Tuttava halusi vaihtaa alaa ja alkoi kukkakaupaa pitämään.
Niin. Onko tämä ala jotenkin muodissa, tai koetaan kivaksi ja luovaksi työksi, kun on kyllästytty aikaisempaan työhön?
Taloudellisesti oli mahdollista, jotkin aikuistuet ( tai mitä ne onkin) sai käyttöön, lapset jo muuttamassa pois, floristin tutkinto vaikuttaa hienolta.
Sitten vaan liikettä pystyyn.
Koska tuttavapiiri on hyvätuloista ja aktiivista sosiaalisissa ympyröissään, tulee tilauksia kaikenlaisiin illallispöytiin, rapujuhliin, halloween -teemaa sekä kaikki syntymäpäivät ja muut metkkipäivät joita kyllä riittää.
Kaiken lisäksi, kun ollaan kerran samaa porukkaa, niin oikeastaan on vähän pakkokin tilata kukat tuttavalta: tuore kauppias tulee usein myös vieraana paikalle, niin se olisi aika tylyä, jos koristelut olisikin tilattu muualta.
Näinhän sen piti mennä. Siinähän oli pikkukaupungin markkina aikalailla valloitettu.
Mutta se uuden yrittäjän ajanhallinta, se oli toivotonta.
Oikeesti, kun asiakas on tehnyt sen tilauksen, niin sen pitää olla silloin valmis kun on sovittu. Ei auta selittää pitkän kaavan kautta , mitä kaikkea asiaa liittymätöntä on sattunut, kun asiakas on ajanut paikalle hakemaan sitä tilausta.
Myöskään jokin viime -hetkessä -renkaat vinkuen -itse -toimitus- ei ole hyvää asiakaspalvelua.
Tuntuu, että yrittäjä ei sisäistänyt sitä, että nämä tuttavat ja ystävät ovat oikeasti asiakkaita.
En tiedä miten nykyään siellä menee, kun muutin pois paikkakunnalta.
Mutta olisi sen voinut paremminkin hoitaa. Näin sivusta seuranneena.
Kommentit (14)
Kylläpä jäytääkin ap:ta toisen toimeliaisuus. :D
Mä taas rakastan kukkia. En saa niitä millään pidettyä hengissä, siksi yleensä ostankin leikkokimppuja. Ne kestää sen viikon. Näin turhalle ihmiselle kuin mulle, ne tuo suunnatonta iloa. Uskon että moni muukin pitää kukista.
Tämä on yksi nykyisen yhteiskunnan ongelmia. Koska ihmisestä otetaan kaikki irti samaan aikaan kuin itsekeskeistä haaveellisuutta ja epärealismia ruokitaan, tietenkin ihminen alkaa haaveilla helpommasta elämästä. Ennen hakeutumista uusiin opintoihin ei taota kalloon tietoa siitä, mikä työn todellisuus on. Kukkakauppa-ala on kuulemani mukaan erittäin raskasta työtä siksi, että tulos pitäisi tehdä muutamana juhlaviikonloppuna, joihin valmistaudutaan tekemällä töitä jokainen valveillaolohetki. Muulloin sitten ihmetellään, riittääkö rahat. Jos on vaihdettu alaa stressin takia, tuo ei ole paras valinta.
Ajanhallinnan oppimisessa kestää varmaan muutenkin, ja ylibuukkaamisen seurauksia ei välttämättä ymmärrä ennen kuin on kerran ottanut tilauksia enemmän kuin pystyy hoitamaan. Joko siksi, että vuosi on parempi kuin siihenastiset ja tilauksia tulee ensimmäistä kertaa yli kipurajan, tai valmistautuminen pettää jostain syystä. Tai taloudellinen epävarmuus on alkanut syödä realismia ja on toiveajateltu omat resurssit.
En tuomitsisi kaveria. Minusta ongelma on yhteiskunnan tasolla. Kun työpaikkoja ei ole riittävästi eikä palkkaa saa tarpeeksi, kaikenlaista sekoilua ja surua siitä seuraa.
Kukkakaupalla tekisi ihan kunnolla rahaa jos vain laki sallisi. Antaa siis niiden tehdä jotka uskaltaa myydä laittomasti. Varovasti arvioituna 5-10 miljoonan edestä joka kuukausi.
Olen aina miettinyt, että hävikki kukkakaupoissa täytyy olla valtava. Mihin ne kaikki kukat laitetaan?
Kukkakaappa on toisin päin kakkakuuppa.
Vierailija kirjoitti:
Kukkakaupalla tekisi ihan kunnolla rahaa jos vain laki sallisi. Antaa siis niiden tehdä jotka uskaltaa myydä laittomasti. Varovasti arvioituna 5-10 miljoonan edestä joka kuukausi.
Olet mahdollisesti hieman väärässä ketjussa. "Kukkakauppa" ei tässä tarkoita ihan sitä samaa kukkaa, mitä sinä haaveilet myyväsi miljoonilla kuukaudessa. Jus saying.
Tämä menee vähän samaan osastoon kuin nuo pikkurouva-sisustaa-sisustusliikkeet.
kuulostaa siltä että ap on kateellinen tälle tuttavalle
Vierailija kirjoitti:
Ihan turhaa tällainen puuhastelu on. Kukat ovat muutenkin ihan turhia ja juurikin niitä ensimmäisiä säästökohteita. Kaikki kukkien tuotantoon käytettävät resurssit pitäisi käyttää ihan ruoan tuottamiseen.
ei sisustaminen ole turhaa, kukat kuuluu juhliin, onnitteluihin,näyttelytiloihin, arjen piristykseksi
Vierailija kirjoitti:
Olen aina miettinyt, että hävikki kukkakaupoissa täytyy olla valtava. Mihin ne kaikki kukat laitetaan?
hautajaisia, ristiäisiä, häitä, niitä järjestetään joka viikko...ei myynti ole pelkästään,että käydään ostamassa muutama leikkokukka itselle kotiin
Minulla on aina tuoreita kukkia pöydillä heti kesän jälkeen. Kesällä en viitsi laittaa, koska olemme suurimman osan aikaa pihalla, jossa kaikki kukkii.
Jos ruokakunnassa on kaksi aikuista ja toinen saa palkkansa säännöllisesti ja vakaasti, niin silloin sen toisen on helpompi kokeilla yritystoimintaa. Ollaan ikään kuin yhden palkan varassa, mutta kaikki mitä se toinen yrityksellään tienaa on plussaa ja lisää ostovoimaa. Mulla ja puolisolla on tällainen tilanne.
Ihan turhaa tällainen puuhastelu on. Kukat ovat muutenkin ihan turhia ja juurikin niitä ensimmäisiä säästökohteita. Kaikki kukkien tuotantoon käytettävät resurssit pitäisi käyttää ihan ruoan tuottamiseen.