Hei koiraihmiset! Meillä on 3-kuinen koiranpentu, milloin uskaltaa lähteä lomareissulle ja jättää koiran hoitolaan?
Kommentit (13)
Vierailija:
Miksi ottaa koira, jos heti jätettävä hoitoon?
Koirahoitola on muutenkin rankka kokemus koiralle (yksin häkissä, ruokaa kyllä saa, mutta ei läheisyyttä...) saati sitten noin pienelle.
Alle vuoden ikäistä en jättäisi kun ehkä yhdeksi tai kahdeksi yöksi omaan kotiin hoitajan kanssa.
Ei millään pahalla ap, mutta toi " irtiotto arjesta" - selitys... hmmm... ei oikein sovi koiran omistajalle joka välittää koirastaan!
Ottakaa kotiinne joku talon- ja koiranvahdiksi? Tai kysykää kasvattajalta, voisiko ottaa matkanne ajaksi.
Mulla on ollut koiria 30 vuotta, ja aina on järjestynyt apua näin. On vähän helpompaa koiralle.
Ettekö saisi koiraa vaikka tuttuun paikkaan hoitoon? Esim. vanhemmille, kavereille, muille sukulaisille... Itse odottaisin ainakin siihen asti että koira on puoli vuotias, jos sen hoitolaan joutuisin viedä. Ehdottomasti tietysti ainakin siihen asti, että tehosterokotus on annettu. Mutta en minäkään ymmärrä miksi pitäisi lähteä reisuun kun koira on vielä noin pieni.
Paljolti on myös koiran luonteesta kiinni. Aralle ja epävarmalle koiralle voi olla kauhun paikka joutua eroon laumastaan vieraaseen paikkaan, jossa muut koirat pahimmassa tapauksessa louskuttavat ympäri vuodokauden ympärillä.
Reipas ja itsevarma pentu taas ei välttämättä noteeraa paikanvaihdosta tai laumasta erossa olemista mitenkään.
Kasvattajana otan aina ennen myyntiä selville että ostaja on varannut itselleen " vauvalomaa" , eikä koiraa tulla tulevaisuudessakaan jättämään ihan heitteille. Kyllä koiranottamisen pitäisi olla sen verran pitkäjänteinen prosessi että siihen ei mitään lomia varailla!
Tässä kyselin voisiko mennä siinä vaiheessa kun koira on puolivuotias, ja meillähän se on silloin ollut jo 4 kk. Ja vaihtoehdot on joko viedä koira kasvattajalleen, jolloin se joutuu olemaan erossa perheen toisesta koirasta, tai sitten koirahoitolaan yhdessä perheen vanhemman koiran kanssa.
Ei nyt niin kamalan vastuutonta minun mielestäni, lapsiperheen elämä jatkuu entiseen malliin, vaikka koiria on nykyään kaksi...
ap
Vierailija:
Reipas ja itsevarma pentu taas ei välttämättä noteeraa paikanvaihdosta tai laumasta erossa olemista mitenkään.
kyllä se ero stressaa ja koirahoitola on kova paikka! Minä pitäisin sitä ihan viimeisenä vaihtoehtona eli yritä järjestää hoito muuten.
Oottakaa 4H-DOGSITTER kotiinne hoitamaan koiria, tai laittakaa koirat dogsitterin kotiin.
Tälöin koirat saavat olla yhdessä ja halutessanne jopa omassa kotona. Hinta samaa luokkaa, kun hoitolaan vienti.
meillä on 6kk ikäinen pentu eikä tulisi mieleenikään pistää sitä hoitoon pidemmäksi aikaa, ainakaan täysin vieraaseen paikkaan.
Jos saisit jonkun kotiisi pentua hoitamaan, olisi se paras vaihtoehto.
Asuttiin tosin silloin ulkomailla ja ko. paikka oli tämän perheen koti. Pentu on edelleen intona hoitolaan menosta (paljon kavereita, vaikka niiden kanssa ei leikkimään pääsekään), nykyisin asustaa lomiemme aikana jos ei mukaan voida ottaa ihan häkkikennelissä eikä vanhempaa koiraa enää ole.
Mä alkaisin edellee jos kerran vanhempi koira turvana viedä hoitoon lyhyitä (yksi-kaksi) yötä ihan pennusta alkaen. JA kyllä musta voi jo puolivuotiaan viedä toisen koiran kanssa kaksin viikoksi hoitoon. Yksinäistä koiraa en kuitenkaan veisi.
Toisaalta olen ihan vaan tavallinen koiranomistaja. En kasvata enkä lenkkeilyä kummempaa harrasta koirani kanssa...
mut kyl mä nyt odottaisin kuitenkin sinne liki vuoden ikään. Tietty vaikka yhden yön reissulle voi mennä, ainakin jos hoitajan saisi kotia.
Miksi ottaa koira, jos heti jätettävä hoitoon?