näkemisestä saatte? Itse en ole halunnut koskaan nähdä eikä vaivaa mieltä yhtään.
Mitäkö me saamme? Saamme nähdä kuolleen isämme, äitimme, lapsemme. Se tekee menetyksestä konkreettisemman ja auttaa suremaan paremmin.
Mutta älä välitä, ei kukaan sinuakaan halua nähdä.
Toivottavasti. Aion kieltääkin sen ja uskon, että mun toivetta kunnioitetaan.
Minäkään en ymmärrä, että halutaan käydä katselemassa kuollutta henkilöä, saati, että otetaan vielä lapset mukaan. Jotain kummallista surussa piehtarointia ilmeisesti.
Minulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia tajuta, että läheiseni on kuollut, vaikken heitä olekaan kuolleena nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisen vaan, kaunis kokemus hyvästellä.
veljeni kävi tunistamassa äitini ruumiin polisin patoloogilla Helsinki 1973. Äiti kuoli sydänkohtaus 57 vuotiaana kadulle,vanhanyliopisto talon eteen.Kesti viikoja enenkuin omaiset löydetiin,koska oli isästämme eronut ja me lapset jäätiin pieninä isälle,joka oli kuollut 1964.Ei ollut netti aikaa,joten syy kesti ilmoitus hän kuollut.No veli meni tunistaa.Oli ihan sininen.Vannotti minulle,jos et kuolin hetkelläole läsnä.Älä enää mene katsoo ruumista myöhemmin.Muista ihminen mieluiten elävänä,jää kauniimpi muisto..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mentiin miehen sedän hautajaisiin. En ollut edes ajatellut että kävisin katsomassa kuollutta tai veisin lapset katsomaan mutta kun itse pyysivät niin mentiin katsomaan ennen hautajaisia muun suvun kanssa. Ei järkyttänyt lapsia.
Minusta olennaisinta on että millainen tilanne on ja millainen luonne lapsilla on. Jos tilanne rauhallinen ja vainaja normaali kunnossa niin ihan hyvin voisi käydä katsomassa.
Vierailija kirjoitti:
Mentiin miehen sedän hautajaisiin. En ollut edes ajatellut että kävisin katsomassa kuollutta tai veisin lapset katsomaan mutta kun itse pyysivät niin mentiin katsomaan ennen hautajaisia muun suvun kanssa. Ei järkyttänyt lapsia.
Minusta olennaisinta on että millainen tilanne on ja millainen luonne lapsilla on. Jos tilanne rauhallinen ja vainaja normaali kunnossa niin ihan hyvin voisi käydä katsomassa.
Eihän ne lapset aina kerro järkytyksistään. En itsekään kertonut.
Kävin myös katsomassa vainajaa lapsena, mutta enhän minä ääneen sanonut vanhemmilleni miten karmean näköinen se keltainen rusina oli.
Käyttäydyin siis aivan normaalisti, mutta tuo ruumis kummitteli silti välillä mielessäni jälkeen päin.
Näin ensimmäisen kerran vainajan, kun olin 58v. En ollut nähnyt häntä 30 vuoteen. Järkytyin, hänen suunsa oli auki ja hän oli kuin vahanukke.
Mitä te siitä vainajan näkemisestä saatte? Itse en ole halunnut koskaan nähdä eikä vaivaa mieltä yhtään.