Kumppanin kaksi puolta

Kun aloimme seurustella muutama vuosi sitten (molemmilla lapsia ja erottu edellisistä liitoista, kumppani ei tuntunut olevan ihan varma haluaako sitoutua, enkä minä osannut nähdä kaikkia hälytysmerkkejä, tietenkään.

Muutettiin sitten yhteen kuitenkin ja selvisi, että mies ei ollutkaan virallisesti eronnut. Annoin senkin mennä läpi. Hänestä nousi esiin aika kontrolloivia piirteitä siisteyden ja lastwn kurinpidon suhteen. Kumpikaan meistä ei osannut luoda toistemme (teini-ikäisiin) lapsiin suhdetta, ja päädyttiin ratkaisuun, että asumme erillään mutta jatketaan seurustelua vuoden yhdessä asumisen jälkeen.

Alun haasteista suhde on kehittynyt ja kumppani muuttunut aika paljon (hyvään suuntaan). Hänellä on viimeinenkin lapsi lentämässä pesästä ja hän on alkanut puhua yhteen muuttamisesta. Itse epäröin edellisen kokemuksen takia. En osaa täysin luottaa häneen, vaikka viime vuosina hän on osoittanut sitoutumista, auttanut ja ollut tukena todella paljon. Ollut unelmakumppani, vaikkakin on nähty 1-2 kertaa viikossa ainoastaan. Joskus mennyt parikin viikkoa. Hirmu paljon on hyvää tässä suhteessa.

Minä viihdyn itsekseni, en kaipaa arkeeni enää kumppania (vähempikin näkeminen riittää hyvin) ja ajattelen että kasvatan rauhassa tämän oman nuorimmaiseni, jonka täysi-ikäisyyteen on vielä useampi vuosi. Kaikki on aika hyvin, enkä haluaisi keikuttaa venettä.

Kumppani on jopa ottamassa lisätyön, että saisi kerättyä meille pesämunaa yhteiseen kotiin.

Miten voi mennä ajoitus taas näin pieleen.

Uskon että hän tyytyy tähänkin elämäntilanteeseen, koska olemme useamman vuoden nyt oltu yhdessä. Kumpikaan tuskin haluaisi aloittaa taas alusta jonkun toisen kanssa.

Mutta nyt on tunne, että velvollisuudesta pitäisi kuitenkin muuttaa yhteen kun hän sitä niin kovasti toivoo.

Tosin en tiedä mitä siitä sitten tulisi, kun oltaisiin niin paljon yhdessä. Nousisiko samalla tavalla niitä huonoja puolia toisesta esiin.

Ja eipä tuo selviäisikään kuin muuttamalla yhteen.

Tai sanomalla etten halua muuttaa yhteen 😅