Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusperheelliset! Tuleeko teille koskaan sellaista oloa, että toinen suhde on " väistämättä" se vähäarvoisempi
27.12.2006 |
Ja siinä on jollain tavalla aina mukana " kolmas" osapuoli, tarkoitan lähinnä koko edellistä avioliittoa kaikkine painolasteineen (lähinnä henkisine).
Ja että toista suhdetta aloittaessa kaikki on vain niin paljon hankalampaa. Suhteessa eteneminen hankalampaa, koko ajan pitää joustaa melkein äärirajoille, koskaan ei ole sellaista tunnetta, että suhteen isot päätökset olisivat vain myönteisiä. Päinvastoin, ne ehkä johtavat kovan työn kautta siedettävään tai jollain tavalla parempaan lopputulokseen, mutta askeleista ei voi mitenkään ilman huolta unelmoida.
Tarkoitan nyt näillä isoilla päätöksillä vaikkapa yhteen muuttamista tai yhteisten lasten saamista.
Itse tunnen välilllä ohimenevää katkeruutta siitä, ettei yksikään mies ole koskaan halunnut nimenomaan minun kanssani perhettä. Esikoiseni oli (poikaystävälle vastenmielinen) yllätys. Nykyinen mieheni taas pelkää koko ajan sitä, että hän traumatisoi lapsensa tai entisen vaimonsa.
Se, että ymmärrän, miksi hän niin ajattelee, ei poista täysin sitä, ettenkö olisi pahoillani joskus omasta puolestani.
Kommentit (14)
joskus. Varsinkin kun puolison ex välillä selitti, että sehän (hänen ex, minun nykyinen) on sellainen ja tällainen, kyllä sä tiedät. No, kohta 10v. takana yhteistä elämää ja kaikki hyvin. Toki aina on kaikenlaisia ongelmia, kun on sun, mun ja yhteiset lapset. En vaihtaisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
än lasta...jne.
Jaksuja teille uusperheissä eläville!
Vierailija:
Tosin meillä aika tiukatkin säännöt tapaamisista ym. joka helpottaa arjen pyörittämistä.
ne joustavat kyllä jonkin verran, esim. jos miehellä työmatkoja (niitä on melko vähän, mutta niitä ei voi siirtää).
Meillä sujuu tämä normaali arki mielestäni ihan hyvin, mutta aina käytyämme tietyntyyppisiä " tulevaisuuskeskusteluita" , tulen aika apealle mielelle.
ap
No ei ole tuttua!!Varmana johtuu siitä, että miehelläni oli jo 3 lasta ja itselläni 1. iät minun pojallani 11-v ja miehellä 11,13 ja 15v. Lisäksi mieheni on minua 13v vanhempi. Ensin ajattelin, että tämä mies on minulle se epäsopivin, mutta eipä niin ollutkaan...Johtuisikohan tunteenne siitä, että joissakin tapauksissa olette " eri asemassa" eli jommallakummalla ei ole lapsia ennestään?
Mies ei halunnut lapsia ja kaikki yhteiset suunnitelmat oli kyllä tosi pitkään jäissä. Tein kyllä alusta asti selväksi, että haluan vielä lapsia. Kuuden vuoden yhteiselon jälkeen sain mieheni " kiristettyä" lapsen tekoon ja nyt pienempi on alle puoli vuotias. Olemme tosi onnellisia! Naimisissa on oltu pari vuotta ja kämppä ostettiin samoihin aikoihin.
Miehelläni siis kesti kuusi pitkää vuotta päästä eroon edellisen suhteen henkisistä painolasteista. Onneksi olin kärsivällinen! Tsemppiä sinulle ap!
T: 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni on tosin vaikeavammainen eikä tapaa isäänsä lainkaan. Olen myös ihmisenä sellainen, etten niin hirveästi pelkää traumatisoivani läheisiäni ratkaisujeni kanssa, mikäli vain teen ne olosuhteet huomioon ottaen, enkä tarkoituksellisesti loukkaa ketään.
(Heh, ehkä olen naivi)
ap
ja miestä, joka jälkikasvua haluaa - luonnollisesti minun kanssani. Eli tavoitteet melko korkealla...
Olemme molemmat yli 30-vuotiaita. Itsekään en juuri
tällä
siunaamalla haluaisi vielä lapsen yritykseen ja olen tämän yrittänyt miehelle myös tuoda kaikin mahdollisin tavoin esille.
Syy, miksi nyt kirjoitin on se, että eilen näytin hänelle tältä palstalta kirjoituksen " hedelmätön sukupolvi" , jossa sanotaan mm. että on epäreilua, ettei miehen biologinen kello tunnu koskaan tikittävän.
Sanoin silloin miehelle, että itselläni oli noita aatoksia paljonkin noin 26-vuotiaana. Yksikään silloisista poikaystävistäni ei ollut osoittautunut mitenkään kelvolliseksi perheen isäksi. Olin itse silloin juuri valmistunut koulusta ja ollut aktiivisesti työelämässä 21-vuotiaaasta lähtien. Ajankohta olisi tuntunut tosi sopivalta muuten, paitsi sen puoleen, ettei sitä miestä ollut. Olin ERITTÄIN surullinen asiasta ja tunsin, ettei maailmassa edes ole sellaisia miehiä, jotka haluaisivat parisuhdetta ja perhettä, saati arvostaisivat niitä. Tästä ajankohdasta on nyt 7 vuotta aikaa.
Kun olin tämän sanonut, meillä oli taas pitkä keskustelu siitä, että mies pelkää uusien lasten saamista, eikä missään nimessä halua kahta avioeroa. Eikä tiedä, miten hän voisi olla millään tavalla luottavainen tulevaisuuteen, kun entinen vaimo hänet niin raskaasti petti (exällä oli melkein koko avioliiton ajan rinnakkaissuhde).
Ymmärrän hänen taustaansa vasten sen, miksi hän ajattelee kuin ajattelee, mutta en silti voi välttää sitä, etteikö mieleeni tulisi ajatus " jaahah, siis taas yksi, joka haluaa kanssani vain parhaat palat pullasta - pelkkää kivaa yhdessäoloa, mutta kun tulevaisuudesta aletaan oikeasti puhua, menee pupu pöksyyn" .
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että muistakaa se, että erosta toipuminen aivan täysin vie aikaa useitakin vuosia. Etenkin, jos on heti eron jälkeen rynnätty yhteen, niin totta kai se entinen alkaa jossain vaiheessa kummitella.
Vierailija:
että muistakaa se, että erosta toipuminen aivan täysin vie aikaa useitakin vuosia. Etenkin, jos on heti eron jälkeen rynnätty yhteen, niin totta kai se entinen alkaa jossain vaiheessa kummitella.
Joten on todella vaikea " vain uskoa" , mikäli toinen ei uskalla uskoa mihinkään.
Niin, varmaan pitää, ennenkuin tätä epäillään, kertoa, että meidän suhteemme alkoi kyllä reilusti avioeropäätöksen jälkeen. Ja avioerokin oli tullut voimaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteistä elämää takana jo reilusti enemmän kuin kummallakaan 1. avioliitossan, ja tuollaiset ongelmat ovat olleet ohi jo kauan. Ydinperheissä on ensin onni ja sitten aletaan kärsiä, meillä uusperheissä on toisin päin. Ensin on vaikeaa, mutta sitten onnellista.
Täytyy sanoa, että täysin vieraita ajatuksia minulle nuo alkuperäisen kuvaamat. Taisin olla niin sinut menneisyyden kanssa sitten tai olen jotenkin pumpulipäinen, etten osaa tuommoisia miettiäkään.
16:n kanssakaan en yhdy tuohon kokemukseen, vaikka kyllä uskon, että tuo lienee hyvin yleistä uusperheissä. Meillä vaan jotenkin palat loksahti kohdalleen, ehkä liiankin helposti. Joillekin toisella puolella sukua on tosin vaatinut tämä meidän suhde hivenen sulattelua, mutta itse meidän perheeseen ne ongelmat eivät ole tulleet meidän väliin vaan ovat päinvastoin lähentäneet meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entiset puolisot (ainakin omasta puolestani ja kaipa miehenkin, mitä nyt objektiivisesti pystyn arvioimaan) pikemminkin aiheuttavat sen, että hämärän jälkeen pilvinenkin tuntuu valoistalta.
Tietysti nämä toiset osapuolet kuuluvat elämään, mutta ei se ole meille mitään haittaa aiheuttanut ja ei näy arjessa oikein mitenkään. Me rakastamme toisiamme, olemme perustaneet perheen ja uskon, että meidän kuviossa kaikilla on hyvä olla. Parisuhde on kunnossa ja arvostamme toisiamme, niin siinä on kaikkien lasten hyvä olla. Tottakai ydinperhe olisi helpompi, mutta ei meillä nytkään ole mitään vaikeuksia ollut. Samalla tavalla rakastuttiin, seurusteltiin, muutettiin yhteen jne. Ei siinä lupia kyselty keneltäkään. Se riitti, että molemmat osapuolet olivat valmiita hyväksymään toisen lapset. Lapset ottivat uutisen iloisesti vastaan, koska tykkäsivät tästä " uudesta" aikuisesta elämässään. Se tuntui kaikista luonnolliselta, eikä ole mitään ongelmia syntynytkään. Ehkä me ei olla niin pikkusieluja, että kehitettäisiin ongelmia sellaisesta, missä sitä ei ole!
Kylläpä minä olen helpolla päässyt kun mitään tuollaista ei ole tarvinnut tuntea!
Se tietysti vaikuttaa että meillä ei kummallakaan ole ollut minkäänlaista halua tehdä lisää lapsia. Meillä on yhteensä viisi jälkeläistä. Minun kuopukseni, 6v, asuu kanssamme ja kaikki muut ovat jo maailmalla. Osa perustaa jo omia perheitään.
Ainakin minulle tämä uusi liitto on ollut aivan sen entisen liiton vastakohta. Kaikki asiat on päätetty helposti ja silkkaa onnen tunnetta riittää arjessa aina vaan.
Olen erittäin onnellinen.
Alue: Aihe vapaa
Tosin meillä aika tiukatkin säännöt tapaamisista ym. joka helpottaa arjen pyörittämistä.