Perikunnan auto
Siinä on vainajan hankkimat bonukset ja senjälkeen kertyneet.
Jos vaihdan auton voiko vakuutukset vielä mennä.perikunnan vakuutuksilla?
Olen leski.
Kommentit (6)
Kuolinpesä on itsenäinen oikeushenkilö ja sen osakkaat voivat esimerkiksi vaihtaa sen auton. Suostumus tosin tarvitaan kaikilta osakkailta.
Laitan tähän vanhaan ketjuun kysymyksen:
Kuolinpesään kuuluu auto, ei mikään kallis, sanoisin lähinnä melko arvoton.
Pitäähän autolle kuitenkin löytyä uusi omistaja, eikö niin? Ajattelin, että voisin ottaa tuon auton omiin nimiini ja sitten hävittää sen. Miten tämä tapahtuu?
Perunkirjoitus on vasta tulossa. Perillisiä on muitakin, mutta tuskin tuo auto ketään kiinnostaa, koska muut perilliset ovat jo vanhoja ihmisiä, en tosin itsekään ole mikään nuori.
Itse tein niin, että perinnönjaossa sain auton kun ei niitä kortillisia ollut. Liikennevakuutuksen bonukset meni mutta minulla oli täydet jo valmiiksi. Sitten myin sen auton pois. Siinä oli vielä sellainen käänne, että autolla piti hoitaa niitä hautajaismenoja asianajoreissuja eli sitä korjattiin ja tankattiin minun laskuun. Näin perunkirjoittaja huomioi esittämäni korjaamolaskut ja auton arvo laski. Oli lopulta halvempi kuin mukana tullut peräkärry. Yleensä noissa autoissa on se tunnearvo suurempi kuin reaaliarvo. Ei se vainaja enää palaa sitä autoa ajamaan, niin valitettavaa kuin se onkin. Tiedän vastaavan tapauksen missä huokea auto siirtyi täysin ulkopuoliselle koska oli kustantanut leskelle ajoja ja huoltoja. Perunkirjoittaja huomioi esitetyt laskut ja arvioi pesänjaossa auton n. 400 euron arvoiseksi (ajoaika meni niillä umpeen) ja auto siirtyi tälle ulkopuoliselle poisvientivelvoitteella. Näin kuitattiin kuskin ostamat bensat, renkaat ja huollot. Kannattaa ottaa asia hyvissä ajoin esille perunkirjoituksessa ja kaikki kuitit talteen.
Vierailija kirjoitti:
Laitan tähän vanhaan ketjuun kysymyksen:
Kuolinpesään kuuluu auto, ei mikään kallis, sanoisin lähinnä melko arvoton.
Pitäähän autolle kuitenkin löytyä uusi omistaja, eikö niin? Ajattelin, että voisin ottaa tuon auton omiin nimiini ja sitten hävittää sen. Miten tämä tapahtuu?
Perunkirjoitus on vasta tulossa. Perillisiä on muitakin, mutta tuskin tuo auto ketään kiinnostaa, koska muut perilliset ovat jo vanhoja ihmisiä, en tosin itsekään ole mikään nuori.
Sitten kun perukirja on tehty voitte ottaa tuommoists rekisteröityä omaisuutta. Odituskirjan jos ehditte tehdä että se on nimissäsi.
Muuten tarvitset valtakirjat jotta voit auton myydä tms. Ja perukirjan.
Myin sukulaisen auton, melko uusi vielä. Kuolinpesän lukuun. Perukirja kauppakirjojen liitteeksi ja minulle koko perikunnan valtakirjat.
Vakuutusyhtiö vaati myös vakuutuksen irtisanomiseksi muistaakseni kauppakirjan ja perukirjan ja valtakirjat. Tällä kohtaa ei muistikuvani varma
Kiitos vastauksista edellisille. Ehkä ne autoasiat tästä jotenkin suttaantuvat.
Nuo on tosi hankalia, että pitää valtakirjoja hankkia ihmisiltä, joita en ole koskaan tavannutkaan (sisarpuolien lapset). Onneksi tähän kaikkeen saan apua oikeusaputoimistosta.
Ei voi.