Jos lapset on iältään lähellä toisiaan, mutta toinen on kuitenkin selvästi "isompi", niin tuleeko teillä kinaa siitä, jos isompi saa tehdä eri tavalla?
Esimerkki. Meillä on 6,5 ja 8-vuotiaat. Kun oltiin äsken ulkona, nuoremmalle tuli kumppareiden lisäksi ulkovaatteiden päälle kurahousut ja käsiin kurahanskat. Vanhemmalle vain kumpparit ja normaalit välikausivaatteet. Nuorempi sai kohtauksen siitä, kun vain hänen piti pukea kuravaatteet, vaikka hän käyttää ikäistensä kanssa niitä ihan sujuvasti. Mielestäni perusteluksi riittää kertoa se, että koululaisilla voi olla vaatteet ja 6,5-vuotiaan se pitäisi ymmärtää, eikä jatkaa kiukuttelua. Vai miten?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys itse asiassa. Meidän kaksi vanhinta on eskari ja tokaluokkalainen ja kyllä ne yhdessä pihalla ollessa on ihan samalla tasolla ja leikkii samalla tavalla. Tuntuisi hassulta, että puettaisiin pihalle ihan eri tavalla vain siksi, että toinen on vähän vanhempi kuin toinen. Se taas on eri asia, että ollessaan eskarissa ja toinen koulussa, siellä on kummassakin omat säännöt ja käytännöt, ja kumpikin noudattaa siellä ollessaan niitä tietysti.
Ota huomioon se, että esikoululaisella ei välttämättä ole muita kunnollisia veden ja kuran kestäviä vaatteita, koska ne kurikset on joka tapauksessa pitänyt hankkia esikoulua varten.
Koululaisella puolestaan on koulua varten hankittu veden kestävät välikausivaatteet.
Tällöin aloittajan esimerkissä molemmilla on ehkä ollut heidän parhaiten veden kestävät vaatteensa päällä.
Todennäköisesti näin on ollut, jolloin tilanne ollut molemmille tavallaan sama.
Meillä lähinnä sama vikinä rahasta. Nuorempi kiljuu, että vanhempaa lasta suositaan ja hän tarvitsee hyvitystä. Ikäeroakin 5 vuotta. Esimerkiksi vanhemmalle lapselle ostettiin auto, joka maksoi 4700 Euroa, niin tämä 13-vuotias alkoi huutaa, että hänelle 4700 hyvitystä ja kun ei suostuta, niin kauhea draama siitä, että on vissiin ylimääräinen ja perheessä on suosikkijärjestelmä jne. Ihme metakkaa, kun kumpikin saa aikanaan about samat asiat. En ala nyt jostain kaivamaan väkisin tuollaista summaa varhaisteinille ja piste. Hän saa sitten auton tai mitä tarvii, kun on sen aika. Jos meillä on varaa. Sekin on mahdollista, ettei rahaa ole sitten. Tiedän monia perheitä, joissa esimerkiksi iltatähti on saanut paljon sellaista, mitä vanhemmat sisarukset eivät ole saaneet. Vanhempien tulotaso, lainat jne. on niin erilaiset eri elämäntilanteissa.
Meillä on tokaluokkalainen, joka ei käytä enää kurahousuja, ja naapurissa on ekaluokkalainen kaverinsa, jolla näyttää välillä olevan vielä kurahousut käytössä, kun meidän pihalla puuhailevat yhdessä. Ei ole minun korviin kantautunut, että olisi mitään ongelmaa tässä ollut, että on erilaiset vaatteet.