Miksi jotkut ihmiset eivät käy koskaan missään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 45-vuotias nainen, enkä ole käynyt viihteellä oikein edes nuorena. Lempibändien ja -artistien keikoilla kävin jonkin verran noin 30-vuotiaaksi asti, mutta sitten sekin jäi. Työpaikkojen rientoihin en osallistu koskaan ellei ole ihan pakko. Matkustelin nuorempana jonkin verran, mutta koronan jälkeen sekin on jäänyt.

Syy: olen meluherkkä introvertti, joka inhoaa teennäistä small talkia ja suomalaista kännikulttuuria. En jaksa sitä, että kaikki pitää kuvata someen, juomat ja syötävät maksavat tuhottomasti, musat soi niin kovalla että muille pitää huutaa ja seuraavana päivänä väsyttää ja on huono olo vaikka ei olisi edes juonut mitään. Lentämistä en pysty itselleni perustelemaan ilmastokriisin keskellä, eikä oikeastaan kiinnostakaan matkustaa minnekään, missä on vaan lisää ihmisiä. Kesäisin vuokraan jostain mökin muutamaksi viikoksi ja menen sinne.

Voisin esittää vastakysymyksenä, että miksi ihmisillä on niin huono olla, että rauhoittumisen sijaan jokainen hetki pitää tuutata täyteen ohjelmaa ja sellainen joka haluaa olla omassa rauhassa osallistumatta kulutushuumaan on omituinen?

Allekirjoitan kaiken tämän. Aivan kuin omasta suustani, paitsi että olen 42-vuotias mies.

Luulen, että aika moni ihminen aivan aidosti mutta tiedostamattaan pelkää olla itsekseen ja aivan rauhassa oman päänsä kanssa. Tarvitsevat jatkuvaa ulkopuolista ärsykettä, tai joutuvat kohtaamaan itsensä.

Huom. Aika moni. Ei yhtäkuin kaikki.

Tässähän oli siis kyse ihmisistä, jotka eivät käy koskaan missään. Itse käyn paljon kaikkialla, mutta normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä on niin paljon vapaa-aikaa, että ehdin olla oman pääni kanssa aivan mahdottoman paljon. Melko kärjistämistä siis tuo.

Mikähän versio mä olen. En käy työpaikan pikkujouluissa enkä vastaavissa, tyhypäiville otan mieluummin vaikka palkattoman vapaan kuin menisin. Ei huvita. En harrasta mitään missä tapaisin ihmisiä. En käy missään tapahtumissa, vaan jos kuulen vaikka keskustassa viikonloppuna olevan jonkun "kivan kesätapahtuman" niin käyn ruokakaupassa jo aiemmin ettei varmasti tarvitse viikonloppuna sinne mennä. Keikoilla voisin käydä, mutta en kestä sitä että ihmiset hyppii, tönii ja laulaa niin etten kuule artistia. En siis käy niissäkään.

Matkustelen kyllä, omalla asuntoautolla oman miehen kanssa Pohjoismaissa, en millään muulla tavoin. Yöpymispaikat valitaan aina kaukana muista ja välttelen edes tervehtimisiä :D ja asun tietenkin maalla enkä välitä edes käydä kaupungissa.

Mutta työni on äärimmäisen sosiaalista.

Matkustin aikaisemmin paljon ja asuinkin ulkomailla useamman vuoden. Sittemmin muutettuani maalle vanhaan lapsuudenkotiini en ole halunnut lähteä sieltä enää mihinkään. Odotan lomaa, koska silloin voin taas olla kotona niin paljon kuin haluan. En tiedä itse miksi näkökulmani on muuttunut näin perusteellisesti. Olen edelleen kiinnostunut ulkomaista, mutta riittää kun voi katsella niitä telkkarin tai netin kautta tai kuunnella muiden matkakertomuksia.

Minä olen tuollainen. Viihdyn hyvin kotona. Lenkkeilen koiran kanssa. Pyöräilen. Käyn salilla. L7säksi tulee oltua luonnossa. Minua ei kiinnosta matkustaa eikä riekkua kapakoissa ym. Mielestäni elän oikein mielekästä elämää. Se lienee tärkeintä.

Itse olen tämän kaltainen ihminen ja vastaukseni on sinulle, ei sitten millään tavoin ole sinun asiasi tietää.

Ovat erakkoja omasta halusta

Kärsin metelistä/kovista äänistä, en käytä päihteitä enkä tykkää valvoa. 

Minä olen nuori eläkeläinen, joten työpaikkojen riennoista en tiedä mitään. Mutta minulla oli monta vuotta tuossa kun en käynyt missään sairastumiseni jälkeen, koska olin niin uupunut ja voin niin huonosti. Nyt on löytynyt hoito, joka lievittää oireitani ja tuntuu, että olen saanut elämäni takaisin. Jaksan taas käydä konserteissa kuuntelemassa livemusiikkia, josta ennen sairastumistani suunnattomasti nautin. Viihdyn kotona erinomaisesti, mutta yritän jaksaa vähintään kerran kuussa käydä jossain konsertissa/festareilla/muussa tapahtumassa. Alkoholia en juo lainkaan, mutta hyvin olen keikoilla viihtynyt siitä huolimatta. Kuuntelen esityksen ja lähden kotiin. Käyn tapahtumissa aina yksin niin saan mennä omien aikataulujeni mukaan.

Minä käyn kyllä ulkomaanmatkoilla, teatterissa, konserteissa ja elokuvissa.  En vaan yleensä kerro työpaikalla näistä käymisistäni, en myöskään raportoi kaikille kavereilleni ellei sitten otenkin erikseen tule puheeksi.

Työpaikan bileet eivät vaan snää kiinnosta.  Liikaa ihmisiä joita en tunne ja korviariipivä meteli.

Joten jos olen työkaverini, voit kuvitella etten koskaan käy missään.

Ja haluaisin tietää, mitä se pönötys on - palstan mukaan sitä tehdään aina siellä, missä kirjoittaja ei tykkää olla.  Häissä, hautajaisissa, syntymäpäivillä, lakkiaisissa ja nyt jo kotonakin.

Miksi pitäisi käydä? Minä en käy missään koska viihdyn vain yksin kotona.

Vähän OT mutta mulla on aina ollut hankalaa työelämässä sen takia etten ole sosiaalinen. Työni itsessään ei ole kovin sosiaalista (olen kirjanpitäjä) mutta työyhteisön pakkososiaalisuus ärsyttää. Väsyn työntekoa enemmän sosiaalisista aamukahvihetkistä, joissa on pakko yrittää keksiä juteltavaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa työ on ainoa yhdistävä tekijä ja joiden kanssa en missään tapauksessa viettäisi vapaa-aikaani. Just selviän normista työviikosta, mutta kaikki ratkiriemukkaat tyhy-päivät työajan ulkopuolisista pikkujouluista ja muista tapahtumista on mulle silkkaa tuskaa. Ei riitä, että tekee työnsä hyvin vaan sen lisäksi pitäisi olla ekstrovertti ja osallistua täysin keinotekoisen firman me-hengen luomiseen. Introvertille on hirveä ajatus joutua viettämään 40 pakollisen työviikkotunnin lisäksi vielä vapaa-aikaakin työihmisten kanssa sellaisten asioiden parissa, joita ei tee muutenkaan ikinä (baareissa käyminen, karaoke, firman naamiaiset jne.)

En käy vapaa-ajalla juurikaan missään koska työelämä ja työkaverit, joita ei voi valita, imee kaiken energian..

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT mutta mulla on aina ollut hankalaa työelämässä sen takia etten ole sosiaalinen. Työni itsessään ei ole kovin sosiaalista (olen kirjanpitäjä) mutta työyhteisön pakkososiaalisuus ärsyttää. Väsyn työntekoa enemmän sosiaalisista aamukahvihetkistä, joissa on pakko yrittää keksiä juteltavaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa työ on ainoa yhdistävä tekijä ja joiden kanssa en missään tapauksessa viettäisi vapaa-aikaani. Just selviän normista työviikosta, mutta kaikki ratkiriemukkaat tyhy-päivät työajan ulkopuolisista pikkujouluista ja muista tapahtumista on mulle silkkaa tuskaa. Ei riitä, että tekee työnsä hyvin vaan sen lisäksi pitäisi olla ekstrovertti ja osallistua täysin keinotekoisen firman me-hengen luomiseen. Introvertille on hirveä ajatus joutua viettämään 40 pakollisen työviikkotunnin lisäksi vielä vapaa-aikaakin työihmisten kanssa sellaisten asioiden parissa, joita ei tee muutenkaan ikinä (baareissa käyminen, karaoke, firman naamiaiset jne.)

En käy vapaa-ajalla juurikaan missään koska työelämä ja työkaverit, joita ei voi valita, imee kaiken energian..

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen ilmiö, että miten samaan työpaikkaan työkavereiksi valikoituukin juuri sellaiset ihmiset, joiden kanssa ei voisi muuten olla missään tekemisissä ;) Samoin monilla on naapurit aina ihan kauheita, lasten kavereiden vanhemmat on jotenkin vääränlaisia jne.

Tuli mieleen, että tosi monet tuntuu ajattelevan, ettei ihminen tee mitään tai käy missään, jos ei siitä ole somepäivityksiä. Eli jos vaikka käy matkoilla, ravintolassa tms. ja siitä ei ole somepäivitystä niin sitähän ei ole siis tapahtunut. Mutta kun on ihmisiä, jotka ei tee instastooria jokaisesta liikkeestään...

Joskus kolmekymppisenä osallistuin kaiken maailman työpaikan juttuihin mut näin viidenkympin rajan ohitettua ei vaan huvita. Ihana olla kotona ja viettää viikonloppua rauhassa. Nuorena biletin tosi paljon, onneksi, niin nyt ei enää tartte. Työn puolesta matkustan paljon joten senkään vuoksi ei joka lomalla huvita lähteä reissuun.

Vierailija kirjoitti:

Joukossa tyhmyys tiivistyy ja kuten voi nähdä massoja on helppo ohjailla suuntaan jos toiseen. Ihmisen taivallus maapallolla on kuin kärpäsen paska meressä ja globalisaatio johtaa todella nopeasti lajituhoon eli kun homosapiens lähti afrikasta leviämään syrjäyttäen alkuperäiskansat kuin syöpä. Jostain syystä budhalaisuus ei kehoita tappamaan vääräuskoisia vaan tutkimaan enemmän itseään saavuttaakseen mielenrauhan. Veikkaan että budhismin hiilijalanjälkeä on vaikea edes havaita verrattaessa sitä muihin uskomuksiin tavasta elää elämää oikein.

Kuule ruumiit gangesissa ovat kauhea ympäristöteko ja nuo maat maailman viemäreitä oikein päästöissä. Just nuo maat!

Oon just ap:n kuvailema. Työni on todella ihmisläheistä, enkä vapaa-ajalla halua viettää aikaa yhdenkään (itselleni) ei tärkeän ihmisen kanssa. Oon väsynyt ihmisten pinnallisuuteen, epärealistisuuteen (on vain oikeuksia) ja siihen kuinka kaikesta valitetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että tosi monet tuntuu ajattelevan, ettei ihminen tee mitään tai käy missään, jos ei siitä ole somepäivityksiä. Eli jos vaikka käy matkoilla, ravintolassa tms. ja siitä ei ole somepäivitystä niin sitähän ei ole siis tapahtunut. Mutta kun on ihmisiä, jotka ei tee instastooria jokaisesta liikkeestään...

Se on just näin. Mä osaan myös siivota, kokata, urheilla ja pestä ikkunat ilman et ilmoitan niistä someen.

Älykkyysosamäärä korkea niin ei tarvi tolkuttajia ympärille. Eisteinkin haaveli majakanvartijan tehtävistä juuri siksi. Se oli unelma ammattinsa ja sama täällä. Minimi tolkuttajia niin hyvä on ihan paras. Eikä kukaan kärsi siitä ellei tule häiriköimaan sitten lyön rajaa ja lujaa.

Vierailija kirjoitti:

Mieli jos sairastaa niin silloin tuskin huvittaa mikään. Siinä joidenkin syy tekemättömyydelle.

Mitäs tekemistä tekemättömyydellä on esim. viihteellä käymiseen?

Itseäni ei kiinnosta mennä katselemaan ryyppäävää väkeä, joten jätän väliin jos vain mahdollista. Matkustelen kyllä, mutta lähinnä mieheni kanssa, 2-4krt vuodessa. Onneksi hänkään ei juo, ja nauttii hiljaisuudesta, kuten minäkin.

Kotona riittää kyllä tekemistä puutarhassa, nikkaroinnissa, käsitöissä ja lukemisessa. Näin muutama mainitakseni, välillä ei riitä tunnit vuorokaudessa. Matkailemme myös kotimaassa ja mökkeilemme.

Lähinnä tulee mieleen ettemme edes ehtisi kaiken maailman kissanristiäisiin. 

Aika monet tapahtumat ovat täysin tyhjänpäiväisiä, ja niiden pointti on lähinnä juuri jokin näyttäytyminen tai tärkeily (minäpäs kuulun tähän porukkaan, tai minäpäs olen tässä asiassa mukana). Lisäksi minulla ei ole tapana jakaa somessa oikeastaan mitään, mitä teen, ja ystäviä nähdessänikään en luettele heille jokaista asiaa mitä olen tehnyt, joten oikeastaan kukaan muu kuin puolisoni ei tiedä kaikista tekemisistäni.