Miksi jotkut ihmiset eivät käy koskaan missään
viihteellä, eivät osallistu pikkujouluihin, yhteisiin tapahtumiin tms. siis eivät käy ikinä missään, edes matkoilla. Ja tunnen monia jotka ovat todella sosiaalisia, eli mistään introverteista tms ei ole kyse. Kotona vaan pönöttävät.
Kommentit (869)
Ensiksi hirveä vaiva valmistautua ja sitten on olla jumissa jossain tylsässä paikassa. Käytän enemmin aikani johonkin mielenkiintoiseen ja/tai hyödylliseen.
Työskentelen sairaanhoitajana päivystyksessä. Mä olen vapaa-ajalla aika väsynyt, ikää kohta. 50. Ravintolaelämä ei kiinnosta. Mieluiten käyn yksin kävelyllä sekä olen kotona. Matkustellut olen jonkin verran mutta ei vasn enää jaksa lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahan puute on todennäköisin syy. Sitä ei välttämättä kehdata kertoa, ja siksi vain jättäydytään pois tai keksitään huono tekosyy.
Osa ihmisistä passivoitui koronan aikaan, kun ei ollut mitään menoja mihinkään. Tottuivat kotonaoloon, eivätkä koronan väistyttyä enää jaksaneet tai osanneet lähteä ihmisten ilmoille.
Mulla on rahaa vaikka muille jakaisin mutta miksi hölväisin sitä johonkin mallorkan hiekkarannalla makaamiseen kun voin maata omassa rannassa ilmaseksi.
Myöskään en näe järjen hiventä lahteä ajamaan kirkolle kahville, joka muuten maksaa varmaan vitosen hillopullan kanssa, kotona voin juoda viikon pullakahvit tuolla rahalla.
Sama humppa kaljabaarien kanssa, pari kolme stobee ei saa viilistä kattoon mutta samalla rahalla saak lidlistä punasta laatikollisen, siinä jo pikkasen viilistä alkaapi tulla.
Meillä joilla on varaa valita tekemisensä on suurempi nautinto seurata paisuvaa pankkitiliä kun juosta rahvaan tyhjänpäiväisten ja ikävytyttävien "nautintojen" perässä joista oikeesti ei saa mitään irti.
No en minä tätäkään ymmärrä, että keräillään rahaa, mutta sitten kituutellaan kotona. Toivottavasti sulla on edes jälkekäisiä, jotka joskus pääsee nauttimaan elämästään hilloamillasi rahoilla.
En jaksa. En pidä ihmisistä. En nuku vieraissa paikoissa. En pidä stressaamisesta. Rahaa ei ole aina. Viihdyn kotona. Pidän perheestäni ja miesystävästäni seurasta, En tarvitse muuta. Jos lähden johonkin, niin luontoon, se riittää. Harrastan kotona.
En juo viinaa. Ei kiinnosta humalaiset ihmiset. Joka kerran tulee joku kertomaan, etten saa olla mukana koska en juo.
Yhteenvetona: en tunne kuuluvani joukkoon, enkä tunne itseäni tervetulleeksi.
Miksi pitäisi käydä? Eipä minua juurikaan kiinnosta muut ihmiset.
Minä käyn joka päivä mahtavilla tutkimusmatkoilla YouTubessa ja wikipediassa. Muut reissut suuntautuu kauppaan tai lenkille. Muuta en tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
En juo viinaa. Ei kiinnosta humalaiset ihmiset. Joka kerran tulee joku kertomaan, etten saa olla mukana koska en juo.
Yhteenvetona: en tunne kuuluvani joukkoon, enkä tunne itseäni tervetulleeksi.
Karsin itse elämästäni tuollaiset tyypit pois. Ei ole ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin lähteminen on itsessään vaivalloista, pakkaaminen, nukkuminen hankalaa vieraissa paikoissa. Tai valvominen viihteellä.
No tämä. Oman perheen kanssa matkaillaan kyllä. Mutta kaveriporukoiden kanssa en. Kaikki se säätäminen ja jatkuva komprossien teko ei vaan ole mulavaa. En jaksa myöskään mitään baari-iltoja. Nuorempana riekuin ihan tarpeeksi. Mulla tulee pienestäkin alkomäärästä krapula joka kestää ainakin pari päivää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi käydä pikkujouluissa ja muissa kissanristiäisissä, jos kotona on kiva olla? Koulutan ammatikseni ja mulla tulee ihmisähky. En todellakaan kaipaa viihdykkeitä, parhaat viihdykkeet on kirja kädessä, lapsi kainalossa, kävely metsässä koiran kanssa, joogatunti ja joskus muksun ollessa poissa lasi punaviiniä. En ole introvertti ja ystäviä löytyy paljon. En vain jaksa hälinää enää töiden jälkeen.
Mulla on sama. Olen teho-osastolla töissä. Päivän aikana on hirveä määrä ihmiskohtaamisia ja hälyääniä. En missään tapauksessa kaipaa enää mitään bileiltaa siihen päälle vaan just oman perheen seuraa, hyvää lukemista ja lasi viiniä. Mutta tiedän montakin työkaveria, jotka nollaa päänsä isossa bileporukassa, sokka irronneena. Kaikilla on omat tapansa.
Vierailija kirjoitti:
En juo viinaa. Ei kiinnosta humalaiset ihmiset. Joka kerran tulee joku kertomaan, etten saa olla mukana koska en juo.
Yhteenvetona: en tunne kuuluvani joukkoon, enkä tunne itseäni tervetulleeksi.
Minäkään en juo viinaa ja on todella typerää joutua selittelemään sitä. Viihdyn ilman viinaa myös kotona ihan hyvin. Ja lenkillä, shoppailemassa, mökillä. En halua katsella kun porukka örveltää pikkujouluissa tms.
Joskus harvoin käyn keikoilla ja niissäkin ilman viinaa.
Kotona on hyvä olla, en viihdy kaupungissa tai tapahtumissa joissa on melua ja paljon ihmisiä, käyn lähimetsässä mielelläni mutta en halua lähteä kaupunkiin tai muualle, koska olen täällä tyytyväinen puolisoni kanssa. Siihen lisäksi arjen kiireet, sairaudet ja niiden hoito niin eipä sitä aikaa jää muuhun.
t. introvertti "kotihiiri" N22
412 lisää etten käytä alkoholia eikä kiinnosta tippaakaan mitkään kännijuhlat ja pelleilyt.
Vierailija kirjoitti:
Itse en matkusta kun olen niin tyhmä, että yksikseni en pärjäisi.
mulla vähän sama juttu, epäilen ettäen pärjää yksinja seuraa ei enä ole ja tuskin enääl löydänl, miehen eläessä oli meillä kyllä reissujakin, että ei tilanne aIna ole ollut näin, käyn kyllä ajoittain eläkeläisten tapaamisissa, ihan låhialueella
Koti niinkuin on tarkoittetukin kotiksi, että sa siellä viihdyt. Olen aina ihmetellut niitä, ketkää missään rauhoittua ei osaa ja aina pitää olla jatkuva meno päällä. Eikä omassa kodissa viihdyttää lainkaan, että pakko on sieltä juostaa karkuun? Koti onkin asumiseksi tarkoittettu.
On ihanaa reissata.. uudet maat ja paikat ja kulttuurit mutta tosiaan oman perheen kanssa! Työmatkat tuskaa, mutta niin kauan kun on pakko käydä töissä on pakko käydä työmatkoilla.
Pikkujoulut, muut työpaikan tapahtumat ja illanistujaiset. Ei ikinä enää. Miksi viettäisin aikaa ihmisten kanssa, jotka eivät ole ystäviäni tai perhettä. Se kallisarvoinen vapaa-aika itselle tärkeiden ihmisten kanssa on kultaakin kalliimpaa. Entä tuhlaa yhtään ylimääräistä tuntia joidenkin työporukoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En juo viinaa. Ei kiinnosta humalaiset ihmiset. Joka kerran tulee joku kertomaan, etten saa olla mukana koska en juo.
Yhteenvetona: en tunne kuuluvani joukkoon, enkä tunne itseäni tervetulleeksi.
Mitä nämä viinajutut koko ajan on. Itse pystyn käymään esim museossa tai teatterissa selvinpäin. Ei kai tämä ketju koskenut pelkästään työpaikan juhlia?
Suomi harmaantuu. 40+ porukka kyllä menee ja tulee esim matkailuautoilla
Mulla on perjantaina saunavuoro kello 17-18, joten sen jälkeen ei viitsi lähteä mihinkään. Kotonaon kiva juoda saunakaljat työviikon jälkeen.
voisi yhtä hyvin kysyä miksi jotkut käyvät kaikki kissanristiäiset?