Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vapaaehtoisesti yksinäiset

Sinkuksi
16.09.2023 |

Jokin aika sitten luin iltapäivälehdestä jutun naisesta joka oli hiukan alle 50 v ja ollut jo jonkin aikaa vapaaehtoisesti ilman parisuhdetta. Kertoi omista syistään valintaansa ja miten yhteiskunta ja ihmiset usein katsovat kieroon tällaista valintaa. Sitkeässä elää ajatus että parisuhde on ainoa oikea tapa elää ja naisen osa siinä on nimenomaan olla jonkinlainen ylläpitäjä, mahdollistaa sujuva arki puolisolle ja lapsille, organisoida ja huolehtia. Siihen pisteeseen asti että enää ei oikeastaan ole omaa elämää. Olen itse jo vuosia miettinyt että mikä omassa olemisessani ja parisuhteessani mättää. Jutun luettuani paloja loksahteli kohdilleen. Miehessäni ei ole vikaa eikä sinänsä parisuhteessakaan, se ei vaan enää tunnu hyvältä elämäntavasta. Kaipaan olla yksin, ei kompromisseja, ei neuvottelua, omien menojen selvittämistä ja järjestelyjä. Kaipaan spontaaneja ratkaisuja, oman itseni kuuntelua. Että mitä vain minä juuri nyt haluan riippumatta kenestäkään. Tiedän viihtyväni ja pärjääväni yksin vaikka olen koko aikuisikäni ollut parisuhteessa. Kertokaa, onko kokemuksia tai ajatuksia.

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eronnut yli 20 vuoden avioliiton jälkeen, aviomies oli hyvä ja kaikki sinänsä hyvin. Olen ollut yksin sitten sen jälkeen, enkä kaipaa miestä 24/7-suhteeseen ainakaan toistaiseksi. Välillä tunnen surua, mutta en kadu.

Seksiä kaipaan kyllä, mutta kynnys lähteä etsimään on korkealla, ja pitäisi tietää että olisi hyvää, ei montaa halua kokeilla.

Tunteita minulla on jo pari vuotta ollut varattua miestä kohtaan, ehkä juuri siksi että hän on turvallinen vaihtoehto koska siitä ei voi koskaan tulla mitään, mutta saan tunteilla ja kuvitella.

Vierailija
2/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut koko elämäni vapaaehtoisesti ilman parisuhdetta. En pidä miehistä, enkä halua seksiä. Olen silti hetero, eli naiset eivät kiinnosta romanttisesti. Miehet vaan ovat ilkeitä kakkapäitä, eikä minulla ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Meillä ei ole toisillemme mitään annettavaa. Ihastun kyllä miehiin aika ajoin, mutta se karisee heti kun paljastuu, että mies on tavallinen miessika, eikä ihminen. Miehet ovat kyllä lähestyneet ja on pyydetty vaimoksi ja sänkyyn. Kaikille on ollut sama vastaus: Ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnellisesti yksineläjiä on omassa sosiaalisessa piirissä aika paljonkin. Muutamia onnellisia itsellisiä yli 80v. naisia tunnen. Heillä on vilkas sosiaalinen elämä eivätkä ole koskaan kaivanneet ketään rinnalleen. Tunnen myös joitakin vanhempia poikamiehiä, joilla yksin eläminen on ollut oma valinta. Harrastuksia heilläkin riittää. Ulospäin näyttää siltä, että heillä ei elämä todellakaan ole tylsää.

Vierailija
4/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yksi vapaaehtoisesti yksinelävä nelikymppinen.

En tiedä sanoisinko itseäni edes sinkuksi, koska mielestäni sinkku on sellainen joka aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti etsii seuraa. Tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa parisuhde tai edes mikään tapailukuvio.

Takana yksi pitkä, 20 vuoden parisuhde. Minunkaan ex-miehessä ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta elämän arvot ja ennen kaikkea elintavat olivat niin erilaiset, että yhdessä oleminen ja asuminen oli ahdistavaa.

Vierailija
5/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta olsi useimmiten huomattava tehdä ero siihen, että on uskoakseni eri asia asua ja elää yksin ja itsekseen ja mahdollsiesti vielä sinkkuna vapaasta omasta valinnasta ja tahdosta kuin elää vastoin omaa tahtoa ja toiveita ajasta toiseen yksinäisenä ja ilman ainoatkaan läheistä ja vastavuoroista ihmissuhdetta tai muuta mahdollsiuutta tulla huomioiduksi; nähdyksi ja kuulluksi; kosketusta -henkistä ja fyysistä kosketusta- unohtamatta.

Uskovainen mies

Vierailija
6/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut koko elämäni vapaaehtoisesti ilman parisuhdetta. En pidä miehistä, enkä halua seksiä. Olen silti hetero, eli naiset eivät kiinnosta romanttisesti. Miehet vaan ovat ilkeitä kakkapäitä, eikä minulla ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Meillä ei ole toisillemme mitään annettavaa. Ihastun kyllä miehiin aika ajoin, mutta se karisee heti kun paljastuu, että mies on tavallinen miessika, eikä ihminen. Miehet ovat kyllä lähestyneet ja on pyydetty vaimoksi ja sänkyyn. Kaikille on ollut sama vastaus: Ei.

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut tämän tekstin. Olen samanlainen ja täysin samaa mieltä!

N.22

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta olsi useimmiten huomattava tehdä ero siihen, että on uskoakseni eri asia asua ja elää yksin ja itsekseen ja mahdollsiesti vielä sinkkuna vapaasta omasta valinnasta ja tahdosta kuin elää vastoin omaa tahtoa ja toiveita ajasta toiseen yksinäisenä ja ilman ainoatkaan läheistä ja vastavuoroista ihmissuhdetta tai muuta mahdollsiuutta tulla huomioiduksi; nähdyksi ja kuulluksi; kosketusta -henkistä ja fyysistä kosketusta- unohtamatta.

Uskovainen mies

Minunkin mielestäni tuo otsikko on itsensä kumoava, koska kukaan ei ole vapaaehtoisesti yksinäinen. Voi kyllä olla vapaaehtoisesti yksin, mutta se ei tarkoita välttämättä että tuntee yksinäisyyttä. Kun taas yksinäinen on yksin tai tuntee itsensä yksinäiseksi vaikka ei haluaisi olla.

Vierailija
8/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole ikinä kaivannut ihmisiä, en edes omia lapsiani. Yksinoloa olen kaivannut lukemattomia kertoja. Minulla ei ole ikinä ollut tarvetta toiseen ihmiseen, mutta yksinoloon sitäkin enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen lähinnä näitä uhrutujia, jotka väittävät yhteiskunnan pakottaneen hänet parisuhteeseen. Olen ihan mielelläni ja täysin vapaaehtoisesti parisuhteessa. Meillä kumpikin tekee kotihommia ja hoitaa lapsia. Eikö oikeasti aikuiset ihmiset saa näitä sovittua keskenään?

Vierailija
10/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olsi useimmiten huomattava tehdä ero siihen, että on uskoakseni eri asia asua ja elää yksin ja itsekseen ja mahdollsiesti vielä sinkkuna vapaasta omasta valinnasta ja tahdosta kuin elää vastoin omaa tahtoa ja toiveita ajasta toiseen yksinäisenä ja ilman ainoatkaan läheistä ja vastavuoroista ihmissuhdetta tai muuta mahdollsiuutta tulla huomioiduksi; nähdyksi ja kuulluksi; kosketusta -henkistä ja fyysistä kosketusta- unohtamatta.

Uskovainen mies

Minunkin mielestäni tuo otsikko on itsensä kumoava, koska kukaan ei ole vapaaehtoisesti yksinäinen. Voi kyllä olla vapaaehtoisesti yksin, mutta se ei tarkoita välttämättä että tuntee yksinäisyyttä. Kun taas yksinäinen on yksin tai tuntee itsensä yksinäiseksi vaikka ei haluaisi olla.

Niin. Yksinäisyys on hyvin erityien tunne ja tai olotila.  Joidenkin on myös hyvin vaikea käsittää sitäkään, kuinka osa voi kokea itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisi muita ihmisiä eli pelksätään se, että on esimerkiksi perhe tai puoliso ei poista yksinäisyyttä. - - - Pahimmillaan luullakseni saattaa tehdä entistäkin yksinäisemmäksi.

Uskovainem mies

Vierailija
12/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Varo nyt hieman että et tee ja aja  itsestäsi tahattomasti yksinäiseksi omilla tylsillä ennakkoluuloillasi.

Uskovainen mies

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Työskentelen miesvaltaisella alalla ja näillä miehillä on kaikilla puoliso. Osalla jo toinen kierros menossa. Kukaan ei ole puolisoa hommannut tinderistä. Oletko miettinyt miksi olet luonut tuon olen tavallinen mies enkä kelpaa kenellekään kuplan. Itse en tunne yhtäkään miesmallia.

Vierailija
14/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Jos toiseen ei saa mitään yhteyttä, tai toisen kanssa ei ole mitään puhumista, niin ei siinä koulutus tai palkka paljon auta.

Naiset viihtyy myös yksin, jos mieleistä ei löydy, ja sekös miehiä harmittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

N46 kirjoitti:

Eronnut yli 20 vuoden avioliiton jälkeen, aviomies oli hyvä ja kaikki sinänsä hyvin. Olen ollut yksin sitten sen jälkeen, enkä kaipaa miestä 24/7-suhteeseen ainakaan toistaiseksi. Välillä tunnen surua, mutta en kadu.

Seksiä kaipaan kyllä, mutta kynnys lähteä etsimään on korkealla, ja pitäisi tietää että olisi hyvää, ei montaa halua kokeilla.

Tunteita minulla on jo pari vuotta ollut varattua miestä kohtaan, ehkä juuri siksi että hän on turvallinen vaihtoehto koska siitä ei voi koskaan tulla mitään, mutta saan tunteilla ja kuvitella.

Miksi erosit hyvästä liitosta?

Vierailija
16/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Tässä oikeastaan hyvä esimerkki miksi olen mieluummin yksin ja ajatuskin parisuhteesta tuntuu vastenmieliseltä. En jaksa mitään "miksei hyvä mies kelpaa", aivan kuin meidän naisten velvollisuus olisi ottaa puolisoksi se itseään hyvänä miehenä pitävä vain koska hän haluaa parisuhteen ja hyötyy siitä.

Minä en hyödy mitään enempää parisuhteesta kuin mitä saan jo yksin elävänä. Saan elää elämääni omalla tavallani, tehden itse itseni onnelliseksi niillä valinnoilla mitä teen, ei kompromisseja, ei kenenkään toisen palvelemista, vaan teen asioita vain itseäni varten. Olen elänyt parisuhteissa, mutta vain yksin ollessa olen aidosti onnellinen, joten näin olen nyt elänyt jo vuosia.

Vierailija
17/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaavat vain 20% miehistä. Esim tinderissä 10% miehistä saa lähestulkoon kaikki viestit.

Näistä miehistä löytyy ennestään jo paljon kilpailua ja siten näillä miehillä on varaa nirsoilla. Ollaan joko pimperon perässä tai löydetään parempaa. Loput 80% tavalliset miehet ovat naisille täysin näkymättömiä.

Te olette yksin, koska oma nirsoutenne on teille tärkeämpää kuin rakastavainen suhde. Helvetti rupeatta vänkkäämään jostain miehen senttimetreistä, koulutuksesta yms. Mitä vikaa sähkärissä on joka tienaa 3k?

Sori, mutta et vaikuta kovin "rakastavaiselta".

Vierailija
18/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut koko elämäni vapaaehtoisesti ilman parisuhdetta. En pidä miehistä, enkä halua seksiä. Olen silti hetero, eli naiset eivät kiinnosta romanttisesti. Miehet vaan ovat ilkeitä kakkapäitä, eikä minulla ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Meillä ei ole toisillemme mitään annettavaa. Ihastun kyllä miehiin aika ajoin, mutta se karisee heti kun paljastuu, että mies on tavallinen miessika, eikä ihminen. Miehet ovat kyllä lähestyneet ja on pyydetty vaimoksi ja sänkyyn. Kaikille on ollut sama vastaus: Ei.

Sinun tulisi selvittää omat traumasi ja sitä kautta ymmärtää miksi ihastut tuollaisiin epäkypsiin miehiin.

Vierailija
19/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos, hyviä kommentteja. Ja totta, otsikkona on hieman kökkerö, on eri asia olla yksin tai yksinäinen. Tarkoitin nimenomaan ilman parisuhdetta olemista joka ei toki sulje pois muita ihmissuhteita. Muutamissa kommenteissa paistaa (ehkä hieman katkeralla sävyllä höystetty) ymmärtämättömyys tällaista elämäntapaa kohtaan. Kaikki ei tosiaan ymmärrä miksi joku haluaa olla yksin ja moni yhdistää sen jonkinlaiseen nirsouteen ja "kun-mikään-ei-riitä"- asenteeseen mutta siitä ei ole kyse. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Tiedän jo valmiiksi että kun asian lopulta nostan miehen kanssa pöytään hän loukkaantuu alkaa kysellä mitä teki väärin jne. Mutta kyse ei ole siitäkään. Jos haluaa olla yksin ei ole väliä mitä toinen tekee. Ja pienenä tilastotietoja, n. 50v naisista 20 % haluaa olla ilman parisuhdetta. Iän mukana luvut hieman vaihtelee mutta miehistä ainoastaan 2 % iästä riippumatta.

Vierailija
20/22 |
16.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituksen otsikko on vähän harhaanjohtava. Yksineläjä ja yksinäinen on kuitenkin täysin eri asioita.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä kahdeksan