Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ei osaa nähdä asioita toistenkin näkökulmasta?
21.09.2023 |
Oletteko tavanneet ihmisiä, jotka kuvittelee olevansa etuoikeutettuja jonkun kokemuksen tai taustansa vuoksi tekemään tai sanomaan jotain loukkaavaa muille?
Minulla on tuttava jonka toinen vanhempi on kuollut kun tämä tuttava on ollut lapsi. Tämä tuttava on hyvin hyökkäävä toisinaan ja erityisesti häntä tuntuu ärsyttävän yksi toinen kaverini, jonka vanhempi on ollut päihdeongelmainen. Hän on joutunut kokemaan tosi raskaita asioita tämän vanhemman päihteidenkäytön vuoksi eikä heillä koskaan ole ollut ns. hyvää suhdetta. Tämä tuttava on toisinaan hyvinkin ilkeä tätä kaveriani kohtaan, hän esimerkiksi ilkkuu kaverin vanhemmasta ja toisaalta raivoaa siitä että tämän kaverin pitäisi "kunnioittaa" vanhempaa kaikesta huolimatta, että pitäisi olla kiitollinen ja että kaveri on onnellinen että hänellä ylipäätään on vanhempi elossa. Tuttava ei siis yhtään ymmärrä asiaa kaverin kannalta eikä osaa katsoa asiaa muusta kuin omasta näkökulmastaan. Toisinaan alkaa suurempikin show, missä tuttava huutaa muille että te ette tiedä elämästä yhtään mitään, mä olen kokenut enemmän kuin te muut, jne. Huoh.
Ollaan kaikki suunnilleen kolmekymppisiä joten ei ihan teinimeiningistäkään ole kyse. Luulisi, että sen ikäisellä olisi jo vähän kokemusta elämästä, ettei kaikkea aina vertaisi vain niihin omiin kokemuksiin.
Kommentit (4)
Tuossa tuskin on kyse siitä, että hän kokisi oikeasti olevansa etuoikeutettu puheisiinsa ja tekoihinsa taustansa takia. Todennäköisesti se on hänelle vain tekosyy ja oikeasti on kyseessä vain ihminen, jolla ei ole erityisemmin kykyä tuntea empatiaa.
Se mistä tämä sitten johtuu on ihan kokonaan toinen asia. Voihan se olla, että tämä ilkeä kaveri on omassa menneisyydessään pahasti traumatisoitunut ja oireilee sitä sitten tuolla tavalla. Suojelee itseään kovuudella ja hyökkäävyydelllä.
Niin tai näin, huonoa käytöstä ei tarvitse sietää oli sen taustalla sitten millaiset syyt. Kaverilta voi kysyä miksi hän on niin ilkeä ja tarvisiko hän itse kenties apua? Tai sitten voi vaan poistaa myrkyllisen ja satuttavan ihmissuhteen elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavasi ei varmaankaan ole koskaan todella surrut vanhempansa kuolemaa. Käsittelemätön suru muovautuu ajan myötä katkeruudeksi ja vihaksi niitä kohtaan, jotka "kehtaavat" tuntea normaaleja tunteita ja olla rehellisiä itselleen. Se ihan selvästi kuuluu tuttavasi "pitää olla kiitollinen" ja "ette tiedä elämästä yhtään mitään" - kommenteista, että hän on pahasti katkeroitunut ja yrittää nyt marttyyrimaisesti saada korotettua itsensä kaverisi yläpuolelle. Hän ei todennäköisesti tiedosta asiaa ollenkaan. Kunhan vain huutaa pahaa oloaan ja kärsii samalla hiljaa siitä, että ei uskalla kohdata kipuaan vanhemman menetyksestä. Se ei silti oikeuta häntä käyttäytymään noin julmasti kaveriasi kohtaan. Miksi olette hänen kanssaan tekemisissä, jos hän ei osaa suhtautua asiallisesti kaverisi kokemuksiin eikä näe ongelmaa käytöksessään?
Tosiaan, hoitamattomalta traumalta kuulostaa. Masentunut ihminen on hyvin itsekeskeinen, ja masennustakin on myös ns. toimivan ihmisen masennusta (suorittajatyypit), ja olen miettinyt viime aikoina paljon tuota minkä aiempi kommentoija tosi fiksusti sanoitti, että käsittelemätön suru katkeroittaa. Mietin siis sitä - ehkä vähän vanhakantaisesti ajatellen - että tekeekö se hoitamaton suru ja katkeruus lopulta ihmisen masentuneeksi, ja sitä kautta tulee se itsekeskeisyys. Vai voiko olla vain tuota hoitamatonta surua ja raivoa ja niitä negatiivisia tunteita ilman masennusta? Että tekeekö kaikki tuo negatiivisuus ihmisestä itsekeskeisen? Vai onko ihminen ulospäin raivoava alitajuisesti siitä syystä, että tietää, jos päästäisi surun pintaan, hän menettäisi toimintakykynsä ja masentuisi.
Sorry sekava vuodatus. Aihe kiinnostaa, mutta en ole vielä selvittänyt ajatuksiani asian suhteen.
Tuollaisia ihmisiä tuntuu aina löytyvän. Minä, minä ja minun maailmani.