Tietääkö joku oikeasti mitä haluaa tehdä elämällään?

Näin nelikymppisenä voin todeta, että mitään syvempää ei ole. Olen etsinyt yli 10 vuotta. Nyt kelpaisi joku rutiinityö, mutta minä en kelpaa sellaiseen.

Mä ajauduin yliopistoon opiskelemaan suht mielenkiintoista alaa, joka ei kuitenkaan ollut mun ykköshakutoive lukion päättyessä. Muutin opiskelupaikan perässä toiseen kaupunkiin, johon tykästyin. Pääsin suotittavan tason töihin aivan toiselle alalle ja kävin siellä opiskelujeni ohessa.

Valmistumisen lähestyessä alkoi kasvaa epäilys siitä ettei opiskelemani ala olekaan minun juttuni. Jatkoin opinnot kunnialla loppuun ja aloin hakea alan töitä jatkaen edelleen toisen alan töissä. Pidin työstä ja työkavereista, mutta en kuitenkaan halunnut jäädä sinne eläkeikään asti.

Reilun puoli vuotta mietin mitä oikeasti haluaisin elämälläni tehdä ja päätin lähteä toteuttamaan pitkäaikaista haavettani. Se vaatisi hakemisen tiettyyn kouluun, parin vuoden intensiivisen koulutuksen ja suuren lainan. Huomasin haun olevan käynnissä tuohon kouluun ja lähetin hakemukseni. En täysin uskonut mahdollisuuksiini ja olinkin iloisesti yllättynyt saatuani opiskelupaikan pitkän hakuprosessin päätteeksi.

Edessä oli muutto uudelle paikkakunnalle ja tutustuminen uusiin kurssikavereihin sekä vaativan opiskelu-urakan aloittaminen. Monta kertaa minulla oli epätodellinen olo siitä, että olin päässyt tuohon kouluun. Opintojen edetessä ala alkoi tuntua yhä enemmän oikealta minulle. Ja yhtäkkiä juuri kun oli ehtinyt oppia riittävästi, että pystyi nauttimaan harjoituksista, edessä olikin valmistuminen.

Nyt vastavalmistuneena mulla on työnhaku menossa. Työpaikan perässä tulen muuttamaan sinne mistä ikinä työpaikan tulenkaan saamaan. Siitä alkaa taas uusi elämänvaihe.

En voi sanoa etteikö mulla olisi mitään eksistensiaalisia kriisejä ollut, mutta en ole antanut niiden paisua suuriksi kriiseiksi asti. Olen tietoisesti käyttänyt aikaa asioiden miettimiseen esim. lenkillä, töihin pyöräillessä ja iltakävelyllä. Ehkä liian nopeat päätökset haittaavat oman paikkansa löytämistä. Jos yhtäkkiä ilman suurempia miettimisiä aloittaa uuden harrastuksen tai työn ja hetken päästä huomatessaan ettei pidäkään siitä aloittaa jo seuraavan, ei ehkä ehdi kunnolla tunnustella omia fiiliksiään. Jos miettisi mitä haluaa ja siltä pohjalta aloittaisi uutta ja malttaisi jatkaa vähän pidempään, jotta ehtisi tunnustella fiiliksiään. Sitten kokeilun jälkeen voisi miettiä mitä hyvää ja huonoa siinä oli ja mitä pitäisi muuttaa, jotta se olisi se oma juttu. Riittävän analysoinnin ja taustatutkimuksen jälkeen valitsisi seuraavan asian kokeiltavaksi, niin että se olisi mahdollisimman lähellä sitä täydellistä.

En minä ainakaan.

Ei kellään ole kaikki koko ajan ihanasti. Se ei ole realistinen ajatus. Ei tämä kuitenkään tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen.

Ei hajuakaan mitä musta tulee isona.

t. 52 v nainen

Sä ajattelet ap että se onnellisuus ja paikan löytäminen tulee siitä mitä tekee ja että tavoite on toteuttaa unelmia. No onhan toki mielenkiintoista ja tärkeää toteuttaa haaveita mutta väitän että se onnellisuus menee kuitenkin toisinpäin. Löydät ensin sen tyytyväisyyden itsestäsi, ettet oikeasti kaipaa mitään. Sitten asiat alkaa loksahdella.